Ahdasmielisyyttä ja voittajafiiliksiä
04.05.2007 (Keikkapäiväkirjat)
Lauantai, 28.4.
Urheilutalo, Outokumpu
Edellisestä keikasta Klausin kanssa oli ehtinyt vierähtämään jo reilu kuukausi, ja vapun alla oli mukava kohdata jälleen. Perjantaiaamuna pidimme pitkät treenit, joihin kuului muun muassa lounas Tiedepuistolla, istuskelua ja jutustelua joen rannassa sekä lopulta vähän soittamistakin.
Lauantaina ehdin juuri parahultaisesti palata kotiin muista hommista, kun Klaus tulikin jo hakemaan. Kamat kyytiin ja keula kohti Outokumpua, johon meillä oli sovittu keikka Kulttuurisavotta-tapahtumaan. Kulttuurisavotta oli paripäiväinen leirihenkinen tapahtuma, jonka osanottajat olivat enimmäkseen ala- ja yläasteikäisiä.
Saavuimme paikalle noin puolta tuntia ennen sovittua soundcheck-aikaa. Tanssiryhmän lopetellessa harjoituksiaan ehdimme kasata kamamme valmiiksi sekä syödä järjestäjien tarjoamat eväspussit. Soundcheck hoitui alta pois nopeasti.
Keikkaan oli pari tuntia aikaa, ja päätimme käyttää luppoajan tutustumalla Outokummun keskustaan. Päädyimme Tirri-pubiin nauttimaan alkoholittomat oluet (tilaus huvitti tarjoilijaa hiukan) ja pelaamaan erän biljardia (voitin Klausin, joskin tiukan kamppailun jälkeen). Teimme Tirrin pöydässä myös settilistan illalle.
Keikkapaikalle palatessamme iltatilaisuus oli jo alkamassa. Kansantanssiharjoitusten ja muiden aktiviteettien oli määrä muuttua nuorison diskoillaksi.
Kello kävi ehkä puoli kymmenen tienoita, kun astelimme lavalle pimennettyyn saliin Pariisin kevään biisin tahdittamana.
Keikka alkoi hieman kummallisesti 80200:n tahdissa. Soundcheckissä erinomainen lavasoundi oli kadonnut jonnekin. Nuori yleisö puolestaan tanssi pieniin ryhmiin hajaantuneena ympäri salia.
Muutaman biisin jälkeen saimme kuitenkin homman haltuun, vaikka tuntuikin siltä että asetelma oli hiukan absurdi. Kaikesta huolimatta saimme houkuteltua yleisön lähemmäksi, ilmaan alkoi kertyä positiivista energiaa ja aloimme päästä tilanteen tasalle.
Riippakiven väliosassa päätimme antaa yleisölle tanssiopetusta Ukkosmaineen tyyliin. Neuvoimme bossa nova -kompin tahtiin yksinkertaisen liikkeen. Yleisö oli mukana ja kaikilla tuntui olevan hauskaa.
Sitten se tapahtui.
Näin syrjäsilmällä keski-ikäisen naisen lähestyvän lavaa, ja kävelevän lopulta lavalle. Biisi oli siis edelleen käynnissä. Nainen käveli luokseni ja ilmoitti että paikalla on pieniä lapsia, ja että meidän touhumme ei kerta kaikkiaan käy päinsä. Loppukommentti oli jotain tyyliin: “oletteko kunnolla vai lopetetaanko esitys?”.
Ensireaktio oli luonnollisestikin huvitus. Kun keikka-adrenaliini on kunnolla päällä, on oikeasti ihan mahdotonta käsittää yksinkertaisiakaan asioita. Muistan jollain keikalla yrittäneeni vaihtaa kesken keikan rikkinäistä mikkipiuhaa ehjään ja käyttäneeni siihen useita minuutteja ennen kuin tajusin mitä pitää tehdä.
Kun nainen poistui lavalta, iski tilanne tajuntaan isolla vaihteella, ja huomasin että Klausiin myös. Klaus näytti siltä että räjähtää ja huomasin itsekin peruskouluaikaisen kapinahengen nousevan esille. Yleisö katsoi kummastuneena. Spiikkasin mikkiini jotain sen suuntaista että “tuo äskeinen nainen kävi kertomassa että on rakastunut meihin molempiin, mutta ei osaa päättää kummasta tykkää enemmän”. Nainen näytti katsovan myrkyllisenä takaisin yleisön joukosta.
Päätimme soittaa yhden kappaleen ja lopettaa keikan siihen. Hälytys! luovittiin läpi aikamoisen pahan olon ja suoranaisen raivon siivittämänä. Kaikki positiivinen energia oli kääntynyt miinusmerkkiseksi. Aistimme ilmassa todella inhottavia ja ahdasmielisiä viboja.
