Salamablogi

Mozart sävelsi, me voimme vain soittaa

14.06.2007 (Keikkapäiväkirjat)

Perjantai 1.6.
Telakka, Tampere

Kesän keikat oli ilo aloittaa Tampereelta, Viime vierailustamme ehtikin vierähtää jo parisen vuotta. Kesäkuun ensimmäinen päivä oli kaunis. Aurinko paistoi lempeästi, mutta määrätietoisesti ja elämä tuntui muutenkin hienolta.

Saavuin itse Tampereelle jo iltapäivällä. Muutama edellinen päivä oli vierähtänyt toisen yhtyeeni kanssa Toijalassa uusien kappaleiden sovitustalkoiden merkeissä, ja lopetimme perjantaina hommat aikaisemmin, jotta ehtisimme pyörimään kaupungilla. Kaupunkikierroksen aikana ehdin ostaa itselleni uusia sukkia ja kahvitella Tampereella asuvien tuttavien kanssa.

51koodia oli samana iltana keikalla Telakan vieressä sijaitsevalla Pakkahuoneella. Pete ja Hannu sattuivat hengailemaan Pakkahuoneen edessä, ja ehdimme tervehtiä pikaisesti. Molemmat ihastelivat uutta kesäkampaustani.

Klaus saapui paikalle sovittuun aikaan. Teimme soundcheckin, joka meni pätevän miksaajan johdolla oikein sulavasti. Checkin jälkeen siirryimme ulos terassin puolelle syömään Telakan kasvistortilloja, jotka olivat oikeasti niin herkullisia, että meiltä molemmilta meinasi päästä itku, kun annos loppui.

Keikkaa odotellessa pyörähdimme vielä kaupungilla jäätelöllä. Keikkapaikalle palaillessamme paikalla näytti olevan jo melko mukavasti väkeä, suurin osa toki terassin puolella. Juttelimme paikalle saapuneiden tuttavien kanssa, ja vetäydyimme takahuoneeseen latautumaan noin puolta tuntia ennen keikan alkua.

Teimme takahuonetiloissa biisilistan, ja nostatimme yhteisesti fiiliksiämme, jotka kyllä olivat aika korkealla jo valmiiksi. Sovittuun aikaan laskeuduimme toisessa kerroksessa sijaitsevasta takahuoneesta odottelemaan lavalle pääsyä. Miksaaja iski soimaan keikkaintromme. Vähän punnerruksia ja nopean halauksen jälkeen lavalle aloittamaan setti 80200:lla.

Keikkaa seuraamaan oli saapunut ihmisiä varsin mukavasti, ravintolasalin puolella näytti varsin täydeltä. Hyvä meininki oli tosiasia. Ekan biisin aikana tosin huomasin jännittäväni soittoa jotenkin alitajuisesti, sillä kädet tuntuivat kummallisen kankeilta. Lämpöä alkoi kuitenkin virrata sormiin melko nopeasti.

Setti oli hyvin pitkälti samankaltainen kuin kevään keikoilla muutoinkin. Pienillä variaatioilla maustettuna toki. Erityisen mukavalta tuntui taas soittaa Nöpönenää. Ostoslistalle pitäisi varmaan laittaa langaton lähetin kyseisessä biisissä käyttämääni kannettavaan koskettimeen, niin ei tarvitsisi koko ajan pelätä tallaavansa piuhan päälle lavalla käyskennellessä.

Keikan fiilis tuntui kasvavan hyvin nousujohteisesti loppua kohti. Ihmiset tanssivat mukana, ja Klaus lietsoi väkeä yhä rajumpaan menoon. Varsinaisen setin jälkeen yleisö vaati encoreja vielä pariinkin otteeseen, ja meillä ei ollut mitään sitä vastaan.

Keikan jälkeen kiipesimme hikisinä ja onnellisina takahuoneeseen, jossa hengähdimme hetken ja kehuimme toisiamme. Olisi ollut aivan valtavan hienoa jäädä istuskelemaan lukuisten tuttavien kanssa iltaa, mutta meidän oli jo aika alkaa valmistautua seuraavalle keikalle lähtöön.

Kävi nimittäin niin, että paria viikkoa ennen toukokuun loppua saimme bändin sähköpostiin liikuttavan viestin, jossa meitä pyydettiin soittamaan yksi kappale Niinivaaran lukion ylioppilasjuhlaan. Kyseinen abipoika kertoi, kuinka meidän musiikkimme on ollut tärkeä osa heidän lukioaikaansa, ja selitti että Suudelmia Suvikadulla -biisissä kiteytyy useita asioita, jotka ovat ajankohtaisia lukioajan päättyessä, ja joita hän aikoi käsitellä juhlassa pitämässään puheessa.

Mietimme asiaa Klausin kanssa tovin, ja totesimme että suunnitelmassa ei ole mitään järkeä. Meidän pitäisi ajaa halki koko yön ehtiäksemme keikalle kymmeneltä aamulla, ja Klausin pitäisi olla vielä samana päivänä Helsingissä kuudelta illalla. Ilmoitimme asiasta keikkaa tiedustelleelle abille, ja hän vastasi että “kyllä me teidät tullaan hakemaan, niin voitte nukkua autossa”.

Kuinka siinä sitten käy, kun hulluja yllyttää tarpeeksi? Tilaisuus tuntui niin koskettavalta ja hienolta, että emme me vaan kerta kaikkiaan pystyneet kieltäytymään ja ilmoitimme ajavamme itse paikan päälle.

Hengailimme Telakalla keikan jälkeen vielä noin tunnin levyjä myyden ja kuulumisia vaihtaen. Sitten pyysimme tiskiltä mukaan muutaman energiajuomatölkin ajomatkaa varten, ajoimme auton ravintolan eteen, pakkasimme kamat ja lähdimme matkaan. Kello oli lähempänä kahta, kun starttasimme Telakan pihasta.

Lauantai 2.6.
Niinivaaran lukio, Joensuu
Kerubin kuppila, Joensuu

Ajomatka Tampereelta oli pitkä, mutta hauska. Jyväskylän kohdalla saimme kuningasidean: meidän tulee ajaa Vakiopaineen ohi ja jättää jälkeemme Ukkosmaine-postikortti. Tuumasta toimeen, ja niinpä olimme pian Jyväskylän kauppakadulla kirjoittamassa korttiin terveisiä Vakiopaineen henkilökunnalle. Jätimme kortin ovenpieleen, toivottavasti se löysi tiensä perille.

Koska ajoimme itään päin, ajoimme tietenkin samalla myös auringonnousua kohti. Näky oli oikeasti aika hieno. Usvaiset pellot ja aurinko kiipeämässä taivaalle. Autostereoissa soi täysillä PMMP, jota molemmat lauloimme mukana kuin viimeistä päivää.

Joensuussa olimme perillä seitsemän tienoilla. Menimme suoraan asunnolleni, jossa punnitsimme vaihtoehtojamme. Voisimme nukkua puolisentoista tuntia, ennen kuin pitäisi herätä. Päätimme olla nukkumatta. Rojahdimme sohvalle ja avasimme tv:n, josta tuli erittäin sopivasti Unikulma-liikkeen mainos Ostos-tv:ssä. Katsoimme mainosta ja kikatimme hysteerisesti.

Aamukahvien ja -suihkujen jälkeen vedimme puvut päälle ja suuntasimme lukiolle. Pukumme myötäilivät toisiaan hienosti: minulla oli musta puvuntakki ja pinkki kauluspaita, Klausilla puolestaan pinkki puvuntakki ja musta kauluspaita. Teimme lukiolla nopean soundcheckin. Olimme päätyneet siihen ratkaisuun, että komppaan biisiä koskettimien sijaan elektroakustisella kitarallani. Soundit oli siis nopeasti katsottu.

Vetäydyimme odottelemaan ylioppilaan puheen jälkeen olevaa vetovuoroamme opettajainhuoneeseen. Samalla tuli moikattua vanhoja opettajia ja vaihdettua kuulumisia.

Keikkaa odotellessamme yllytimme hulluuttamme lisää. Klaus alkoi pohtia josko hänen kannattaisi lähteä vasta myöhemmällä junalla. Kannustin miestä, ja lopputulos oli se, että Klaus päätti perua näytelmäharjoituksensa ja lähteä Helsinkiin vasta sunnuntaina.

Hetken aikaa tilanteen mukavaa käännettä myhäiltyämme Klaus ajatteli ääneen, että olisikohan pitänyt tehdä yllätyskeikka jossain samana iltana. Tartuin ideaan saman tien ja soitin samalta istumalta Kerubin kuppilan ravintolapäällikölle. Yllätyskeikkaidea oli hänenkin mielestään oivallinen, ja se antoi meille lisää aihetta väsymyksen aiheuttamaan hihittelyyn.

Menimme seuraamaan juhlaa salin puolelle hetkeä ennen h-hetkeä. Meidät keikalle houkutelleen ylioppilaan puhe oli koskettava, ja päättyi siihen, että hän ilmoitti “entisten lukion oppilaiden” kertovan asian parhaiten laulullaan. Aplodit olivat varsinkin ylioppilaiden joukossa melkoiset, kun marssimme salin halki lavalle.

Esitys oli lyhyt, mutta tunnepitoinen. Yksi hienoimmista Klausin kanssa tähän asti jaetuista esiintymiskokemuksista. Täysi salillinen ihmisiä hienoissa puvuissaan kuuntelemassa Klausin hienosti tulkitsemaa laulua. Tuli erittäin liikuttunut olo, ja niin vaikutti tulevan monelle muullekin. Biisin päätteeksi meidät palkittiin raikuvin suosionosoituksin.

Meidän biisimme jälkeen juhla alkoikin loppua, ja ihmiset valuivat hiljalleen ulos onnittelemaan ylioppilaita. Me kättelimme opettajat ja muutamat tuttavat, ja ajoimme Kerubin kuppilalle.

Veimme kamamme Kerubin kuppilalle ja söimme paikan tarjoamat lounassalaatit. Sen jälkeen suuntasimme suoraa päätä asunnolleni nukkumaan pitkät päiväunet. Yllättäen unta ei tarvinnut odottaa hirveän pitkään.

