Uutisarkisto
22.1.2010 Uusi vuosi, uudet kujeet
Päiväkirjasta löytyy lyhyt muistelma sekä nippu kuvia viime vuoden päätöskeikalta. Tunnelma oli mahtava, kiitoksia sekä yleisölle että vieraileville artisteille! Keikasta on mahdollista katsoa YouTubessa pari biisiä: klikkaa tästä ja tästä. Lisäksi yhtye tarjoaa ystävilleen vuodenalkajaislahjana ennenjulkaisemattoman kappaleen live-version ilmaiseksi ladattavaksi. Lataa Jenkkisiili (säv. & san. Leino) koneellesi tästä.
Tänä vuonna Hullut Hattuset siis pitää Miihkalin Yhdysvaltain opiskelujen takia sapattivuotta, mutta Ville ja Leo tekevät Varatiikerit-nimellä lastenkeikkoja joilla soitetaan myös Hattusten ohjelmistoa. Kyseisiä keikkoja voi tiedustella normaaliin tapaan Media-sivulta löytyvien yhteystietojen takaa.
Hullut Hattuset toivottaa kaikille onnekasta vuotta 2010!
7.12.2009 Hullut Hattuset keikkatauolle juhlakeikan saattelemana
Hullut Hattuset jättäytyy vuoden 2010 ajan kestävälle keikkatauolle Karjalantalon kellarilla 20.12. soitettavan vuodenpäätöskonsertin myötä.
Tulevan keikkatauon pääasiallisena syynä on se, että kitaristi Miihkali lähtee stipendin turvin vaihto-oppilaaksi Bostonin maineikkaaseen Berklee College of Music -opinahjoon. Miihkalin vuodenmittaisen Yhdysvaltain reissun aikana Hullut Hattuset -keikkoja ei siis tulla kuulemaan, joskin yhtyeen muut jäsenet tulevat tekemään ensi vuoden aikana myös lastenkeikkoja eri nimen alla.
Samalla sunnuntain 20.12. konsertti on viimeinen nykyisessä kokoonpanossa, yhtyeen basistin Mikan ja muun yhtyeen teiden erotessa yhteisymmärryksessä.
Karjalantalon kellarin keikalla Hattusilta kuullaan jo levytettyjen kappaleiden lisäksi julkaisematonta materiaalia. Uusia lauluja on kasassa jo levyllisen verran, ja uuden albumin työstö on tarkoitus aloittaa Miihkalin palatessa Suomeen.
Hullut Hattuset toivottaa siis kaikki ystävänsä tervetulleeksi vuodenpäätöskonserttiin Karjalantalon kellarille sunnuntaina 20.12. Keikka alkaa klo 15:00, ovet aukeavat klo 14:30. Tilaisuus on ikärajaton. Konserttiin on vapaaehtoinen pääsymaksu. Nähdään!
Tilaa itsellesi klikkaamalla levyn kantta!
27.11.2009 Hattusten lauluun perustuva lastennäytelmä Korkeasaaressa!
Korkeasaaren teatteri esittää Hullujen Hattusten lauluun pohjautuvaa lastennäytelmää Korkeasaaressa aikavälillä 31.10.-8.11.2009. Mustikkasoppatehdas-näytelmän ensiesitys on lauantaina 31.10. Lisätietoja näytelmästä, aikatauluista ja lipuista löytyy Korkeasaaren kotisivuilta, klikkaa tästä.
Hullut Hattuset toivottavat ystävilleen mukavaa talven odotusta!
30.7.2009 Muistelmia kuluneesta vuodesta päiväkirjassa!
Päiväkirjasta löytyy Villen muistelmia sekä muutamia kuvia Hullujen Hattusten kuluneesta vuodesta.
31.12.2008 Vuoden lopun mietteitä
Päiväkirjasta löytyy Villen kirjaamia mietteitä kuluneesta vuodesta ja sen hienoimmista hetkistä. Lisäksi keikkakalenteriin on lisätty muutamia tulevia esiintymisiä. Hullut Hattuset toivottavat tasapuolisesti kaikille onnellista ja parempaa uutta vuotta 2009!
23.12.2008 Rauhallista joulua!
Hullut Hattuset toivottavat lämmintä ja rauhaisaa joulua! Loppuvuodesta sivuille luvassa vielä lyhyt katsaus kuluneeseen vuoteen.
17.8.2008 Tunnelmia Lasten Pop-kadulta
Ilosaarirockin Netti-tv haastatteli Villeä ja Leoa Lasten Pop-kadun keikan yhteydessä. Voit katsoa haastattelun klikkaamalla tästä.
Hullut Hattuset toivottavat tsemppiä ja voimia koulunsa aloittaneille ja kaikille mukavaa elokuun loppua!
27.5.2008 Hullut Hattuset Suomen suven avauksessa!
Hullut Hattuset esiintyvät tulevana perjantaina 30.5. Suomen suven avauksessa Joensuun Laulurinteellä. Hattuset ovat tämän vuoden vieraileva artisti jokavuotisessa tapahtumassa. Rinteellä kuultava Hattusten kappale on uusimman levyn nimiraita Taivaanrannan maalarit. Lauluosuuksia vahvistaa noin kuusituhatpäinen kuoro, joka koostuu Pohjois-Karjalan ala-asteiden oppilaista. Lisäksi kappaletta säestää Karjalan Sotilassoittokunta. Orkesterisovituksen Sotilassoittokunnalle on laatinut Hattusten oma multilahjakkuus Miihkali.