Biisin jälkeen poistuimme lavalta saman tien. Vaihdoin takahuoneessa keikkapaidan t-paitaan ja lähdin kasaamaan kamojani saman tien. Sain koskettimeni lähtövalmiiksi huomattavan nopeasti ja samalla Klaus ajoi auton lavan lähellä olevan oven viereen. Lausuimme kiitokset äänimiehille ja lähdimme saman tien.
Ajaessamme Joensuuhun puimme tilanteen läpi. Molemmat meistä olivat suoraan sanottuna totaalisen käärmeissään. Juttelimme kuitenkin asian läpi, ja totesimme että vika ei tosiaankaan ollut meissä, ja että meidän energiamme ei ole vahingollista, vaan yksinomaan positiivista ja hyväntahtoista. Totesimme myös, että keikan kesken lavalla pyyhältäneen naisen teko oli yksi röyhkeimmistä, joita esiintyjälle pystyy tekemään.
Roudattuamme kamat puhelimeni soi. Keikan pääjärjestäjä soitti ja pyysi anteeksi. Hän valitteli olleensa itse toisissa tehtävissä konfliktin sattuessa. Hän kertoi keikkamme keskeyttäneen naisen olleen jonkun lapsen äiti, joka oli yhdessä toisten äitien kanssa saanut aikaan yhteisen paheksunnan aallon. Järjestäjä myös totesi, että he olivat sitä mieltä että me olimme tilaisuuteen täysin sopiva bändi, ja että meillä on paras meininki.
Tuli parempi mieli, vaikka tapahtumat vielä pyörivätkin mielessä. Yö meni valvoessa ja miettiessä.
Maanantai, 30.4.
Teatteriklubi, Joensuu
Maanantaina lauantain jättämä paha mieli oli ehtinyt jo laantua. Onneksi seuraava keikka oli jo parin päivän päässä epäonnistuneesta. Kaipasimme revanssia.
Pidimme päivällä lyhyet treenit. Molemmilla oli sellainen olo, että nyt nollataan lauantain meininki ässäkeikalla. Teimme settilistan jo treenien yhteydessä ja hehkutimme aina biisin valinnan jälkeen, kuinka rautaisesti se tulee toimimaan.
Kuulimme myös kautta rantain, että lauantaina meidän paheksumiseemme oli ollut kolme syytä:
1) Lauluissamme kerrotaan tykkäämisestä
2) Klausin lantio liikkuu epäilyttävästi
3) Näytämme homoilta
Noiden perusteiden avulla onkin varmaan helpompi tajuta, kuinka vaarallinen bändimme oikeasti on. Pitäkää siis varanne.
Menimme tekemään soundcheckin kuuden tienoilla. Kuulimme että lippuja oli myyty ennakkoon sen verran, ettei ovelle myytäväksi jäisi kuin parikymmentä lippua. Se tietysti nostatti fiiliksiä entisestään.
Soundcheck saatiin alta pois ennen yläkerrassa alkanutta teatterinäytöstä, ja sen jälkeen suunnattiin yläkertaan syömään. Ruokailun jälkeen palasin kotiin keräämään voimia. Ehdin käydä myös erään tuttavan tupaantuliaisissa. Hermostuneen hengailun jälkeen palasin Teatteriklubille noin puoli kahdentoista maissa. Klubi oli loppuunmyyty, ja porukkaa oli todella paljon. Vaihdoin nopeita kuulumisia tuttujen kanssa ja kävin kytkemässä koskettimet valmiiksi päälle.
Menimme Klausin kanssa yläkertaan vaihtamaan vaatteita. Huomasin että alkoi ihan oikeasti jännittää suunnattomasti.
Olimme vaihtaneet tälle keikalle intronauhaa edeltävän tunnelmannostatusbiisin Rocky-leffan tunnariksi. Valinta tuntui jotenkin teemaan sopivalta lauantain keikan jättämien fiilisten jälkeen. Kuuntelimme alakerrasta raikuvaa tunnaria portaiden yläpäässä ja latauduimme. Fiilis oli erittäin kohdallaan, varsinkin kun kuuli porukan innostuvan alakerrassa tajutessaan meidän saapuvan.
Rockyn jälkeen varsinainen intro junakuulutuksineen pärähti soimaan. Nopeat halaukset ja lavalle ihmismassan läpi.
Keikan aloitusbiisinä oli Suudelmia Suvikadulla. Odotin itse, että keikka lähtee kyseisellä biisillä käyntiin iisisti. En meinannut oikeasti uskoa korviani, kun tajusin että koko täysi sali lauloi biisiä mukana täysillä. Tuntui samaan aikaan todella epätodelliselta ja äärimmäisen hienolta.
Loppukeikka oli silkkaa juhlaa, lukuun ottamatta pientä teknistä hämminkiä. Kesken keikkaa PSR-7 lakkasi kuulumasta, vaikka laitteessa oli virrat päällä. Todennäköisesti d.i.boksin ja mikserin välissä oli rikkinäinen mikkipiuha. Hetken hämmennyksen jälkeen soitin alkoi taas jytäämään.