Herättyämme aloimme suunnitella loppuillan kulkua. Teimme settilistan, ja ujutimme siihen lukuisia harvemmin soitettuja biisejä. Soitimme myös kyseiset biisit läpi harjoitusmielessä. Seitsemän aikoihin lähdimme hakemaan äänentoistolaitteistoa varastolta ja menimme pystyttämään kamoja kuppilalle.

Soundcheck luovittiin läpi hyvällä rutiinilla, eikä ongelmia ilmennyt. Nerokas hetki sen sijaan koettiin, kun sisään marssi noin viisissäkymmenissä ollut, siististi pukeutunut ja pienessä laitamyötäisessä ollut herra, joka seurasi äänentarkastustamme hetken nenänvarttaan pitkin katsellen, ja totesi sitten arvokkaasti: “Mozart sävelsi, te voitte vain soittaa”. Meitä hymyilytti.

Keikkaan oli aikaa reilu puoli tuntia, ja baarissa oli yhteensä ehkä viisi asiakasta. Klausia alkoi hermostuttaa, josko paikan päälle tulee lainkaan ihmisiä, ja että olikohan ajatus yllätyskeikasta näin lyhyellä varoitusajalla sittenkään hyvä ajatus. Miehen mieltä rauhoittaaksemme lähdimme kävelylle.

Kävelyllä vierähti aikaa sen verran, että saavuimme takaisin keikkapaikalle noin viittä minuuttia ennen sovittua aikaa. Ehdimme nähdä, kuinka sisään meni pieni joukko ihmisiä, ja toisesta suunnasta tuli lisää. Kun astuimme sisään, niin huomasimme että paikan päälle oli saapunut ihmisiä enemmältikin. Tuntui erittäin hyvältä ja rauhoittavalta.

Annoimme intronauhamme dj:lle, ja suoritimme nopean vaatteidenvaihdon takahuoneessa. Astelimme lavalle noin kymmenen minuuttia sovitun aloitusajan jälkeen ja aloitimme setin yllätyksellisesti Nöpönenällä.

Meininki oli alusta asti erittäin juhlavaa. Paikalle saapuneet ylioppilaat nostattivat ilmoille aivan hirvittävän hienon meiningin tanssimalla ja laulamalla mukana. Muissakin pöydissä intoiltiin kovin.

Setti sisälsi runsaasti kappaleita ensimmäiseltä levyltämme, myös monia sellaisia joita ei oltu soitettu aikoihin, kuten En voi unohtaa ja Syysprinsessa. Myös uuden levyn Rakkauden vallankumous soitettiin ensimmäistä kertaa tämän vuoden keikoilla.

Setin loppupuolella meininki alkoi olemaan erittäin punkmaista, mistä tulee aina hieno olo. Yleisön puolella kaatuiltiin ja särjettiin jokunen tuoppi, mutta kaikilla oli silti hauskaa. Itse onnistuin hienosti kaatamaan päälleni tuopillisen vettä siten, että puolet siitä meni nenään ja puolet koskettimien päälle. Keikka päättyi lopulta hyvin riehakkaissa tunnelmissa Yläkerran tytölle -biisiin.

Keikan jälkeen oli niin hieno olo kesän alusta ja kaikesta, että ei tosikaan. Kun on yliväsynyt, niin usein keikan jälkeinen euforia tuntuu paremmalta kuin koskaan. Maailma hymyili minulle ja Klausille, ja me hymyilimme sille takaisin. Kesää ei olisi voinut aloittaa paremmin.

Torstai 7.6.
Semifinal, Helsinki

Kauan odotettu Semifinalin keikka oli edessä torstaina. Erityisen juhlavaksi keikan teki se, että pääsimme jakamaan lavan mahtavan kaveribändimme Vihreän Maan kanssa.

Ajomatka meni useamman auton voimin mainiosti, ja perille päästiin suurin piirtein sovittuun soundcheck-aikaan. Teimme Klausin kanssa checkin ensimmäisenä alta pois, koska meidän oli määrä soittaa viimeisenä.

Äänentarkastuksen jälkeen menimme Tavastian puolelle syömään, ja sen jälkeen vetäydyimme lepäilemään Klausin kämpille. Keikkapaikalle palatessamme oli ensimmäisenä soittanut Dance jo aloittanut settinsä. Klausin epäilyksistä huolimatta paikalla näytti myös olevan jo varsin hyvin väkeä jo illan alkuvaiheessa.

Vihreän Maan keikkaa seurasimme yksissä tuumin, ja hyvältähän se kuulosti. Orkesterin kosketinsoittaja Eino oli rikkonut kätensä, ja lähtenyt vielä sen päälle Amerikkaan, joten pienellä vajaamiehityksellä jäbät soittivat. Hyvä keikka oli siitä huolimatta, ja yleisökin tuntui tykkäävän.

Vihreän Maan vikan biisin jälkeen menin pystyttämään kosketinsoittimeni lavalle. Homma sujui nopeasti, ja olimme valmiita aloittamaan keikan sovittuun aikaan. Nopea vaatteidenvaihto, keskinäiset tsemppaukset ja sitten lavalle intronauhan saattelemina.

Yleisöä oli valunut paikalle sen verran, että paikka näytti olevan lähestulkoon täynnä. Yleisö otti meidät myöskin vastaan erittäin mukavasti. Ekasta biisistä lähtien tunnelma oli mainio.

Alkusetti oli melkoista tykitystä. Klaus piti välispiikkinsä lyhyinä, ja keskityimme paiskomaan yleisöön energiapommeja. Yleisö vastasi tilanteeseen tanssimalla kiihkeästi.

Yksi omia suosikkikohtiani keikalla oli jälleen Nöpönenän soittaminen. Tällä kertaa tuntui erityisen mahtavalta, sillä yleisö lauloi kertosäettä mukana erittäin kovaäänisesti. Huikeaa.

Varsinaisen setin päätyttyä pääsimme taas encore-hommiin. Encoreina soitettiin ainakin Yläkerran tytölle sekä ihan viimeisenä biisinä Pielisjoki. Keikan päätyttyä tervehdimme tuttuja ja tuntemattomia ja otimme vastaan kehuja. Oivallinen keikka.

Onnistunut ilta paketoitiin Vihreän Maan kaverusten kanssa mukavissa merkeissä Swengi-klubilla, jossa pääsimme esittelemään taitojamme karaoken parissa. Minä ja Klaus esitimme duettona Samuli Edelmannin ja Sanin takavuosien hitin Tuhat yötä. Loppuyöstä lauloimme porukassa Nuoruustangoa. Parasta!

Torstai 14.6.
Henry’s Pub, Kuopio

Kesäkuun myötä pääsimme myöskin ensimmäistä kertaa soittamaan Kuopioon. Keikkakumppanina Kuopion keikalla oli Martti Servo Napander-orkestereineen.

Kuopioon saavuin roudariksemme pestautuneen Josin kanssa noin kuuden maissa. Klaus oli saapunut paikan päälle jo aiemmin. Yhytimme Klausin keikkapaikan vieressä sijaitsevasta ravintolasta, jonne bändien ruokailu oli järjestetty. Ruoan jälkeen siirryimme tekemään soundcheckiä.

Servon porukat saapuivat keikkapaikalle samoihin aikoihin. Kättelimme miekkoset. Mukavanoloista ja leppoisaa väkeä.

Checkin jälkeen menimme odottelemaan keikkaa kahvin ääreen. Saimme myös konkreettisen näytteen kuopiolaisten rehellisyydestä. Auton ohi kävellessämme huomasimme nimittäin, että olimme unohtaneet laatikollisen Niinivaara Express -levyjä kadulle. Puolisen tuntia levyt olivat lojuneet vartioimattomina, mutta yhtäkään ei ollut viety.

Valuimme keikkapaikalle noin puolta tuntia ennen soittoaikaa. Paikalla oli väkeä jo aika lailla. Suurin osa oli toki tullut katsomaan nimenomaan Servoa, mutta muutama tuttu naamakin yleisön joukossa oli.

Vaihdoimme takahuoneessa vaatteet ja teimme punnerruksia. Paikan dj sai fiiliksemme nousemaan soittamalla ennen keikkaamme muun muassa PMMP:tä ja Ristoa. Melko tarkalleen kymmeneltä salin puolelta alkoi kuulua intronauhamme junakuulutuksineen. Halaus ja lavalle aloittamaan 80200.

Hieman erilainen meininki oli Henry’s Pubissa kuin kesäkuun aiemmilla keikoilla. Yleisö tarkkaili tilannetta rauhallisesti kohteliaan välimatkan päästä, mutta vaikutti kyllä pitävän kuulemastaan ja näkemästään.

Klaus otti tilanteen hienosti haltuun. Mies syöksähteli yleisön joukkoon, ja sai hymyn nousemaan monen huulille. Minä keskityin komppaamaan, tosin Riippakiven c-osassa innostuin hakemaan eturivissä olleen tytön valssin pyörteisiin.

Pidimme settimme lämppäribändin mitoissa, eli noin kymmenisen biisiä soitettiin. Loppua kohti yleisö kyllä alkoi selkeästi lämmetä. Itsellä oli oikein mukava fiilis soittaa, kaikki kuului lavalle selkeästi, ja paikan oma miksaaja sai diskokompit jytisemään hyvin. Setti päättyi Katuvalojen välkkeeseen, jonka jälkeen annoimme vetovuoron Martti Servolle.

Servon keikan katsoimme porukalla loppuun. Miehen tuotantoon ainoastaan pintapuolisesti tutustuneena keikka oli positiivinen yllätys. Bändi soitti tiukasti, ja kappaleet olivat oivallisia. Varsinkin sanoitusten kohdalla löysin selkeää hengenheimolaisuutta omaan bändiimme, vaikka Napanderin sointi onkin huomattavasti iskelmällisempi.