Hullut Hattuset ovat tulevana syksynä päiväkoti- ja koulukeikkoja järjestävän Konserttikeskuksen syysohjelmistossa. Koulut ja päiväkodit voivat siis tilata syksylle esiintymisiä Konserttikeskuksen kautta.
Hullut Hattuset toivottavat ystävilleen riemukasta kesän odotusta ja toivottaa kaikki tervetulleeksi avaamaan kesää yhteislaulun merkeissä Laulurinteelle! Pitäkää huoli itsestänne ja toisistanne!
21.3.2008 Keikkapäiväkirja ajalta 3.2.-9.3.2008
Muistelmia sekä joitakin valokuvia kuluneen alkuvuoden keikoista on luettavissa Päiväkirjassa. Hullut Hattuset toivottavat ystävilleen mukavaa ja valoisaa alkukevättä!
1.2.2008 Keikkapäivityksiä, uusi horoskooppi ja toinen nettisingle
Hullujen Hattusten kevään ja kesän keikkakalenteri päivittyy hiljalleen. Varmistuneita keikkapaikkoja voi tarkastella Keikat-sivulta. Kannattaa myös lukaista uunituore Hattus-horoskooppi, sekä Hattusten jäsenten tämänhetkiset suosikkiasiat Yhtye-sivun jäsenesittelyistä.
Sen kunniaksi, että Suomeen näyttäisi tulevan sittenkin lunta talvisin, on Musiikki-sivulle lisätty mp3-muotoinen nettisingle Hattusten uuden levyn Kaulaliina kirahville -kappaleesta. Kappale on ladattavissa ilmaiseksi, samoin kuin viime vuoden lopulla julkaistu nettisingle Urheiluhullu Hattunen.
Hattusten uusin levy on osoittautunut arvostelumenestykseksi. Neljän tähden arvioita ovat antaneet ainakin Keskisuomalainen, Aamulehti sekä Noise.fi. Desibeli.net-sivusto pisti yhtä paremmaksi ja arvioi levyn viiden tähden arvoiseksi. Arviot ovat luettavissa Lehtijuttuarkistossa. Taivaanrannan maalarit -levyä saa edelleen kaikista hyvinvarustelluista levykaupoista, sekä tietysti Hattulammen puodista.
Hullut Hattuset toivottavat ystävilleen riemukasta laskiaista ja onnellista helmikuun jatkoa muutenkin! Pitäkää huoli itsestänne ja toisistanne niin kotona, koulussa, päiväkodissa kuin pulkkamäessäkin!
23.12.2007 Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!
Kulunut vuosi alkaa tulla päätökseensä ja on aika vetäytyä latailemaan akkuja seuraavan vuoden seikkailuja varten. Päiväkirjasta löytyy lyhyttä yhteenvetoa levynjulkistamiskeikoista ja muustakin. Kannattaa myös vilkaista Lehtijuttuarkistoa, jonne on lisätty Keskisuomalaisen eilinen levyarvio Taivaanrannan maalareista.
Hullut Hattuset toivottavat ystävilleen rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta 2008! Pitäkää huoli itsestänne ja toisistanne, nähdään keikoilla ensi vuonna!
28.11.2007 Taivaanrannan maalarit kaupoissa!
Hullujen Hattusten järjestyksessään kolmas äänite Taivaanrannan maalarit julkaistiin viime viikolla. Ensimmäiset levynjulkistamiskonsertit menivät mainiosti, kiitos kaikilla paikalla olleille. Päiväkirjamerkintöjä levynjulkistamisesta on luvassa myöhemmin. Tänä viikonloppuna Hullut Hattuset keikkailevat pääkaupunkiseudulla, tervetuloa keikoille.
Uuteen levyyn liittyneen kilpailun arvonta on suoritettu, ja palkinnot on postitettu voittajille. Pääpalkinnon, eli uuden t-paidan voitti Lotta Kyllönen Kuhmosta. Onnea kaikille voittajille, ja kiitokset hienoista vastauksista. Yhtye haluaa kiittää erityisesti Stella-orkesterin Turboa kekseliäästä vastauksesta, joka tullaan varmasti palkitsemaan jollain tavalla.
Taivaanrannan maalarit -levyn ehti tuoreeltaan arvioimaan sanomalehti Karjalainen. Voit lukea arvostelun klikkaamalla tästä.
Kotisivujen Musiikki-osioon on lisätty kuunneltavaksi mp3-tiedosto uuden levyn Urheiluhullu Hattunen -kappaleesta. Lisäksi sivuille on avattu Kauppa-sivu, josta voit hankkia itsellesi Hattusten uuden levyn lisäksi myös aiempia levyjä sekä hienoja rintanappeja.
Hullut Hattuset toivottavat ystävilleen onnistuneita pulkkaretkiä sekä kivaa joululoman odotusta. Muistakaa pitää pipot päässä pakkasella!
11.11.2007 Uusi levy ilmestyy 23.11.! Osallistu kilpailuun!
Hullujen Hattusten uusi Taivaanrannan maalarit -levy julkaistaan perjantaina 23.11.! Levynjulkistamiskonsertit soitetaan Kerubin kuppilassa levynjulkistamisviikonloppuna, katso tarkat ajat Keikat-sivulta. Uuden levyn kappaleiden nimet ja muut tiedot löytyvät puolestaan Musiikki-sivulta.