Tuntui koko keikan ajan siltä, että onpa perhanan siistiä hommaa. Yleisö lauloi kaikki biisit mukana niin kovaa, että en kuullut omaa soittoani saati lauluani monitorista juuri ollenkaan. Tuollaisessa tilanteessa ei oikein voi valittaa. Biisien myötäeläminen oli muutenkin aika huippuluokkaa.
Intouduimme soittamaan varsin pitkän setin, yhteensä noin seitsemäntoista biisiä. Parasta oli, että tunnelma ei oikeasti laskenut missään vaiheessa vaan säilyi erittäin nousujohteisena. Setti sisälsi muutamia harvinaisuuksiakin. Niin petaa kuin makaa -biisin soitimme pitkästä aikaa, biisin oltua poissa setistä varmaan reilun vuoden. Lisäksi uuden levyn Linnut-slovari soitettiin ensimmäisen kerran livenä. Olin aika otettu, kun huomasin eturivissä olevan tytön laulavan biisin alusta loppuun mukana silmät kiinni.
Keikka päättyi Pielisjoki-biisiin ja kertakaikkisen mahtaviin fiiliksiin. Kaikkensa antaneen olon jälkeen tuntui mukavalta jutella tuttujen ja tuntemattomien kanssa ja viihtyä itsekin tanssilattian puolella.
Huikean hieno vappuaatto. Salamoivat kiitokset kaikille paikalla olleille!
Perjantai, 4.5.
Tirra, Lahti
Maaliskuisesta Torven keikasta jäi hyvät fiilikset, joten tuntui hienolta päästä Lahteen uudestaan näin pian. Torven yläkerrassa sijaitsevassa Tirrassa järjestettiin Taideinstituutin päättäjäiset, joiden tähtiesiintyjäksi meidät oli buukattu.
Klausin ja minun junat saapuivat Lahteen miltei samaan aikaan, ja kävelimme lyhyen matkan asemalta Tirraan. Soundcheck oli jälleen kerran lyhyt mutta ytimekäs. Äänentoistopuoli oli vähän vaatimattomampaa sorttia, eikä monitorointia ollut, mutta saimme homman jotenkuten balanssiin.
Soundcheckin jälkeen suuntasimme kaupungille syömään ja kuluttamaan aikaa. Yllättävän nopeasti nelisen tuntia saatiinkin kulumaan. Puhuimme muun muassa 24-sarjan viimeisimmistä käänteistä. Sekä tietenkin ruoasta. Syömisen suunnitteleminen jopa syödessä on yksi elämän suurimpia nautintoja.
Keikkapaikalle saapuessamme huomasimme että portaissa kiemurteli jono, joka ylsi ulos asti. Todennäköisesti bileet olisivat olleet täynnä ilman meitäkin, mutta mukavaltahan tuo tuntui silti.
Keikka alkoi jokseenkin kaoottisissa merkeissä. Lavalla oli kahden dj:n kokoonpano, joka vaikutti viihtyvän lavalla todella pitkään. Päätimme kuitenkin, että aloitamme keikan kahdentoista aikaan kuten alustavasti oli sovittu. Kävin ilmoittamassa asiasta dj-veikoille, ja he sanoivat homman olevan ok.
Kahdentoista aikaan astelin lavalle, jossa dj:t edelleen paahtoivat settiään. Miekkoset lupautuivat kuitenkin lopettamaan heti kun haluaisin aloittaa. Aloitin 80200-biisin Klausin vielä raivatessa tietään lavalle. Samalla dj:t ja heidän satunnaiset kaverinsa tajusivat viimein poistua lavalta.
Yleisestä kaaoksesta huolimatta homma alkoi toimia heti alusta lähtien. Klaus otti yleisön rautaiseen otteeseen, samalla kun minä keskityin komppaamaan. Kuulin oman soittoni yleisön puoleen käännetystä PA:sta sen verran hennosti, että piti keskittyä normaalia enemmän.
Yleisö oli jälleen erittäin hyvin mukana, ja kaikki tanssivat halki keikan. Joitain aiemmilta keikoilta tuttuja naamojakin näkyi. Mä olen just 4 U -biisissä saimme yleisön osallistumaan mainioon seuraleikkiin, jossa tuli pompata maasta ilmaan samalla kun koskettimen komppi lähtee käyntiin. Näytti muuten erittäin hienolta lavalta käsin seurattuna!
Yli mutakuoppien -biisin outrossa lähetettiin terveisiä Movetronille, joka oli samaan aikaan keikalla Joensuussa. Illan viimeisenä hitaana soitettu Pielisjoki sai porukan hakemaan toisiaan tanssiin, mikä näyttää aina nätiltä.
Keikka päättyi jälleen hyvissä tunnelmissa. Kauppasimme levyjä sekä rintamerkkejä ja otimme vastaan kehuja. Kiitos Lahti, mahtavaa oli jälleen kerran!
-Wilhelm