Servon keikan jälkeen kiitimme baarin henkilökuntaa sekä Napanderin miehistöä onnistuneesta illasta ja lähdimme ajelemaan takaisin Joensuuhun. Ulkona satoi kaatamalla, ja maantiellä ajaessa piti paikoitellen pinnistellä että näki eteensä. Sain kuitenkin kuljetettua porukkamme onnellisesti kotiin, ja jaksoimme vielä viihdyttää toisiamme asunnollani aamuyön tunteina.

Kiitokset kesäkuun keikoista kaikille paikalla olleille! Seuraavan kerran nähdäänkin sitten Ilosaarirockissa. Siihen asti, hyvää rakkauden kesää 2007!

-Wilhelm

Seikkailua laulujemme maisemissa

19.05.2007 (Keikkapäiväkirjat)

Torstai, 17.5.
Vanha vesitorni, Niinivaara

Kuten tarkkaavaisimmat ehkä saattoivat huomata, tämä keikka ilmestyi kotisivujemme keikkakalenteriin vasta keikan jälkeen. Se johtuu siitä, että niin sanottu yllätyskeikka tuli yllätyksenä meille itsellemmekin. Oli muuten niin hieno kokemus, että pakko se on jakaa täällä päiväkirjassakin.

Klaus tuli junalla torstaina, jotta ehtisimme pitämään perjantaina treenipäivän. Klausin juna tuli iltayhdeksän tienoilla, ja sovimme että menemme junan saavuttua istuskelemaan jonnekin kuulumisien vaihtamisen merkeissä.

Kohtasimme yllättäen Niinivaaralla, ja edelleen hyvin yllättäen päädyimme istumaan vanhan vesitornin katolle. Ehdimme jutustella vain tovin, kun kattotasanteelle kiipesi muutama lukiolaistyttö, jotka kainosti kysyivät josko voisimme soittaa heille lyhyen keikan. Niinivaaran lukion teatteriryhmä vietti kuulemma viimeisen näytöksen bileitä vesitornin kupeessa sijaitsevassa puistossa.

Joviaaleina miehinä ja itsekin aikanaan Niinivaaran lukion draamaprojekteihin osallistuneina lupasimme soittaa jokusen biisin, jos he järjestäisivät paikalle jonkun soittimen. Tytöt lupasivat hoitaa asian.

Ehdimme juuri ja juuri syödä Klausin äidin leipomat muffinsit, kun lukiolaisjoukko jo palasi kattotasanteelle akustisen kitaran kanssa.

Oli oikeasti aika maaginen hetki. Istuimme Klausin kanssa vierekkäin katolla, kun ehkä kolmenkymmenen hengen kokoinen joukkio kokoontui alapuolellemme kattotasanteelle. Soitimme ensimmäisenä biisinä 80200:n, ja koko joukkio tanssi ja lauloi biisin mukana, samalla kun aurinko laskeutui hiljaa horisontin taa.

Vaikka kuinka yrittäisin, en saisi kuvattua tarkasti tunnelmaa, joka paikan päällä vallitsi. Oli mahtava fiilis. Tuntui myös aika hienolta soittaa useita kappaleita siinä ympäristössä, jota ne kuvaavat.

Spontaani keikka venähti reilun kymmenen biisin mittaiseksi, ja hitto että oli hauskaa! Lukiolaiset kiittelivät kovasti, ja emme me voineet kuin vastata samoin. Poistuimme paikan päältä Joensuun yöhön jonkin verran päästä pyörällämme. Kauan eläköön Niinivaara! Missä muualla mitään tällaista voisi oikeasti tapahtua?

Lauantai 19.5.
Reilun kaupan markkinat, Joensuu
Teatteriravintolan lasiterassi, Joensuu

Lauantaina oli sitten jo etukäteen sovittujen keikkojen aika. Perjantai meni treenien merkeissä. Lauantaiaamuna heräsin auringonpaisteeseen jo hyvissä ajoin ja suuntasin hakemaan Klausia Niinivaaralta.

Ajelimme keikkapaikkana toimivaan Ilosaareen noin pari tuntia ennen keikan alkamisaikaa. Soundcheck oli nopeasti hoidettu, ja keikan alkuun oli vielä aikaa. Käytimme ajan hyväksemme juttelemalla paikalle saapuneiden tuttavien kanssa ja tekemällä settilistan.

Koska olimme sopineet, että puoliltaöin alkava Teatteriravintolan keikka olisi encore-osuus päivän keikalle, täytyi meidän mahduttaa samaan listaan myös siellä soitettavat biisit, jotta emme soittaisi vahingossa samoja biisejä. Näin ollen biisilista venähti yli kahdenkymmenen biisin mittaiseksi. Mahtava meininki!

Vetäydyimme jo hyvissä ajoin ennen keikan alkamisajankohtaa lavan taakse venyttelemään ja vaihtamaan vaatteita. Hyvänä tunnelman nostattajana toimi autostereoista täysillä huudatettu Darknessin esikoislevy, jonka tahtiin oli myös hyvä availla ääntä.

Sovittuun aikaan intronauha pärähti soimaan lavalla. Nopea halaus ja lavalle. Yleisöä vaikutti kertyneen paikalle varsin mukavasti, ja tervetulohuudahduksista päätellen vaikutti siltä että aika moni oli tullut paikalle meidän vuoksemme. Mukavaa. Aloitimme keikan 80200:lla, ja yleisö tuntui viihtyvän hyvin, vaikkakin istuskeli kohteliaan välimatkan päässä lavasta.

Olimme valikoineet alkusettiin tarkoituksella hieman iisimpiä biisejä, koska otaksuimme aivan oikein tilaisuuden olevan vähän enemmän piknik-henkeä kuin yleensä. Suunnitelma toimi varsin hyvin. Tuntui myös siltä, että täytimme ison lavan kahdestaan varsin hyvin. Varsinkin Klaus ravasi ympäri lavaa kuin housunsa olisivat olleet tulessa. Kenties ne olivatkin. Henkisesti.

Loppupuolta kohden keikan luonne muuttui mukavan sulavasti. Yli mutakuoppien -biisin kohdalla päätimme, että yleisön pitää saada myös vähän liikuntaa. Ei tarvinnut vinkata kuin vähäsen, ja porukka nousi ylös hyppimään biisin tahtiin. Näytti aika kivalta lavalta käsin seurattuna. Itsekin täytyi osallistua iloiseen loikkimiseen, enkä missannut samaan aikaan soittaessani kuin muutaman nuotin. Samanaikaista hyppimistä ja soittamista pitää alkaa treenata kotioloissakin!

Päätimme keikan Katuvalojen välkkeeseen, jonka myötä käskimme yleisön astumaan kymmenen askelta eteenpäin. Näin tapahtui, ja keikan loppuhetket olivat silkkaa diskoinfernoa. Sen jälkeen lavan taakse pyyhkimään hikeä ja odottelemaan loppuyön encore-keikkaa.

Päivä vierähti leppoisissa merkeissä keikkaa odotellessa. Kävimme viemässä heti Ilosaaren keikan jälkeen kamat Teatteriravintolalle. Samalla tsekkasimme pop-huutokaupan ja -kirppiksen tarjonnan.

Illalla suunnistimme Teatterille joskus kymmenen seuduilla. Uuden levymme toisena äänittäjä-miksaajana toiminut Heikki oli lupautunut keikallemme vierailevaksi tähdeksi. Heikki sattui olemaan samassa tapahtumassa soittamassa triomuotoisen Stellan kanssa akustisesti, ja samalla areenalla soittaminen täytyi hyödyntää. Soitimme takahuoneessa esitettäväksi suunnitellun biisin läpi pari kertaa.

Sitten oli taas aikaa odotella. Hyödynsimme luppoajan ulkoterassilla jutustelemalla. Joukkoon liittyi jossain vaiheessa myös hyvä ystäväni Sebastian Leino, jonka kanssa onnistuimme neuvottelemaan loppuillasta itsellemme muutaman hyvin erikoisen ohjelmapaikan Teatteriklubille syksyksi. Odottakaa vaan mitä tuleman pitää.

Tsekkasimme Stellan keikan omaamme odotellessa. Tyyppien biisit toimivat varsin nätisti riisutummassakin muodossa, erityisesti Häävalssi toimi mielestäni hienosti.

Keikan odottelu oli hieman tuskaista. Olimme jo kävelemässä lavalle esiintymisvaatteet päällä, kun meille ilmeni että aikataulut olivat hieman jäljessä. Ravintolan toisella puolella oli vielä keikka käynnissä ja meidän piti odotella sen loppua. Lopulta pääsimme aloittamaan ehkä noin parikymmentä minuuttia myöhässä, eli yhden tienoilla. Saimme pidettyä kuitenkin latauksen yllä keskinäisellä psyykkauksella.

Jälleen kerran piti hämmästellä ihmisten intoa. Aloitimme keikan Pielisjoki-balladilla. Ihmiset pakkautuivat välittömästi aivan lavan etuosaan ja lauloivat mukana niin hiton lujaa. Piti pyytää heti ensimmäisen biisin jälkeen kosketinta kovemmalle monitoriin. Linjacheckissä hyvältä vaikuttanut lavavolyymi ei ollutkaan riittävä, kun yleisö innostui. On muuten yksi hyvän keikan merkkejä.

Silkkaa juhlaahan se taas oli. Soitimme vähän harvinaisempia biisejä sisältävän setin, mutta porukka tuntui osaavan nekin. Mä olen just 4 U:ssa laitoimme yleisön kyykkyyn, tosin perustelimme sen siten että silloin takanakin olevat ihmiset pääsivät näkemään mykistävän hienon koreografiamme biisin alussa.

Heikki tuli vierailemaan Linnut-biisiin, joka kuulostikin oikein nätiltä. Heikki komppasi akustisella kitaralla ja minä soittelin päälle synamattoa. Hyvältä kuulosti.

Olimme suunnitelleet soittavamme vajaan kymmenen biisin setin, mutta pidemmäksihän se taas venähti. Kivaa oli nimittäin sekä yleisöllä että meillä. Päädyimme siihen, että annoimme itsellemme luvan soittaa myös päiväkeikalla soitettuja biisejä: muun muassa Yli mutakuoppien ja Suudelmia Suvikadulla. Nyt odottelemme vain sitä, että joku keksii haukkua meitä Europeksi.

