Salamablogi

Yamahaaaaaa!

22.07.2008 (Levypäiväkirjat, Salamasiskot, salamaveljet)

Hommissa jälleen. Yllättävän virkeä olo, vaikka palasinkin eilen illalla Joensuuhun neljä päivää kestäneeltä reissulta ja tänään aloitimme työt jo aamusta.

Pätkissähän tätä levyä tulee tehtyä, mutta se on käytännön sanelema pakko. Nyt tehdään äänityksiä tämä sekä huominen päivä. Huomenna lähdemme Klausin kanssa suoraan studiolta keikalle Kuopioon.

Aika mukava olo. Tänään on nauhoitettu pohjia kolmeen biisiin, joista Klaus lauloi jo toisen ja laulaa parhaillaan toista. Yhdentoista biisin nipusta on siis enää yksi, jolle ei ole vielä tehty yhtään mitään. Tilanne on siis oikeastaan aika hyvä.

Eilen katselin läpi tulevan levyn promokuvia, joita otettiin Palsan Tomin kanssa Ilosaarirockin aikana. Varsin mainiolta vaikuttivat, ja valinnanvaraakin on kun kuvia on yhteensä kolmisensataa. Levyn kansi sekä nimi-idea on ollut myös selvillä jo jonkun aikaa. Puhuimme kesäkuun alussa Oulun keikkareissulla Klausin kanssa levystä, ja kansi sekä nimi ikään kuin tulivat itsestään.

Jeps, nyt taidan ottaa vielä kupin kahvia ja lähteä ajelemaan Kiteelle, jossa on keikka toisen bändin kanssa muutaman tunnin päästä. Kyllä tästä hyvä levy tulee.

-Wilhelm