Eläimen toinen levy ilmestyy huhtikuussa 2011. Ensimmäinen levyltä julkaistu single Television sininen valo on kuunneltavissa yhtyeen kotisivuilla osoitteessa www.jukirecords.fi/elain Promosingle on toimitettu myös radioihin.
Kaikki kirjoittajan Jukirecords artikkelit
Ukkosmaineen levylle listamenestystä!
Ukkosmaineen viime viikolla ilmestynyt levy Oletteko te tosissanne? on noussut Rumban albumilistan sijalle 9! Lisäksi levy nousi Suomen virallisen listan sijalle 48! Listasijoitukset ovat yhtyeen ja levy-yhtiön historian ensimmäiset.
Viime viikolla levynjulkistamiskiertueensa aloittanut Ukkosmaine keikkailee parhaillaan ympäri Suomea. Ajantasainen keikkakalenteri löytyy yhtyeen kotisivuilta osoitteessa www.ukkosmaine.com.
Nimensä lyhentänyt Ukkosmaine julkaisee uuden singlen!
Ukkosmaine julkaisee tänään maanantaina ensimmäisen maistiaisen tulevalta levyltään netti- ja radiosinglen muodossa. Singlelohkaisun myötä aiemmin Klaus Thunder & Ukkosmaineena tunnettu yhtye lyhentää samalla nimensä yksinkertaisesti Ukkosmaineeksi. Nimenmuutokseen ei liity suurempaa dramatiikkaa: sen tarkoituksena on korostaa sitä, että kyseessä on bändi, ja itse asiassa harvinaisen yhtenäinen sellainen.
Play-niminen single on kuunneltavissa Juki Recordsin SoundCloud-sivulla. Alkuvuoden keikkataukoa pitänyt yhtye viimeistelee parhaillaan huhtikuun lopussa ilmestyvää neljättä studioalbumiaan.
Eläimen levy nyt kaupoissa!
Eläimen esikoislevy on julkaistu tänään, ja levy löytyy nyt hyvinvarustelluista levykaupoista ympäri Suomen. Netin kautta tilaus onnistuu esimerkiksi Levykauppa X:stä, digitaalinen lataus puolestaan iTunesista.
Uusimmassa Soundissa (2/2010) Eläimen levy arvioidaan neljän tähden arvoisesti. Muita arvioita löytyy muun muassa täältä ja täältä.
Eläimen ensisingle X-ryhmän tehosoittoon!
Helmikuun 24. päivä esikoislevynsä julkaisevan Eläimen ensimmäinen single Peter Pan soi tällä viikolla YleX:n X-ryhmän tehona. Kappaletta voi käydä kommentoimassa tässä osoitteessa.