Kiitos kaikille toukokuussa keikoilla olleille! Nyt odottelemaan rakkauden kesää 2007, joka aukeaa Ukkosmaineen leirissä Tampereen Telakalla heti kesäkuun ensimmäisenä päivänä. Nähdään kesän keikoilla, pitäkää huolta itsestänne ja toisistanne!

-Wilhelm

Päiväkirjamerkintöjä

11.05.2007 (Uutiset)

Päiväkirjasta löytyy muistelmia huhtikuun lopun ja toukokuun alun keikoilta, joilla koettiin voimakkaita tunteita laidasta laitaan.

Ensi viikolla Klaus Thunder & Ukkosmaine soittaa Ilosaaressa Reilun kaupan markkinoilla kello 14. Encoret kuullaan puolestaan illalla Teatteriravintolalla. Lauantaina 19.5. on siis mahdollista kuulla kaksi biiseiltään täysin poikkeavaa Ukkosmaine-settiä. Teatteriravintolan Pop-huutokaupassa on myös kaupan Ukkosmaine-aiheisia tuotteita.

Ahdasmielisyyttä ja voittajafiiliksiä

04.05.2007 (Keikkapäiväkirjat)

Lauantai, 28.4.
Urheilutalo, Outokumpu

Edellisestä keikasta Klausin kanssa oli ehtinyt vierähtämään jo reilu kuukausi, ja vapun alla oli mukava kohdata jälleen. Perjantaiaamuna pidimme pitkät treenit, joihin kuului muun muassa lounas Tiedepuistolla, istuskelua ja jutustelua joen rannassa sekä lopulta vähän soittamistakin.

Lauantaina ehdin juuri parahultaisesti palata kotiin muista hommista, kun Klaus tulikin jo hakemaan. Kamat kyytiin ja keula kohti Outokumpua, johon meillä oli sovittu keikka Kulttuurisavotta-tapahtumaan. Kulttuurisavotta oli paripäiväinen leirihenkinen tapahtuma, jonka osanottajat olivat enimmäkseen ala- ja yläasteikäisiä.

Saavuimme paikalle noin puolta tuntia ennen sovittua soundcheck-aikaa. Tanssiryhmän lopetellessa harjoituksiaan ehdimme kasata kamamme valmiiksi sekä syödä järjestäjien tarjoamat eväspussit. Soundcheck hoitui alta pois nopeasti.

Keikkaan oli pari tuntia aikaa, ja päätimme käyttää luppoajan tutustumalla Outokummun keskustaan. Päädyimme Tirri-pubiin nauttimaan alkoholittomat oluet (tilaus huvitti tarjoilijaa hiukan) ja pelaamaan erän biljardia (voitin Klausin, joskin tiukan kamppailun jälkeen). Teimme Tirrin pöydässä myös settilistan illalle.

Keikkapaikalle palatessamme iltatilaisuus oli jo alkamassa. Kansantanssiharjoitusten ja muiden aktiviteettien oli määrä muuttua nuorison diskoillaksi.

Kello kävi ehkä puoli kymmenen tienoita, kun astelimme lavalle pimennettyyn saliin Pariisin kevään biisin tahdittamana.

Keikka alkoi hieman kummallisesti 80200:n tahdissa. Soundcheckissä erinomainen lavasoundi oli kadonnut jonnekin. Nuori yleisö puolestaan tanssi pieniin ryhmiin hajaantuneena ympäri salia.

Muutaman biisin jälkeen saimme kuitenkin homman haltuun, vaikka tuntuikin siltä että asetelma oli hiukan absurdi. Kaikesta huolimatta saimme houkuteltua yleisön lähemmäksi, ilmaan alkoi kertyä positiivista energiaa ja aloimme päästä tilanteen tasalle.

Riippakiven väliosassa päätimme antaa yleisölle tanssiopetusta Ukkosmaineen tyyliin. Neuvoimme bossa nova -kompin tahtiin yksinkertaisen liikkeen. Yleisö oli mukana ja kaikilla tuntui olevan hauskaa.

Sitten se tapahtui.

Näin syrjäsilmällä keski-ikäisen naisen lähestyvän lavaa, ja kävelevän lopulta lavalle. Biisi oli siis edelleen käynnissä. Nainen käveli luokseni ja ilmoitti että paikalla on pieniä lapsia, ja että meidän touhumme ei kerta kaikkiaan käy päinsä. Loppukommentti oli jotain tyyliin: “oletteko kunnolla vai lopetetaanko esitys?”.

Ensireaktio oli luonnollisestikin huvitus. Kun keikka-adrenaliini on kunnolla päällä, on oikeasti ihan mahdotonta käsittää yksinkertaisiakaan asioita. Muistan jollain keikalla yrittäneeni vaihtaa kesken keikan rikkinäistä mikkipiuhaa ehjään ja käyttäneeni siihen useita minuutteja ennen kuin tajusin mitä pitää tehdä.

Kun nainen poistui lavalta, iski tilanne tajuntaan isolla vaihteella, ja huomasin että Klausiin myös. Klaus näytti siltä että räjähtää ja huomasin itsekin peruskouluaikaisen kapinahengen nousevan esille. Yleisö katsoi kummastuneena. Spiikkasin mikkiini jotain sen suuntaista että “tuo äskeinen nainen kävi kertomassa että on rakastunut meihin molempiin, mutta ei osaa päättää kummasta tykkää enemmän”. Nainen näytti katsovan myrkyllisenä takaisin yleisön joukosta.

Päätimme soittaa yhden kappaleen ja lopettaa keikan siihen. Hälytys! luovittiin läpi aikamoisen pahan olon ja suoranaisen raivon siivittämänä. Kaikki positiivinen energia oli kääntynyt miinusmerkkiseksi. Aistimme ilmassa todella inhottavia ja ahdasmielisiä viboja.

Biisin jälkeen poistuimme lavalta saman tien. Vaihdoin takahuoneessa keikkapaidan t-paitaan ja lähdin kasaamaan kamojani saman tien. Sain koskettimeni lähtövalmiiksi huomattavan nopeasti ja samalla Klaus ajoi auton lavan lähellä olevan oven viereen. Lausuimme kiitokset äänimiehille ja lähdimme saman tien.

Ajaessamme Joensuuhun puimme tilanteen läpi. Molemmat meistä olivat suoraan sanottuna totaalisen käärmeissään. Juttelimme kuitenkin asian läpi, ja totesimme että vika ei tosiaankaan ollut meissä, ja että meidän energiamme ei ole vahingollista, vaan yksinomaan positiivista ja hyväntahtoista. Totesimme myös, että keikan kesken lavalla pyyhältäneen naisen teko oli yksi röyhkeimmistä, joita esiintyjälle pystyy tekemään.

Roudattuamme kamat puhelimeni soi. Keikan pääjärjestäjä soitti ja pyysi anteeksi. Hän valitteli olleensa itse toisissa tehtävissä konfliktin sattuessa. Hän kertoi keikkamme keskeyttäneen naisen olleen jonkun lapsen äiti, joka oli yhdessä toisten äitien kanssa saanut aikaan yhteisen paheksunnan aallon. Järjestäjä myös totesi, että he olivat sitä mieltä että me olimme tilaisuuteen täysin sopiva bändi, ja että meillä on paras meininki.

Tuli parempi mieli, vaikka tapahtumat vielä pyörivätkin mielessä. Yö meni valvoessa ja miettiessä.

Maanantai, 30.4.
Teatteriklubi, Joensuu

Maanantaina lauantain jättämä paha mieli oli ehtinyt jo laantua. Onneksi seuraava keikka oli jo parin päivän päässä epäonnistuneesta. Kaipasimme revanssia.

Pidimme päivällä lyhyet treenit. Molemmilla oli sellainen olo, että nyt nollataan lauantain meininki ässäkeikalla. Teimme settilistan jo treenien yhteydessä ja hehkutimme aina biisin valinnan jälkeen, kuinka rautaisesti se tulee toimimaan.

Kuulimme myös kautta rantain, että lauantaina meidän paheksumiseemme oli ollut kolme syytä:
1) Lauluissamme kerrotaan tykkäämisestä
2) Klausin lantio liikkuu epäilyttävästi
3) Näytämme homoilta

Noiden perusteiden avulla onkin varmaan helpompi tajuta, kuinka vaarallinen bändimme oikeasti on. Pitäkää siis varanne.

Menimme tekemään soundcheckin kuuden tienoilla. Kuulimme että lippuja oli myyty ennakkoon sen verran, ettei ovelle myytäväksi jäisi kuin parikymmentä lippua. Se tietysti nostatti fiiliksiä entisestään.

Soundcheck saatiin alta pois ennen yläkerrassa alkanutta teatterinäytöstä, ja sen jälkeen suunnattiin yläkertaan syömään. Ruokailun jälkeen palasin kotiin keräämään voimia. Ehdin käydä myös erään tuttavan tupaantuliaisissa. Hermostuneen hengailun jälkeen palasin Teatteriklubille noin puoli kahdentoista maissa. Klubi oli loppuunmyyty, ja porukkaa oli todella paljon. Vaihdoin nopeita kuulumisia tuttujen kanssa ja kävin kytkemässä koskettimet valmiiksi päälle.

Menimme Klausin kanssa yläkertaan vaihtamaan vaatteita. Huomasin että alkoi ihan oikeasti jännittää suunnattomasti.

Olimme vaihtaneet tälle keikalle intronauhaa edeltävän tunnelmannostatusbiisin Rocky-leffan tunnariksi. Valinta tuntui jotenkin teemaan sopivalta lauantain keikan jättämien fiilisten jälkeen. Kuuntelimme alakerrasta raikuvaa tunnaria portaiden yläpäässä ja latauduimme. Fiilis oli erittäin kohdallaan, varsinkin kun kuuli porukan innostuvan alakerrassa tajutessaan meidän saapuvan.