Hattusten kotisivut ovat saaneet uuteen levyyn liittyen uuden ulkoasun, kiitos Antti Schroderukselle teknisestä toteutuksesta ja Timo Ronkaiselle piirroksista. Sivuille on lisätty myös huikean jännittävä kilpailu, johon osallistumalla voit voittaa upouuden Hullut Hattuset -paidan. Osallistu kilpailuun klikkaamalla itsesi Kilpailu-sivulle. Alla olevaa levyn kantta klikkaamalla voit puolestaan tehdä ennakkotilauksen levystä, jolloin saat levyn kotiin kannettuna julkaisupäiväksi, ja lisälahjana hienon rintanapin!
Hullut Hattuset toivottavat kaikille mukavaa alkutalvea!
10.10.2007 Katso Hattulammen juhlapäivä -animaatio!
Hullujen Hattusten tuleva levy on nyt masterointivaiheessa, ja myös kannet valmistuvat kovaa vauhtia. Levy ilmestyy vielä loppuvuodeksi, tarkka julkaisupäivämäärä paljastetaan näillä sivuilla lokakuun aikana.
Uutta levyä odotellessa kannattaa katsoa edellisen levyn nimikkokappaleesta tehty animaatio! Miihkalin tekemä musiikkivideo löytyy Musiikki-sivulta.
Hullut Hattuset toivottavat kaikille mukavaa syksyä, muistakaa pukeutua lämpimästi!
8.8.2007 Levytalkoot alkoivat, lue studiopäiväkirjaa!
Hullujen Hattusten toisen pitkäsoiton äänitykset alkoivat sunnuntaina 5.8. Kuoringalla! Voit seurata levynteon etenemistä päiväkirjasta, jonne pyritään päivittämään kuvia ja tunnelmia studiosta mahdollisimman usein.
Hullut Hattuset toivottavat onnea ja reippautta ensi viikolla koulutiensä aloittaville ja hyvää loppukesää kaikille!
26.7.2007 Keikkapäiväkirja Ilosaarirock-viikolta
Päiväkirjasta löytyy muistelmia Lasten Popkadun ja Vekararokin keikoista. Muistakaa pitää hellehatut päässä ja mieli virkeänä heinäkuun helteissä!
10.7.2007 Keikkapäiväkirjaa ja radiohaastattelu
Leo on kuperkeikan hallitseva suomenmestari 2007! Lisätietoa asiasta löytyy Hullujen Hattusten päiväkirjasta, jossa kerrataan kesäkuun tapahtumia.
Ville on joensuulaisen Oi Fm -radiokanavan Ensi-ilta -ohjelman vieraana tiistaina 10.7. kello 18 alkaen. Käsiteltävänä on uusi Turtles-elokuva TMNT, jonka lisäksi ohjelmassa kuullaan Villen valikoimia lastenlauluja. Lähetystä voi kuunnella myös netistä, linkki löytyy Oi Fm:n kotisivuilta.
14.6.2007 Kuvia ja tarinaa toukokuulta
Tunnelmia ja kuvia toukokuun lopulta ja hieman kesäkuun alultakin löytyy päiväkirjasta.
Kesän kunniaksi Hattulammen juhlapäivä -levyn hintaa on alennettu. Nyt levyn voi tilata itselleen netin kautta hintaan 12 euroa (sisältäen postikulut). Keikoilta levyn saa mukaansa kymmenellä eurolla.
Hullut Hattuset toivottavat kaikille lämmintä ja onnellista kesäkuuta! Tulevana viikonloppuna Hattuset esiintyvät Varkaudessa, kesäkuun lopussa puolestaan Nurmeksessa. Tervetuloa keikoille!
10.5.2007 Päiväkirjamerkintöjä huhtikuulta
Päiväkirjasta löytyy muistelmia Hattusten huhtikuusta, joka vierähti pitkien bänditreenien ja muutamien keikkojen merkeissä.
24.3.2007 Päiväkirjaa ja keikkapäivityksiä
Hattusten helmikuisen keikkavuoden avauksen tunnelmia on nyt luettavissa Päiväkirja-sivulta. Keikkakalenteriin on puolestaan lisäilty joitakin kevään ja kesän keikkoja.
Hullut Hattuset toivottavat kaikille onnekasta ja lämmintä kevättä. Koittakaa vielä jaksaa ahkeroida, kesäloma on jo kohta ovella!
6.2.2007 Helmikuun horoskooppia ja keikkoja
Onnellista helmikuun alkua Hattusten leiristä! Kun kelit ovat kylmimmillään, muistuttavat Hattuset pitämään pipon korvilla ja pitkät kalsarit jalassa. Villahousut ovat myös käytännölliset.
Mitä kaikkea tuleekaan tapahtumaan kevään aikana? Se, ja paljon muutakin selviää tuoreesta Hattus-horoskoopista. Hullujen Hattusten keikkavuosi 2007 avataan helmikuun loppupuolella. Tiedot tähän mennessä sovituista kevään keikoista löytyvät Keikat-sivulta.
Viimevuotinen Hattulammen juhlapäivä -levy ei yllättäen päässyt ehdokkaaksi Emma-gaalan "Vuoden lastenlevy" -sarjaan. Onneksi ehdokkaiden joukossa on sentään yksi yhtye, joka on levyttänyt oikeasti uutta lastenmusiikkia, eikä pelkästään kierrättänyt tuttuja hittejä kimeällä äänellä. Hattuset lähettävät onnentoivotukset Paukkumaissille, jonka viimevuotinen mainio levy toivottavasti saa palkinnon!
Hulluja Hattusia voi halutessaan äänestää Femma-gaalan yleisöäänestyksessä. Linkki äänestykseen aukeaa tästä.
