Ukkosmaineelta uusi single ja huhtikuussa albumillinen levyttämättömiä lauluja

Ukkosmaineen tänään julkaistava single Rukiinen pähkinäjogurtti pohjustaa 20.4. julkaistavaa levyä JNS Beat – levyttämättömiä lauluja 2004-2010. Kuukauden päästä ilmestyvä levy sisältää aiemmin julkaisemattomia kappaleita, jotka ovat olleet tarjolla Ukkosmaineen aiemmille albumeilla mutta eivät ole syystä tai toisesta sopineet kulloiseenkin levykokonaisuuteen. JNS Beat -levyn kappaleet ovat tuoreita äänityksiä, levy on äänitetty loppuvuonna 2010 sekä alkuvuonna 2011.

Rukiinen pähkinäjogurtti -single on toimitettu radioihin ja lisäksi se on kuunneltavissa Ukkosmaineen kotisivuilla.