Rockyn jälkeen varsinainen intro junakuulutuksineen pärähti soimaan. Nopeat halaukset ja lavalle ihmismassan läpi.

Keikan aloitusbiisinä oli Suudelmia Suvikadulla. Odotin itse, että keikka lähtee kyseisellä biisillä käyntiin iisisti. En meinannut oikeasti uskoa korviani, kun tajusin että koko täysi sali lauloi biisiä mukana täysillä. Tuntui samaan aikaan todella epätodelliselta ja äärimmäisen hienolta.

Loppukeikka oli silkkaa juhlaa, lukuun ottamatta pientä teknistä hämminkiä. Kesken keikkaa PSR-7 lakkasi kuulumasta, vaikka laitteessa oli virrat päällä. Todennäköisesti d.i.boksin ja mikserin välissä oli rikkinäinen mikkipiuha. Hetken hämmennyksen jälkeen soitin alkoi taas jytäämään.

Tuntui koko keikan ajan siltä, että onpa perhanan siistiä hommaa. Yleisö lauloi kaikki biisit mukana niin kovaa, että en kuullut omaa soittoani saati lauluani monitorista juuri ollenkaan. Tuollaisessa tilanteessa ei oikein voi valittaa. Biisien myötäeläminen oli muutenkin aika huippuluokkaa.

Intouduimme soittamaan varsin pitkän setin, yhteensä noin seitsemäntoista biisiä. Parasta oli, että tunnelma ei oikeasti laskenut missään vaiheessa vaan säilyi erittäin nousujohteisena. Setti sisälsi muutamia harvinaisuuksiakin. Niin petaa kuin makaa -biisin soitimme pitkästä aikaa, biisin oltua poissa setistä varmaan reilun vuoden. Lisäksi uuden levyn Linnut-slovari soitettiin ensimmäisen kerran livenä. Olin aika otettu, kun huomasin eturivissä olevan tytön laulavan biisin alusta loppuun mukana silmät kiinni.

Keikka päättyi Pielisjoki-biisiin ja kertakaikkisen mahtaviin fiiliksiin. Kaikkensa antaneen olon jälkeen tuntui mukavalta jutella tuttujen ja tuntemattomien kanssa ja viihtyä itsekin tanssilattian puolella.

Huikean hieno vappuaatto. Salamoivat kiitokset kaikille paikalla olleille!

Perjantai, 4.5.
Tirra, Lahti

Maaliskuisesta Torven keikasta jäi hyvät fiilikset, joten tuntui hienolta päästä Lahteen uudestaan näin pian. Torven yläkerrassa sijaitsevassa Tirrassa järjestettiin Taideinstituutin päättäjäiset, joiden tähtiesiintyjäksi meidät oli buukattu.

Klausin ja minun junat saapuivat Lahteen miltei samaan aikaan, ja kävelimme lyhyen matkan asemalta Tirraan. Soundcheck oli jälleen kerran lyhyt mutta ytimekäs. Äänentoistopuoli oli vähän vaatimattomampaa sorttia, eikä monitorointia ollut, mutta saimme homman jotenkuten balanssiin.

Soundcheckin jälkeen suuntasimme kaupungille syömään ja kuluttamaan aikaa. Yllättävän nopeasti nelisen tuntia saatiinkin kulumaan. Puhuimme muun muassa 24-sarjan viimeisimmistä käänteistä. Sekä tietenkin ruoasta. Syömisen suunnitteleminen jopa syödessä on yksi elämän suurimpia nautintoja.

Keikkapaikalle saapuessamme huomasimme että portaissa kiemurteli jono, joka ylsi ulos asti. Todennäköisesti bileet olisivat olleet täynnä ilman meitäkin, mutta mukavaltahan tuo tuntui silti.

Keikka alkoi jokseenkin kaoottisissa merkeissä. Lavalla oli kahden dj:n kokoonpano, joka vaikutti viihtyvän lavalla todella pitkään. Päätimme kuitenkin, että aloitamme keikan kahdentoista aikaan kuten alustavasti oli sovittu. Kävin ilmoittamassa asiasta dj-veikoille, ja he sanoivat homman olevan ok.

Kahdentoista aikaan astelin lavalle, jossa dj:t edelleen paahtoivat settiään. Miekkoset lupautuivat kuitenkin lopettamaan heti kun haluaisin aloittaa. Aloitin 80200-biisin Klausin vielä raivatessa tietään lavalle. Samalla dj:t ja heidän satunnaiset kaverinsa tajusivat viimein poistua lavalta.

Yleisestä kaaoksesta huolimatta homma alkoi toimia heti alusta lähtien. Klaus otti yleisön rautaiseen otteeseen, samalla kun minä keskityin komppaamaan. Kuulin oman soittoni yleisön puoleen käännetystä PA:sta sen verran hennosti, että piti keskittyä normaalia enemmän.

Yleisö oli jälleen erittäin hyvin mukana, ja kaikki tanssivat halki keikan. Joitain aiemmilta keikoilta tuttuja naamojakin näkyi. Mä olen just 4 U -biisissä saimme yleisön osallistumaan mainioon seuraleikkiin, jossa tuli pompata maasta ilmaan samalla kun koskettimen komppi lähtee käyntiin. Näytti muuten erittäin hienolta lavalta käsin seurattuna!

Yli mutakuoppien -biisin outrossa lähetettiin terveisiä Movetronille, joka oli samaan aikaan keikalla Joensuussa. Illan viimeisenä hitaana soitettu Pielisjoki sai porukan hakemaan toisiaan tanssiin, mikä näyttää aina nätiltä.

Keikka päättyi jälleen hyvissä tunnelmissa. Kauppasimme levyjä sekä rintamerkkejä ja otimme vastaan kehuja. Kiitos Lahti, mahtavaa oli jälleen kerran!

-Wilhelm

Puhetta rohkeudesta ja uusi levyarvio

18.04.2007 (Uutiset)

Klaus puhuu rohkeudesta Juoni.net-sivuston haastattelussa. Voit lukea haastattelun tässä osoitteessa. Lehtijuttuarkistoon on lisätty myös Jyväskylän Ylioppilaslehden Niinivaara Express -arvio.

Uusia päiväkirjamerkintöjä

25.03.2007 (Uutiset)

Päiväkirjasta löytyy tunnelmia ja kuvia maaliskuun alun Helsingin ja Lahden keikoilta. Lehtijuttuarkistoon on puolestaan lisätty Rumban sekä Aksentin Niinivaara Express -arviot.

Klaus Thunder & Ukkosmaine toivottaa ystävilleen mahtavaa ja rakkaudentäyteistä kevään alkua!

Tunnelmia Helsinki-Lahti -akselilta

10.03.2007 (Keikkapäiväkirjat)

Perjantai 9.3.
Ravintola Kannas, Helsinki

Heräilin perjantaiaamuna seitsemän aikoihin. Ehdin rauhassa keittää kahvit ja lukea lehden ennen kuin luottokuskiksemme ja -roudariksemme muodostunut Josi tuli hakemaan minua heittääkseen minut kamoineni juna-asemalle.

Aikaisemmin keikkamatkamme hoituivat junalla mainiosti, mutta nyt kun soitinarsenaalia on matkassa enemmän, vaikeutuu homma hiukkasen, kun on liikkeellä yksin. Onneksi ilmeisen huumorintajuinen lipunmyyjä myi minulle paikan junan yläkerrasta.

Muutoin junassa matkustaminen on kyllä oikein mukavaa. Matkan aikana ehdin lukemaan Nyt-liitteen kannesta kanteen, kuuntelemaan Radiopuhelimien uuden levyn läpi pari kertaa, ja sain työstettyä paria sanoitusta.

Klaus tuli vastaan juna-asemalle vuokra-autolla. Olimme sopineet hoitavamme herra Thunderin muuton ennen soundcheckiä. Useampi tuntihan siinä vierähti, ja lopulta ehdimme Kannakseen noin yhdeksän aikoihin. Valmiiksi väsyneinä laitoimme kamat kasaan, ja teimme nopean soundcheckin miksaajaksi pestatun Miihkalin johdolla.

Paljoa ei jäänyt aikaa tapettavaksi, sillä keikka aloiteltiin kymmenen jälkeen. Paikalle oli kertynyt mukavasti porukkaa, josta suuri osa oli selkeästi tullut keikkaamme varten. Miellyttävää.

Miesten vessaan vaihtamaan keikkavaatteet päälle ja intronauhan siivittämänä lavalle. Hurraukset olivat melkoiset. Starttasimme keikan 80200-biisillä, ja tunnelma oli heti hallussa.

Paikalle roudaamamme äänentoistolaitteisto tuntui ainakin omasta mielestä hieman liian pieneltä. Toisaalta tunne saattoi johtua siitäkin, ettei monitorointia ollut, ja välillä oli vaikeuksia kuulla omaa soittoaan, kun yleisöstäkin lähti kohtalaisen iso ääni. Hyvällä meiningillä keikka kuitenkin luovittiin läpi.

Ehkä tokan biisin jälkeen onnistuin rymeltämään nurin lavan takana olleen penkin, jonka päälle olin tietenkin varannut pari vesituoppia. Onneksi joku yleisön joukosta älysi tuoda pyyhkeitä parin biisin jälkeen, niin sain kuivattua vedet ja heivattua enimmät lasinsirut pois lavalta. Onneksi en tällä keikalla soittanut paljain jaloin, kuten joskus tulee tehtyä.

Ehkä hieman holtittomampaa osastoa edusti Kannaksen keikka, mutta ihan hyvä mieli jäi vedosta kuitenkin. Keikan lopulla intouduimme pitkästä aikaa soittamaan lainamateriaalia Aikakoneen Odota-biisin muodossa.

Keikan jälkeen juttelimme tuttujen ja tuntemattomien kanssa, ja myimme jälleen mukavan määrän levyjä. Valomerkin tultua roudasimme kamat autoon, jonka ajoimme parkkiin Töölön torille. Jorma Uotinen käveli vastaan Klausin luo suunnatessamme. Klausin uudessa kämpässä nukahdin saman tien kun pää koski tyynyä.