24.12.2006 Hyvää joulua!
Hullut Hattuset toivottavat lämmintä ja rauhallista joulua itse kullekin säädylle!
10.11.2006 Päiväkirja, uusia kuvia ja MySpace-linkki
Alkavan talven kunniaksi Hattus-sivuilta löytyy nyt roppakaupalla päivityksiä. Päiväkirjassa on kuvilla ryyditetty reportaasi lokakuun lopussa tehdystä seitsemän keikan minikiertueesta. Kuva-sivulle puolestaan on lisätty keikkakuvia syyskuun alun Korkeasaaren keikasta, sekä lokakuun lopun Lasten Kumpurockista. Elämänvinkkejä talven varalle löytyy uunituoreesta Hattus-horoskoopista.
Nyt myös Hullut Hattuset ovat liittyneet maailmalla suosittuun hömpötyskerhoon: Hattusten tuoreet MySpace-sivut löytyvät osoitteesta www.myspace.com/hulluthattuset. Sinne siis vaan tutkimaan.
Ja hyvät ystävät, muistakaa että vaikka netissä surffaaminen onkin kivaa, niin välillä täytyy käydä myös ulkoilemassa! Huomenna 11.11. kannattaa ulkoilureissu ajoittaa kello 16 tienoille. Hattusten Mustikkasoppatehdas-video esitetään noihin aikoihin Rokumentti-tapahtuman yhteydessä Elokuvateatteri Montussa. Paikalla on todennäköisimmin myös joku yhtyeen jäsenistä kertomassa videonteosta.
2.10.2006 Päivityksiä
Päiväkirjasta löytyy parin keikkakuvan sävyttämä reportaasi syyskuun alussa soitetusta Helsingin keikasta.
Lehtijuttu-arkistoon on puolestaan lisätty Aksentti-lehden taannoinen arvio Hattulammen juhlapäivä -levystä. "Laulujen sanoitukset on tehty tuoreista ideoista ja näin ollen ei sorruta ollenkaan lastenlevyjen perussyntiin, lässyttämiseen", kehuu toimittaja Tiina Tolonen.
Kiiteltyä Hattulammen juhlapäivä -levyä löytyy vielä asiantuntevista levykaupoista, jos et vielä ole sitä ehtinyt itsellesi hankkia. Voit myös tilata levyn itsellesi klikkaamalla alla olevaa levyn kantta. Hullut Hattuset toivottaa raikasta ja pirteää syksyä kaikille!
30.8.2006 Tunnelmia Mikkelistä
Hullut Hattuset soitti elokuun loppupuolella Mikkelissä järjestetyn Ipanahipat-festivaalin pääesiintyjänä. Keikkamuistelmia löytyy päiväkirjasta.
16.8.2006 Loppukesän viimeiset rutistukset
Viime viikonloppuna soitetuista Kiihtelysvaaran ja Marjalan keikoista löytyy muistikuvia päiväkirjasta. Hullut Hattuset toivottaa onnea kaikille tällä (tai viime) viikolla koulutien aloittaneille! "Ei oppi ojaan kaada, jos ei mies nimeä paimenna", kuten sananlasku sanoo.
9.8.2006 Keikkamuisteloja ja uusi levyarvio
Päiväkirjasta löytyy tarinointia sekä muutamia kuvia viime lauantain upeasta keikasta Hietajärven leirikeskuksella.
Tuore arvio Hattulammen juhlapäivästä löytyy Findance-sivustolta. "Ainakaan lasten aliarvioimisesta Hulluja Hattusia ei voi syyttää", toteaa toimittaja Aapo Siippainen. Pääset lukemaan arvostelun klikkaamalla tästä.
2.8.2006 Heinäkuun keikkapäiväkirja
Mitä tapahtuikaan heinäkuun helteisinä viikkoina? Hyppää Hattumobiilin kyytiin, ja lue kaikki Hullujen Hattusten heinäkuun seikkailut Päiväkirjasta. Muistakaa nauttia viimeisistä lomaviikoista, vaikka kesä ei ole vielä lähelläkään loppuaan!
3.6.2006 Uusia levyarvioita ja kesähoroskooppi
Hattulammen juhlapäivä -levy niittää kehuja tuoreissa levyarvosteluissa. Noise.fi antaa neljä tähteä viidestä, Aamulehden Valo-liitteessä Hattusten levy puolestaan saa täydet viisi tähteä. "Kaikenikäisten paras levy!", tiivistää toimittaja Markku Makkonen. Pääset lukemaan arvostelut alla olevista linkeistä:
Noise.fin arvostelu
Aamulehden arvostelu
Kesä on nyt virallisesti alkanut, sillä Joensuun Laulurinteellä on vietetty perinteinen Suven avaus. Alkaneen kesän kunniaksi pääset lukemaan Hattusten virallisen kesähoroskoopin Horoskooppi-sivulta. Hullut Hattuset toivottaa onnea kaikille tänään koulunsa päättäneille, ja muille muuten vaan parasta mahdollista kesää! Nähdään keikoilla.
29.5.2006 Päiväkirjoja ja äänestysvinkkejä
Päiväkirjassa tarinaa ja kuvia toukokuussa soitetuilta keikoilta. Sanomalehti Karjalaisessa on puolestaan käynnissä äänestys, jossa etsitään parasta pohjoiskarjalaista rock-levyä. Ehdokkaiden joukossa on myös Hattusten tuore Hattulammen juhlapäivä -levy.
Äänestysaikaa on 24.6. saakka. Äänioikeus kannattaa käyttää, äänestipä sitten mitä levyä hyvänsä: kaikkien vastanneiden kesken arvotaan muun muassa viisi lippua Ilosaarirockiin. Tarkemmat äänestysohjeet löytyvät Karjalaisen sivuilta tästä osoitteesta.
13.5.2006 Levynjulkaisuviikonlopun päiväkirja
Muistelmia ja valokuvia huhtikuun lopun levynjulkaisukeikoilta löytyy Päiväkirjasta.
5.5.2006 Levyarvioita ja musiikkivideon tv:n ensi-ilta
Hattulammen juhlapäivä on ollut kaupoissa jo viikon. Positiivisia kommentteja on tullut niin kuuntelijoilta kuin kriitikoiltakin. Kiitos niistä! Lehtijuttuarkistosta voi lukea joitain levystä jo kirjoitettuja arvioita. Sivulta löytyy myös jokunen levyn tiimoilta tehty haastattelu sekä linkki Desibeli.netin arvosteluun.
Leo ja Ville ovat tänään vieraina K5-paikalliskanavalla noin kello 18:30. K5-kanava on siis aiemmin tunnettu nimellä Susiraja, ja se näkyy ainakin Joensuun alueella. Haastattelun yhteydessä nähdään myös Mustikkasoppatehdas-video. Aurinkoisia kevätpäiviä kaikille!
28.4.2006 Hattulammen juhlapäivä kaupoissa tänään!
Hullujen Hattusten esikoispitkäsoitto Hattulammen juhlapäivä ilmestyy tänään perjantaina! Levy löytyy asiantuntevista levykaupoista ympäri Suomen. Hattusten kotisivuilta löytyvällä tilauslomakkeella voit myös tilata levyn itsellesi kotiinkannettuna.
Kotisivuilla ollut levyyn liittyvä kilpailu on ratkennut. Kilpailussa kysyttiin, kuinka monta hattua Hattulammen juhlapäivä -levyn kannesta löytyy. Yhtye ei päässyt asiasta lopulliseen yksimielisyyteen, joten palkinnot (3 kappaletta nimikirjoituksin varustettuja Hattulammen juhlapäivä -levyjä) päätettiin arpoa kaikkien vastanneiden kesken. Onnelliset voittajat ovat: Kristian Pakarinen, Roope Sinkkonen ja Erno Venäläinen. Onnea voittajille!
17.4.2006: Hattulammen juhlapäivä ilmestyy huhtikuun lopussa, uudet sivut netissä!
Hullujen Hattusten odotettu pitkäsoitto, Hattulammen juhlapäivä ilmestyy huhtikuun lopussa, perjantaina 28.4.
Yksitoista kappaletta sisältävällä levyllä Hattusten musiikillinen maailmanympärimatka jatkuu useisiin eksoottisiin matkakohteisiin. Uuden levyn kappaleissa vieraillaan muun muassa Teksasissa, Intiassa ja Argentiinassa. Lopuksi pulahdetaan tietenkin vilvoittelemaan kirkasvetiseen Hattulampeen.
Hattusten kotisivut ovat saaneet tulevan levyn myötä uuden ilmeen. Samalla nettisivut muuttivat uuteen osoitteeseen. Uusi osoite on www.hattuset.net. Uusituilta sivuilta löydät kaikenlaista mukavaa. Klikkaamalla tästä pääset lataamaan itsellesi uuden levyn Mustikkasoppatehdas-kappaleesta tehdyn videon. Muista myös osallistua uuteen levyyn liittyvään kilpailuun.
Tarkista levynjulkistamiskonsertit Keikat-sivulta. Elokuvateatterikeskus Tapion keikat ovat maksuttomia, tosin perjantain konsertteihin tulee ilmoittautua ennakkoon. Ennakkoon voi ilmoittautua Joensuun Popmuusikoiden toimistolle, puhelinnnumeroon (013) 125030. Lauantain konserttiin ei oteta ennakkoilmoittautumisia.
22.3.2006: Studioraportti maaliskuun alusta
Päiväkirjassa on tarjolla tarinaa Hullujen Hattusten tulevan kakkoslevyn äänityksistä. Levy alkaa olemaan valmis, ja julkaisupäivämäärä paljastetaan lähiaikoina. Keikkakalenterista löytyy jo joitain kevään keikkoja.
Hullut Hattuset ovat olleet aktiivisia vierailijoita muiden bändien äänitteillä. Mika soittaa vierailevana artistina kontrabassoa Stellan tulevan levyn päätöskappaleessa. Miihkali puolestaan esittää villin kitarasoolon metallibändi Discardin demolla.
31.12.2005: Onnellista uutta vuotta!
Päiväkirjasta löytyy mietteitä Hullujen Hattusten menneestä vuodesta ja ensi vuoden suunnitelmista. Hattuset toivottavat onnekasta vuoden vaihtumista kaikille ystävilleen!
4.10.2005: Muistikuvia syyskuulta
Päiväkirjasta löytyy hieman selontekoa Hullujen Hattusten kakkoslevyn äänitysten ja miksausten edistymisestä, jokunen sana syyskuun keikoista, sekä kuvia ja muistelmia Hattusten ensimmäisen musiikkivideon kuvauksista. Hyvää alkanutta lokakuuta kaikille!
14.9.2005: Keikkapäiväkirja ja syyshoroskooppi
Leo kertoo päiväkirjasivulla elokuun keikkamuistoistaan. Olennaisia vinkkejä alkaneelle syksylle löytyy puolestaan tuoreesta syyshoroskoopista. Mukavaa syksyä kaikille, pitäkää itsenne lämpiminä syksyn koleissa keleissä!