Lauantai 10.3.
Torvi, Lahti

Herätyskello herätti väsyneen orkesterin kymmenen tienoilla. Nopea aamusuihku ja sitten palauttamaan vuokra-autoa sekä äänentoistolaitteistoa. Kaikki velvoitteet hoidettuamme suuntasimme syömään, ja saimme ruokapaikkaan seuraa siskostani.

Lyhyen levykauppapyrähdyksen jälkeen Klausin luokse puolen tunnin mittaisille päiväunille. Tai itse asiassa minä nukuin, ja sillä aikaa Klaus hoiti tärkeän homman: ajoi kokopartansa pois ja jätti vain viikset. Komeaa!

Viiksien trimmauksen vuoksi meinasimme lopulta myöhästyä Lahden junasta, mutta ehdimme kuitenkin parahultaisesti.

Lahden asemalle saavuttuamme suuntasimme Torveen, jonne illan toinen orkesteri Santtu Karhu ja Talvisovat oli saapunut myös juuri. Kun molemmat orkesterit olivat tehneet soundcheckit, menimme porukalla syömään Torven piikkiin. Santtu Karhu kertoi, että Venäjällä on yhtye joka muistuttaa suuresti meitä, mutta ei muistanut sen nimeä.

Ruokailun jälkeen menimme Klausin kanssa kahville ja hengailemaan kaupungille. Teimme myös settilistan illan keikalle. Yhdentoista aikoihin palasimme Torveen, jossa Talvisovat aloitteli settiään. Baarin ovea avatessa jännitti, että onko paikalle ketään, mutta epäilykset osoittautuivat turhaksi: täyttä oli. Muutamia tuttujakin näkyi, ja heidän kanssaan olikin miellyttävää jutustella omaa soittovuoroa jännittäessä.

Santtu Karhun porukan lopetettua roudasimme pikaisesti omat kamamme lavalle. Kello taisi olla tässä vaiheessa jo lähempänä yhtä, mutta kummasti vaan aina ennen keikkaa kehoon ilmestyy lisäenergiaa, vaikka sitä ennen olisi väsyttänyt armottomasti.

Keikan alku oli melkoisen kaoottinen. Dj lopetti merkistä levyjen soittamisen, jolloin miksaajan piti laittaa pyörimään Pariisin kevään Tuu Rokkaa mun tanssilattiaa -biisi ja sen jälkeen intronauhamme. Dj:n lopetettua kuulimme takahuoneeseen kuitenkin pelkkää hiljaisuutta. Ajattelin että ehdin käymään nopeasti vessassa, kun miksaaja laittaa biisin soimaan. Vessaan sitten kuulin, kun intronauha pärähti soimaan kummallisesti jostain puolivälistä. Ehdin kuitenkin lavalle juuri h-hetkellä.

Ekan biisin aikana ilmeni sitten muutakin pikkuvikaa. Ekan biisin intron jälkeen Klaus alkoi laulaa, mutta hänen mikistään ei yllättäen kuulunut pihaustakaan. Annoin oman mikkini, joka vaikutti toimivan. Biisi mentiin läpi ilman taustalauluja.

Parin seuraavan biisin aikana ongelmat jatkuivat. Klausille vaihdettiin uusi mikki, joka kuitenkin pätki samalla tavalla. Lisäksi molempien mikit meinasivat lähteä kiertämään joka käänteessä. Ilmeisesti myös yksi D.I.-bokseista oli rikkoutunut, sillä Klausin kulkiessa koskettimieni edestä alkoi kuulua armotonta rätinää. Onneksi Klaus tajusi olla kulkematta samasta paikasta toista kertaa.

Ehkä neljännen biisin jälkeen kaikki saatiin toimimaan, ja saatoimme itsekin keskittyä soittamiseen täysillä. Sen jälkeen kaikki olikin melkoista juhlaa. Porukka baarissa alkoi hiljalleen lämmetä meiningillemme täysvaltaisesti jo valmiiksi fanaattisen eturivin yleisön lisäksikin. Oli taas hauska seurata muutamienkin epäuskoisten ilmeiden muuttuvan iloisiksi hymyiksi keikan edetessä.

Talvisovien porukka tuntui diggailevan myös meininkiä. Bändin perkussionisti ja kitaristi kuvasivat keikkaa videokameralla, ja huusivat minulle kannustuksia.

Setin päätyttyä takahuoneeseen pyyhkimään hikeä ja kuuntelemaan yleisön jatkuvaa kannustusta. Soitimme encoreina Suudelmia Suvikadulla -slovarin ja Katuvalojen välkkeen. Suvikadun aikana oli mukava seurata kuinka yleisö tanssi pareittain illan viimeistä hidasta. Kaunista.

Kaksi encorea ei yllättäen riittänytkään, vaan meidän piti palata lavalle vielä toistamiseen. Miellyttävää. Intouduimme soittamaan taas Aikakonetta, sekä lisäksi encore-numeroksi vakiintuneen Yläkerran tytölle -biisin.

Keikan jälkeen oli väsynyt, mutta hyvä olo. Suuntasimme enimmät hiet pyyhittyämme baarin puolelle, jossa kehuja sateli useammastakin suunnasta. Positiivinen yllätys oli se, että lipputiskillä myynnissä olleet levymme olivat kaikki huvenneet heti keikan jälkeen. Nähtävästi saimme aika monta uutta ystävää lahtelaisista.

Valomerkin jälkeen kasailimme kamat ja suuntasimme yöpaikkaan. Mainio mieli jäi illasta kaikin puolin. Kiitos Lahti, toivottavasti nähdään pian uudestaan!

-Wilhelm

Päiväkirjaa, levyarvioita ja lisäyksiä keikkakalenteriin

05.03.2007 (Uutiset)

Päiväkirjasta löytyy Wilhelmin tarinointia menneen viikon kahdesta keikasta. Tällä viikolla Ukkosmaine on taas tien päällä: perjantaina on luvassa Helsingin keikka, lauantaina vuorossa on Lahti.

Niinivaara Express on otettu levyarvioissa vastaan melko mukavasti. Uudesta Rumbasta (4/2007) löytyy kolmen tähden arvio. Toimittaja Manu Haapalaisen mukaan ”Ukkosmaine kuulostaa nyt siltä kuin pitääkin”. Noise.fi-sivusto pistää peliin yhden tähden enemmän, ja toteaa että ”Ukkosmaineen naputus on viihdyttävää, paikoin yllättävänkin mietittyä ja näkemyksellistä mutta ennen kaikkea omaperäistä”. Voit lukea arvion kokonaisuudessaan klikkaamalla tästä.

Keikkakalenteriin on lisätty tulevan kesän festarikeikoista ensimmäinen: Klaus Thunder & Ukkosmaine soittaa heinäkuussa Ilosaarirockissa!

Paikkaushommia teatterilla ja hurmosta nuorisotalolla

03.03.2007 (Keikkapäiväkirjat)

Keskiviikko 28.2.
Teatteriklubi, Joensuu

Edellisestä Teatteriklubin keikasta oli ehtinyt kulua vain pari viikkoa, eikä Ukkosmaineen alun perin pitänytkään esiintyä Teatteriklubilla helmikuun lopussa järjestetyillä Pohjois-Karjalan Vihreiden syntymäpäivillä. Illan alkuperäinen yhtye joutui kuitenkin perumaan keikkansa sairastapauksen vuoksi, ja reiluina kavereina lupauduimme paikkaajiksi lyhyellä varoitusajalla.

Jonkinlaista kummallista déjà-vu -ilmiötä oli koko ajan ilmassa Teatteriklubille suunnatessa. Tällä kertaa ei tosin tarvinnut auttaa äänentoiston kasaamisessa, vaan pääsi kävelemään ikään kuin valmiiseen pöytään. Soundcheck tehtiin nopeasti, ja paineltiin yläkertaan syömään.

Keikan aloitusajankohdaksi oli sovittu kello kymmenen, mikä sopi erittäin hyvin – ajoissa nukkumaan! Näimme Klausin kanssa Teatterilla puoli kymmenen aikoihin. Paikalla oli väkeä ihan mukavasti, ei yhtä paljon kuin levynjulkkarikeikalla, mutta mukava määrä kuitenkin. Lisää väkeä myös tuli paikalle koko ajan.

Klaus oli tehnyt valmiin settilistan rungon, johon tein muutaman muutoksen, ja sitten olikin aika lähteä valmistautumaan. Sueden biisin jälkeen miksaaja-Timo laittoi intronauhan soimaan, ja astelimme lavalle.

Settiä oli muuteltu hieman parin viikon takaisesta, ja niinpä keikka lähti käyntiin Katuvalojen välkkeellä. Porukka alkoi lämmetä hiljalleen, ja lopulta aikaiseksi saatiin ihan asialliset bileet.

Keikka oli monin tavoin tosi erilainen kuin parin viikon takainen, jolloin jo levynjulkaisunkin takia oli tosi juhlava olo, ja vatsassa perhosia säkkikaupalla.

Tällä kertaa porukka piti saada mukaan taistelemalla vähän enemmän kuin viime kerralla. Taisteleminen (tai kiireen takia pitämättä jääneet treenit) aiheuttivat sitten sen, että muutaman kerran tein tosi lahjakkaita soittomokia. Toisaalta oma meininki tuntui myös tosi paljon raivokkaammalta kuin pari viikkoa sitten, ja välistä tuntui selkeästi hyvältä räimiä vaan menemään täysillä, välittämättä siitä miltä se kuulostaa.

Varsin hyvä mieli jäi loppujen lopuksi, ja helmikuun keikkojen teemaksi muodostuneet runsaat encoret jatkuivat taas. Minkäs teet, kun ei malta lähteä lavalta millään pois.

Keikan jälkeen myimme miellyttävän ison läjän levyjä, juttelimme tuttujen ja tuntemattomien kanssa ja poistuimme yöhön spekuloimaan tulevaa.

Lauantai 3.3.
Karsikon nuorisotalo, Joensuu

Lauantaiksi oli buukattu yksityistilaisuusluonteinen keikka Prometheus-leirin ohjaajien koulutustilaisuuden yhteyteen.

Vietin itse rauhallista lauantaipäivää, nukuin pitkään, kävin kävelyllä ja lueskelin. Klaus soitteli jossain vaiheessa ja sanoi saaneensa edellisiltana lievähkön ruokamyrkytyksen, jonka jäljiltä kuumetta oli vieläkin 38 astetta. Hieman jännittäviltä vaikuttivat siis lähtökohdat illan keikalle, mutta solisti vakuutti selviytyvänsä.

Seitsemän aikoihin Klaus tuli hakemaan. Pakkasimme autoon soittokamat, ja kävimme hakemassa keskustasta matkaan Hullut Hattuset -orkesterin äänentoistolaitteiston.

Ilmassa oli todellista historian siipien havinaa, kun saavuimme koulutustilaisuusareenana toimineen Karsikon nuorisotalon pihaan. Itse olen kuitenkin soittanut kyseisessä paikassa yläasteikäisenä ensimmäisiä keikkojani, ja paikkaan liittyy monia hyviä muistoja. Fiilikset olivat siis korkealla jo valmiiksi.

Paikan päällä oli vielä meneillään ryhmäkeskusteluja, joita yritimme olla häiritsemättä. Pystytimme äänentoistokamat hiljaisesti. Tai oikeastaan minä pystytin, sillä annoin Klausille valtuudet levätä sohvalla, jotta tämän sairas olo helpottaisi.

Puoli yhdeksän tienoilla keskustelut alkoivat vaihtua iltapalaan, ja saatoimme tehdä nopeahkon soundcheckin. Vaikutti hyvältä. Söimme itsekin pari sämpylää, ja suunnittelimme settilistaa.

Vähän yhdeksän jälkeen laitoin PA:sta soimaan fiiliksennostatusbiisiksi Pariisin kevään Tuu rokkaa mun tanssilattiaa, ja kirmasin takahuoneeseen vaihtamaan vaatteet. Klaus vaikutti silminnähden terveemmän näköiseltä, kun keikka lähestyi. Nopeat keskinäiset tsemppaukset, ja sitten intronauha alkoikin soida salin puolella.

Setti alkoi poikkeuksellisesti slovarilla, Suudelmia Suvikadulla -biisillä. Sen sijoittaminen ekaksi olikin hyvä ratkaisu senkin kannalta, että kummankin äänet olivat vielä kunnossa. Kun kyseisen biisin soittaa setin loppupuolella huudettuaan ääntään käheäksi tunnin ajan, sujuu stemmalaulu huomattavasti heikommin. Biisi toi keikalle myös tunnelmallisen alun, jota korosti nuorisotalon pimeä sali ja random-henkisesti toimivat värivalot.

Varsinaista lavaa ei ollut, vaan soitimme lattialla, samalla tasolla yleisön kanssa. Ehkä sekin vaikutti osaltaan keikan aikaansaamiin hyviin ja intiimeihin fiiliksiin. Paikalla oli leiriohjaajia eri puolilta Suomea, ja useat eivät luonnollisestikaan olleet kuulleet bändistämme aiemmin. Erittäin hyvin he kuitenkin tuntuivat pääsevän meininkiin sisään, ja oli mukava katsella hymyileviä ihmisiä, jotka jaksoivat todellakin tanssia halki keikan.

Yleisöstä huokui muutenkin sellaista lämmintä, hyvää fiilistä, joka tuntuu lavalla ollessa todella hyvältä. Vaikea sitä on sanoiksi pukea. Ehkäpä paikalla olleet tietävät selittämättäkin, mitä tarkoitan.

Hyvin vapaamuotoisesti edennyt keikka ei sitten taaskaan meinannut päättyä millään ilveellä. Emme varsinaisesti edes poistuneet lavalta, vaan aloimme puskea mielivaltaisessa järjestyksessä biisejä varsinaisen setin loputtua. Hiki virtasi, ja oli niin älyttömän siistiä.

Jossain vaiheessa Klausin oli pakko sanoa, että “nyt vielä yksi tuutulaulu, ja sitten lopetetaan”. Eturivissä ollut tyttö tinkasi Klausin tarjouksen kuitenkin yhdeksi nopeaksi ja yhdeksi hitaaksi, ja eihän siinä muu auttanut. Keikka päättyi siis Ekan kerran siivittämänä Pielisjokeen, jonka loppu oli erityisen kaunis, kun Klaus ja suuri osa yleisöstä tulivat halaamaan yhdessä minua soittaessani kappaleen viimeisiä tahteja.

Keikan jälkeen Klaus totesi, että kuumeinen olo on tiessään. Musiikilla on kummallinen parannusvoima, se on tullut omakohtaisestikin koettua joskus. Lämmin kiitos vaan kaikille läsnä olleille, ja toivottavasti jaksoitte säilyttää keikan lopussa kertomamme salaisuuden maanantaihin asti :)

-Wilhelm

Levynjulkistamistunnelmia

17.02.2007 (Keikkapäiväkirjat)

Pakko on lainata tämän päiväkirjan alkuun Riston Rakkauden rock -biisiä: “Huh huh, nimittäin ihan mielettömät fiilikset!”.

On nimittäin vieläkin hyvät värinät päällä toissa viikon keikoista, jotka tehtiin levynjulkistamisen yhteydessä. Neljän päivän aikana ehdimme soittaa neljä loppujen lopuksi tosi erilaista keikkaa. Ja levy on nyt vihdoin ihmisten kuultavana, mikä tuntuu ihan älyttömän hyvältä kaiken viimevuotisen työn jälkeen. Alla muistelmia julkistamisviikon keikoista.

Keskiviikko 14.2.
Teatteriklubi, Joensuu

Ystävänpäivänä oli levymme kauan odotettu julkaisupäivä. Ainakin paikalliselta medialta oli huomiota tullut ihan mukavasti, lehdissä oli isohkoja juttuja, ja paikalliset radiokanavatkin olivat kuulemma levyä soittaneet. Radio Helsingissäkin oli uusi levy soinut. Siistiä. Joensuulaiselle Oi.fm-kanavalle annettiin Klausin kanssa tiistain bänditreenien tauolla kohtalaisen levoton haastattelu.

Keskiviikkoaamuna heräsin jo aikaisin, täynnä virtaa. Kymmeneltä olisi ollut luento, mutta annoin itselleni siitä vapautuksen vedoten siihen, että en olisi kuitenkaan pystynyt keskittymään. Yllätin kuitenkin itseni kirjoittamalla gradua roudausta odotellessa.

Roudaus suoritettiin tukijamme Joensuun ylioppilaslehden, ja sen urhoollisen päätoimittajan avustuksella. Keikkafiilistä ei laskenut edes se, että lainaamamme minibussin sivuovi ei toiminut, ja meidän täytyi kavuta Klausin kanssa kyytiin takaluukun kautta. Kävimme hakemassa äänentoisto- ja valolaitteistoa eri puolilta kaupunkia, ja lopulta pääsimme kama-arsenaalin kanssa Teatteriklubille.

Levymme äänittäjät Heikki ja Pekka lupautuivat jo aiemmin suureksi iloksemme auttamaan levynjulkistamiskeikan ääni- ja valopuolessa, ja mikäpä sen hienompaa olisi ollutkaan. Kasailimme yhdessä kamat Teatteriklubille, ja pääsimme tekemään soundcheckiä aikataulun mukaisesti. Rutgersin miehistö saapui paikalle vähän ennen seitsemää. Heidänkin tehtyä nopean äänentarkastuksen, painelimme syömään Teatteriravintolan puolelle. Ruokailun ohessa skoolattiin ystävänpäivän ja Niinivaara Expressin ilmestymisen kunniaksi.

Ruokailun jälkeen suuntasin kotiin käymään nopeasti suihkussa ja ajamaan levynteon ajan rehottaneen naamakarvoituksen pois. Viikset jätin - tietenkin. Ennen keikkaa ehdin myös käydä Sirviön Ellin luona parturoitavana. Elli saksikin minulle hienon kampauksen, joka tekee kunniaa muun muassa MacGyverille.

Teatteriklubille mennessä jännitys kohosi jotenkin yhtäkkiä valtavaksi. Käsitin klubille kävellessä, että hetki jota on alitajuisesti odottanut jo monen kuukauden ajan on nyt läsnä. Klubilla vaikutti onneksi olevan jo mukavasti porukkaa, ja lisää tuli sisään koko ajan.

Rutgers aloitti settinsä puoli yhdentoista jälkeen. Jätkät vetivät hienosti, ja Juki Records -merkki rintapielessä tuntui erityisen hienolta seurata keikkaa. Viimeisenä soitetun Kleine Heidi -biisin seurasin Heikin ja Pekan lavan sivustalle asetetusta miksaus- ja valopisteestä käsin, ja repeilimme kollektiivisesti nerokkaan polveilevalle biisille.

Sitten alkoikin olla jo todenteolla aika alkaa jännittää. Suuntasimme Klausin kanssa miesten vessaan vaihtamaan keikkavaatteita, koska varsinaisia takahuonetiloja ei ollut. Molemmilla tuntui olevan valtava lataus päällä.

Kuuntelimme yläkerrasta käsin, kun Heikki ja Pekka vaihtoivat sovittuna merkkinä soimaan hengenluontibiisiksi Pariisin kevät -yhtyeen Tuu rokkaa mun tanssilattiaa -biisin. Sen tahdissa punnerruksia ja keskinäistä hengenluontia, ja sitten levyn avaavan Pamelan spiikin pohjalle tehty intronauha alkoikin pyöriä klubin puolella.

Astelin lavalle aloittamaan ekan biisin (80200), ja voi että tuntui hyvältä. Yleisö oli pakkautunut erittäin tiiviisti lavan eteen, ja oli selkeästi odottanut keikkaa lähes yhtä paljon kuin mekin.