24.8.2005: Studiopäiväkirja
Hullujen Hattusten kesä on vierähtänyt tulevan kakkoslevyn äänitysten parissa. Päiväkirjasivulta voit lukea runsaiden kuvien koristaman raportin levynteon edistymisestä.
15.8.2005: Mikan haastattelu Karjalaisessa
Bassotaituri Mika kertoo sanomalehti Karjalaisessa soittoharrastuksestaan. Voit lukea jutun tästä osoitteesta.
3.8.2005: Hattuset mukana Sointu-risteilyllä
Hullut Hattuset ovat yksi ensi keskiviikkona (10.8.) järjestettävän Sointu-risteilyn esiintyjistä. Varaamalla lippusi ajoissa myös sinulla on mahdollisuus lähteä mukaan kesäiselle, musiikin täyttämälle risteilylle. Lue lisää tapahtumasta: (Sointuristeilyn tiedote PDF-muodossa).
29.7.2005: Heinäkuun keikkamuistoja
Ville muistelee heinäkuuta, jonka aikana Hattuset ehtivät esiintymään niin kesähäissä kuin Ilosaarirockissakin. Lue lisää päiväkirjasta.
25.6.2005: Kuuma kesähoroskooppi ja päiväkirjamerkintöjä Salosta
Hattusten kuuma kesähoroskooppi on nyt luettavissa Horoskooppi-sivulla! Katso siis mitä kesän tähtikuviot lupaavat elämääsi. Villen muistelmia Salon lastenlaulufestivaalien keikalta löytyy päiväkirjasta.
16.6.2005: Keikkamuisteloita toukokuulta, osa 2
Leo kirjasi ylös tunnelmia Hullujen Hattusten toukokuun loppupuolen keikoista, lue lisää päiväkirjasta!
Viime viikon Salon lastenlaulujuhlien keikka meni hienosti, perjantain konserttia seurasi noin tuhathenkinen yleisö. Päiväkirjamerkintöjä Salon keikasta on luvassa ensi viikolla, sitä odotellessa voit lukea Hattusten Salon keikkaa sivuavan lehtijutun Turun Sanomien verkkolehdestä.
6.6.2005: Keikkamuisteloita toukokuulta
Hattuset keikkailivat toukokuussa muun muassa Liperin lavalla. Päiväkirjasta löytyy hienojen kuvien sävyttämä reportaasi toukokuun alun keikoista.
Kesä on vihdoin saapunut Suomen maahan! Hullut Hattuset toivottaa kaikille ystävilleen auringon, jäätelön ja muiden hyvien asioiden täyttämää kesää, muistakaa pitää hattu päässä helteellä!
3.5.2005: Tunnelmia vapusta ja sadannen keikan rikkoutumisesta
Paukkuserpentiinin poksauttelun ja tippaleipien syömisen lomassa ehdittiin myös musisoida. Ville muistelee päiväkirjassa kevään ensimmäisten Hattus-keikkojen tunnelmia värikkäiden kuvien kera.
Sadannen keikan kunniaksi sivuille laitettua kappaletta on ladattu kiitettävä määrä. Kappale on jakelussa vain rajoitetun ajan (linkki poistettu 6.6.2005), joten kerro linkkivinkki myös kaverillesi! Kesä on vihdoin tulossa, mutta muistakaa silti pukeutua sään mukaan. Erityisesti hatun valintaan kannattaa kiinnittää huomiota. Lokoisaa loppukevättä kaikille!
20.4.2005: Hattuset rikkovat sadannen keikan rajan! Lataa live-biisi!
Hullujen Hattusten tulevan lauantain esiintyminen on järjestyksessään yhtyeen sadas keikka! Sen kunniaksi Hattuset tarjoavat ystävilleen ilmaisen live-kappaleen viime kesältä. Siivekäs ukkonen on taltioitu Joensuun Teatteriravintolan Popkatu-klubilla 16.7.2004. Äänittäjänä ja livemiksaajana Popkatu-klubilla toimi Ilkka Eisto. Kappale on jakelussa rajoitetun ajan (linkki poistettu 6.6.2005).
Keikkoja on kevään ja kesän ajalle varmistunut koko ajan, Hattuset elävöittävät tulevana kesänä muun muassa Ilosaarirockin ohjelmatarjontaa. Katso muut päivämäärät Keikat-sivulta. Iloista ja aurinkoista kevättä kaikille!
1.3.2005: Keikkauutisia, paitauutisia ja tuore päiväkirja
Hullut Hattuset esiintyy tulevana kesänä Salon Lastenlaulufestivaaleilla! Kesäkuun alussa kuudettatoista kertaa järjestettävä juhla on suomalaisen lastenmusiikin merkittävimpiä tapahtumia. Lisätietoa löytyy tapahtuman kotisivuilta.
Hullut Hattuset -paitoja on jälleen saatavana! Paitojen rinnalle on lanseerattu myös tulevan kevään hittituote, nimittäin Hullut Hattuset -pipo. Mallikuvat tuotteista saat klikkaamalla tästä (linkistä löytyvät myös hinnat ja tilausohjeet, kuva suurenee klikkaamalla suurennuslasia).
Päiväkirjaan on lisätty Villen muistelmia alkuvuoden ensimmäisistä keikoista. Hullut Hattuset toivottaa kaikille iloista kevään odotusta!
4.2.2005: Päivityksiä ja paitauutisia
Vuoden ensimmäinen Hattus-horoskooppi on nyt luettavissa. Käy siis katsomassa miltä alkuvuotesi vaikuttaa Hattusten ennustusten mukaan.
Suosittuja Hullut Hattuset -paitoja on tulossa jälleen myyntiin. Tulevaan Hattus-muotikuvastoon kuuluu muitakin tuotteita, mutta ne pysykööt vielä yllätyksenä. Paitoja on ensimmäisen kerran myynnissä ensi viikonlopun Joensuun Riversiden keikalla, jonne on vapaa pääsy.
Hullut Hattuset ovat muiden kotimaisten bändien ja artistien tapaan ehdokkaina Femmagaalan yleisöäänestyksessä. Käy antamassa äänesi mieleisellesi ehdokkaalle tässä osoitteessa..
29.12.2004: Vuoden 2004 viimeinen päiväkirja
Sanomalehti Karjalainen listasi maakunnan kulttuurivuoden ilonaiheet, ja niin vain Nightwishin ja Markku Pölösen saavutusten sekaan mahtuivat myös Hullut Hattuset.
"Kesällä ilmestynyt Hullut Hattuset -levy on kestänyt yllättävän hyvin kuuntelua, mikä vahvistaa uskoa siihen, että hilpeänrempsakkaassa, absurdiuksien nimeen vannovassa yhtyeessä on potentiaalia vähän isommillekin areenoille", kirjoittaa toimittaja Suonna Kononen kyseisen kulttuurivuosijutun yhteydessä.
Vuosi 2004 alkaa lähestyä loppuaan. Päiväkirjasta löytyy Villen kirjoittama lyhyt (mutta ilmeisen tunteikas) vuosikatsaus, sekä jokunen valokuva vuoden varrelta. Onnellista vuodenvaihdetta, juhlikaa varovasti ja pitäkää pipot päässä pakkasella!
28.12.2004: Keikkamuistelmia
Hattusten ahkera keikkavuosi on nyt pulkassa, ja on aika suunnitella uusia kujeita ensi vuotta varten. Leo kirjasi ylös muistikuvansa vuoden viimeisistä keikoista päiväkirjaan. Ennen vuodenvaihdetta luvassa vielä Villen kirjoittama lyhyehkö vuosikatsaus.
3.12.2004: Hattuset joulumielellä
Joensuulainen Juki Records -pienlevy-yhtiö julkaisee ensi viikolla Jukin kulkuset -joululevyn. Levyn artistien joukosta löytyvät kaikki neljä Hattusten jäsentä, joista jokainen on tehnyt levylle oman joululaulunsa.
Jukin kulkuset -levy julkaistaan perjantaina 10.12. rajattuna painoksena. Joululevyn ensimmäinen julkistamistilaisuus alkaa Kerubin Kuppilassa kello 21:00. Lisätietoja levystä ja julkaisujuhlan esiintyjistä löytyy Kerubin Kuppilan kotisivuilta. Kannattaa myös tarkastaa Hattusten tämän vuoden viimeiset keikat.
24.11.2004: Päivityksiä, linkkivinkkejä ja tuoreita uutisia
Hullujen Hattusten levy jatkaa voittokulkuaan. Levy siirtyi noin kuukausi sitten Töölön musiikkitukun jakeluun. Hullut Hattuset -levy on toisin sanottuna nyt helpommin saatavilla ympäri Suomen. Levy on myynyt siinä määrin, että kolmas painos vaikuttaisi olevan lähellä. Kiitos siitä kuuluu teille!
Lehtijuttuarkistoon on lisätty Aksentti-lehden taannoinen arvostelu. Meteli.net-sivuston rekisteröityneet käyttäjät voivat myös antaa Hattusten levylle arvosanan kommenttien kera tässä osoitteessa. Värikkäitä livekuvia Hattusten Lehtiä Ilosaaressa -festivaalin keikalta löytyy tapahtuman kotisivuilta (kuvat 35-53).
Hattuset toivottaa ystävilleen mitä mainiointa joulunodotusta, ja toivottaa tervetulleeksi keikalleen tulevana lauantaina! Paikkana on Karjalantalo ja soittoaika on 13:30. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.
26.10.2004: Päivityksiä ja hyviä uutisia
Hullujen Hattusten levy on menestynyt tähän mennessä mainiosti! Levyn ensimmäinen painos myytiin loppuun jo jonkin aikaa sitten, ja levystä saatu palaute on ollut muutenkin positiivista.
Hattusten taannoisesta Tampereen reissusta löytyy päiväkirjasivulta runsaasti kuvitettu reportaasi. Lisäksi luettavaksi suositellaan tuoretta Hattus-horoskooppia, joka antaa tärkeitä ohjeita tulevan varalle.
27.9.2004: Päivityksiä
Leo muistelee päiväkirjassa kuvien säestyksellä viikon takaista keikkaputkea. Lehtijuttuarkistoon on lisätty pari levyarvostelua ja haastattelu.
Huonokuuloinen rumpali Lehtiä Ilosaaressa -festivaaleilla.
(Kuva: Pekka Kupiainen)
1.9.2004: Päivityksiä
Päiväkirjasta löytyy mainioiden kuvien ryydittämä reportaasi viime perjantaisesta levynjulkistamispäivästä, ja sen aikana tehdystä kuudesta keikasta. Lisäksi lehtijuttuarkistoon on lisätty pari tuoretta Hattus-juttua.
26.8.2004: Päivityksiä
Huomenna ilmestyvän levyn kunniaksi Hattusten kotisivut saavat uutta ilmettä. Entistä värikkäämmän ulkoasun lisäksi sivuilta löytyy myös uusia keksintöjä, joista kenties hienoimpana mainittakoon virallinen Hattus-horoskooppi, jota tullaan päivittämään säännöllisesti.
Tulevana lauantaina radio kannattaa virittää Pohjois-Karjalan radion taajuudelle kello 14:10. Hattuset ovat Karjalan valo -ohjelman vieraina.
17.8.2004: Levy kaupoissa 27.8.
Hullujen Hattusten ensimmäinen levy julkaistaan perjantaina 27.8.!!! Levynjulkaisemisen kunniaksi Hullut Hattuset järjestävät värityskilpailun kaikenikäisille. Osallistumalla kilpailuun voit voittaa kuuden biisin Hullut Hattuset -CD:n. Kilpailuun osallistut seuraavasti:
1) Hae värityskuva Levy-Eskot, -liikkeestä (Kauppakatu 18-20, Joensuu), tai tulosta se itsellesi klikkaamalla tätä linkkiä. Tällöin kuvan pitäisi avautua koneellesi. Tulosta tämän jälkeen kuva painamalla Ctrl+p.
2) Väritä kuva haluamallasi tyylillä. Merkitse kuvan taakse nimesi, ikäsi ja yhteystietosi (osoite ja puhelinnumero).
3) Palauta värittämäsi kuva viimeistään torstaina 26.8. Levy-Eskot -liikkeeseen, tai lähetä se postitse osoitteeseen Hullut Hattuset, Suvikatu 19 c 21, 80200 Joensuu.
Kaikkien värityskuvan palauttaneiden kesken arvotaan viisi kappaletta Hullut Hattuset -CD:tä. Arvonta suoritetaan levynjulkistamiskeikalla Joensuun kävelykadulla kello 16:00-17:00. Päivän muut keikat voit tarkistaa Keikka-sivulta.
Viimeisen päivämäärän jälkeen palautetut työt eivät osallistu kilpailuun. Kilpailun järjestäjä pidättää itsellään oikeuden julkaista voittajien nimet ja työt internetissä (yhteystietoja ei julkaista).
29.6.2004: Levyntekoa ja keikkailua
Levy on äänitetty! Miksaukset alkavat kuluvan viikon torstaina, ja informaatio tarkasta julkaisupäivästä tulee sivuille piakkoin. Päiväkirjasta löytyy jälleen hienojen kuvien värittämä reportaasi viimeisestä äänitysviikosta ja sitä edeltäneistä keikoista.
Seuraavan kerran Hullut Hattuset voi nähdä esiintymässä Pop-kadulla. Tarkat päivämäärät löytyvät Keikka-sivulta. Kannattaa käydä vilkuilemassa myös tuon mainion kaupunkitapahtuman omia sivuja, sieltä voi bongata kaikenlaista kivaa.
Hattuset poseeraavat Hattu-mobiilin edessä rankan äänityspäivän jälkeen.
(Kuva: Katri Kilpiä)
9.6.2004: Hullut Hattuset studiossa
Hattusten levyn äänitykset alkoivat viime viikolla. Päiväkirjasta löydät juttua sekä kuvia kesäkuun ensimmäisen viikon tapahtumista.
Leo riehaantui täysin päästessään studioon
31.5.2004: Terveisiä studiosta!
Hattusten levyn äänitykset alkoivat tänä maanantaina iloisissa merkeissä. Päiväkirjaan ilmestyy jonkin ajan kuluttua raporttia studiosessioista, jotka jatkuvat kesäkuun loppuun. Myös keikkarintamalla tapahtuu: kaikille avoimia keikkoja yhtye soittaa tulevana lauantaina ja ensi viikon perjantaina. Katso lisätietoja keikkasivulta. Hyvää kesänalkua kaikille!
28.4.2004: Vappumuistelmia
Hullujen Hattusten vappuun mahtui maailmanympärimatkailun lisäksi vierailu Keskussairaalassa sekä seurustelua rottien kanssa. Bassokuningas Mika kertoo päiväkirjassa lisää aiheesta.
22.4.2004: Päivityksiä ja vappukeikkoja
Päiväkirjaan on lisätty Villen muistelmia taannoisesta Screamin keikasta, sekä sananen tulevasta levystä.
Hattuset esiintyvät vappuaattona ja -päivänä Kerubin Kuppilassa (Niskakatu 16). Vappupäivän konserttiin ovat tervetulleita myös alaikäiset. Tarkemmat ajat keikkasivulta.
8.4.2004: Marjalassa oli tunnelmaa
Lyömäsoitintaiteilija-yleisnero Leo muistelee päiväkirjassa viimeviikkoista Marjalan koulun valloitusta.
27.3.2004: Päivityksiä keikkakalenteriin
Stu-yhtye viettää levynjulkistamiskeikkaa lauantaina 3.4. nuorisokeskus Screamissa. Illan toisena esiintyjänä Hullut Hattuset. Tervetuloa paikalle!
5.3.2004: Keikkavuoden avaus
Päiväkirjassa kitaravirtuoosi Miihkalin tarinointia vuoden ensimmäisistä keikoista (Ollilan päiväkoti ja Rantakylän seurakuntakeskus) ja muusta tärkeästä.
2.3.2004: Hullujen Hattusten kotisivut avattu
Tervetuloa Hullujen Hattusten uusille kotisivuille! Pyrimme päivittämään sivuja ahkerasti. Keikkasivulle on lisätty vuoden 2004 ensimmäiset keikat. Päiväkirjassa on lisää tietoa sivuista ja muutakin. Hatut päähän ja hauskaa mieltä!