Keikasta ei ole paljoa järkevää sanottavaa, se oli aikalailla silkkaa hurmosta alusta loppuun. Soittaminen tuntui erityisen hyvältä ja turvalliselta, kun tiesi että keikan ääni- ja valomies tuntevat biisimme erittäin hyvin. Iso käsi Helmutille ja Pavelille, jotka suureksi ilokseni osallistuivat myös Ilosaaren nurmikolla -biisin lauluosuuksiin.

En muista tarkalleen montako encorea soitimme varsinaisen keikan päälle, mutta oli niitä kyllä aika monta. Keikka taisi venähtää yli tunnin mittaiseksi. Kiitos kaikille läsnä olleille, mahtavaa oli!

Torstai 15.2.
Night, Joensuu

Torstain ohjelmassa oli muun muassa kamojen roudailua Teatteriklubilta. Nightin soundcheckiin ehdittiin kuitenkin melkein ajoissa. Muutaman biisin soitettuamme totesimme homman toimivan, ja suuntasimme ravintolakompleksin yläkertaan syömään.

Keikan oli määrä alkaa vasta kahdentoista tienoilla, joten ennen sitä ehdin käydä kotona nukkumassa reilun tunnin unet. Keikkapaikalle saapuessamme ilmeni, että varsinaisesta yleisöryntäyksestä ei voinut puhua. Isohkossa ravintolasalissa bailasi ehkä viitisenkymmentä ihmistä. Yllättävää sinällään, koska kyseessä olivat penkkaribileet, joiden aikana Nightissa on ollut totutusti tungosta. Muiden paikkojen bileet ilmeisesti verottivat väkeä.

Keikan alkaessa huomasimme kuitenkin iloksemme, että näköjään suurin piirtein kaikki paikalla olevat ihmiset olivat tulleet Nightiin nimenomaan keikkamme vuoksi. Hyvä meininki saatiin aikaiseksi, ja tunnelma muodostui paikan koosta huolimatta hyvin intiimiksi. Nöpönenä-biisin soitimme käytännössä yleisön joukossa.

Keikka oli myös tyyliltään paljon keskiviikkoista holtittomampi, mutta hyvällä tavalla. Kun keskiviikkona huomasin ainakin itse keskittyväni todella paljon mahdollisimman hyvin soittamiseen, annoin nyt itselleni vapauksia hullaantua enemmälti. Jollain tapaa punk-henkisempi keikka. Mutta erittäin hyvä meininki siis, ja yleisö tuntui tykkäävän.

Encoreiden joukossa soitimme mielijohteesta myös Pielisjoen, jota ei varsinaisesti settiin oltu suunniteltu. Keikan jälkeen hetki hikien pyyhkimistä takahuoneessa, ja kotiin valmistautumaan viikonlopun koitoksiin.

Perjantai 16.2.
Vakiopaine, Jyväskylä

Vakiopaineessa olimme käyneet aiemmin jo kolme kertaa soittamassa, ja joka kerta keikat ovat olleet onnistuneita. Niinpä odotukset olivat korkealla, kun perjantaiaamuna lähdettiin tien päälle.

Suureksi iloksemme saimme matkalle mukaan vahvistukseksi trumpettitaituri Erno Kettusen (muun muassa Skanes, Oscar H.O.T. Quartet ja Erno Kettunen & Pajatso). Levy-Eskojen tiskin takana Erno on hankkinut sen verran kokemusta kaupanteosta, että levymyyjän pesti lankesi hänelle luontevasti. Lisäksi Erno lupasi toimia apukuskina ja valokuvaajana.

Klausin kyydillä suuntasimme Nightiin hakemaan sinne edellisyönä jätetyt soittokamat kyytiin, ja niin päästiin matkaan. Varkaudessa pidettiin pakollinen kahvi- ja pelitauko, jonka jälkeen jatkettiin Jyväskylään.

Vakiopaineessa pystytimme soittokamat rivakasti, teimme soundcheckin ja lähdimme tapaamaan tuttavia. Muutaman tunnin hermostuneen hengailun jälkeen palasimme Vakiopaineeseen valmistautumaan.

Takahuoneessa teimme Klausin kanssa settilistan, joka noudatti pitkälti edellisiltojen runkoa pienin muutoksin. Latautuneisuus tuntui taas vahvana.

Jälleen valmistautumismerkiksi oli sovittu Tuu rokkaa mun tanssilattiaa, jonka pärähtäessä baarin kaiuttimista tavallista äänenpainetta kovempaa yleisö kuulosti innostuvan jo valmiiksi. Kun sitten intronauhan puheen ensimmäiset lauseet kajahtivat ilmoille, kuului takahuoneeseen asti innostuneita huudahduksia.

Ja kyllä oli muuten hieno kävellä lavalle aloittamaan biisi. Vakiopaine ei varmasti koskaan ole ollut noin täynnä meidän soittaessamme siellä. Vilkaistessani ulos huomasin siellä olevan vieläpä pitkähkön jonon.

Toisen biisin aikana soitin kertsin päälle toisesta koskettimestani sointumattoa pohjalle. Soitin aivan oikeita sointuja, mutta soinnut kuulostivat siitä huolimatta epävireisiltä. Tarkistin asian biisin välissä, ja kas kummaa: Roland D-10 oli epävireessä! Yritin näpelöidä hermostuneesti transponointinappeja, mutta tilanne ei korjaantunut miksikään.

Hetken ajan pääkopan sisällä vyöryi valtava pettymyksen aalto, joka häipyi noin minuutin sisällä. Siitä lähtien kaikki oli aivan silkkaa juhlaa. Soittamista ei oikeastaan edes tarvinnut miettiä. Etsin korvaavat soundit luotettavasta PSR-7:sta, ja se toimi aivan mainiosti.

Yleisö oli niin hienosti mukana, etten ole varmaan koskaan kokenut moista. Jossain vaiheessa tuli aidosti sellainen olo, että kylläpä on älyttömän siistiä olla elossa. Varsinaisen setin päättäneen Suudelmia Suvikadulla -biisin aikana meinasi alkaa itkettämään kun tuntui niin hienolta.

Encoreja tuli soitettua varmaan viisi tai kuusi. Tuntui vaan siltä, että ei raaskisi millään lähteä pois. Ja vaikutti siltä, että tunne oli molemminpuolinen yleisön kanssa.

Takahuoneessa leijuimme Klausin kanssa varmaan metrin verran ilmassa. Totesimme yksimielisesti soittaneemme juuri uramme parhaan keikan.

Loppuilta meni tuttujen kanssa jutellessa. Edes väsymystä ei tuntunut lainkaan. Aika hiton moni tuli kiittämään keikasta. Yksi mukavimmista kehuista tuli tuttavaltamme, joka totesi aiemmin pitäneensä meitä huvittavana, mutta tajunneensa keikan aikana että hommassammehan on oikeasti aika paljon enemmän syvyyttä kuin hauska ulkokuori.

On oikeasti iltoja, jolloin ei ole aihetta valittaa mistään. Kun sellaisia osuu kohdalle, täytyy nauttia. Mahtavan keikkakokemuksen kruunasi vielä se, että Vakiopaineessa on oikeasti varmasti maailman mukavin henkilökunta, joka tuo paikkaan niin hienon yleisfiiliksen, että oksat pois. Lämmin kiitos kaikille paikalla olleille!

Lauantai 17.2.
Korjaamo, Helsinki

Eilisen illan energialataus tuntui vielä aamulla herätessäkin kehossa. Hirveä innostus päällä, ja väsymystä ei tuntunut yhtään, vaikka yöunet olivatkin lyhyehköt.

Keittelin majapaikassani kahvit, ja lähdin hakemaan autolla Ernoa, jonka kanssa suunnistimme koluamaan Kauppakadun divareita. Erno selaili vinyyleitä, minä hankin täydennystä Hämähäkkimies-sarjakuvien kokoelmaani.

Klaus liittyi seuraamme, kun menimme syömään. Aterian jälkeen kävimme hakemassa kamat Vakiopaineesta, ja joimme samalla jälkiruokakahvit. Ja vaihdoimme Ukkosmaine-levyn Vakiopaine-paitoihin!

Ajomatka Helsinkiin sujui rauhallisesti, ajoin koko matkan. Matkan viihdytyksenä oli jo edellisenä päivänä alkanut autoradion käynnistyskoodin ratkaisu. Ei onnistunut. Matkan ainoalla huoltoasemapysähdyksellä voitin 17 euroa pokerista.

Helsingiin saavuttaessa menimme ensimmäiseksi tankkaamaan tankin täyteen huomista varten. Siinä touhussa onnistuin läikyttämään bensaa housuilleni. Olikin sitten mukava edetä keikkapaikalle, jossa vahtimestari kysyi ensi töikseen, että “haiseeko täällä jossain bensa?”. Kohauttelimme olkiamme. Jätimme kamat Korjaamolle ja kävelimme kivenheiton päähän Klausin lukaalille. Vaihdoin housut.

Korjaamon illan pääesiintyjänä oli Maritta Kuula, ja me olimme yksi lukuisista lämppäribändeistä. Tämän takia setti oli typistettävä reiluun pariinkymmeneen minuuttiin.

Vaikutti siltä, että jokunen ihminen oli tullut paikan päälle juuri meitä varten. Joukossa myös useita tuttuja. Oli hienoa, että kovaäänistä kannustusta löytyi. Melko rauhallisella musiikilla alkanut ilta sai yllättävän käänteen meidän settimme myötä, mutta hyvällä tavalla. Hetken alkuhämmennyksen jälkeen nekin, jotka eivät meitä ennen olleet nähneet, alkoivat lämmetä. Ja heti kun tuntui siltä, että pääsee keikan makuun, pitikin jo lopettaa. Venytimme settiämme sentään uhkarohkeasti vielä yhdellä biisillä.

Keikan jälkeen useampikin uusi ihminen tuli kiittelemään. Erityisesti mieleen jäi mainio miekkonen, joka kehui vuolaasti sitä, kuinka hyvin hallitsen kosketinarsenaalini. Samainen mies kertoi käyneensä Joensuussa ainoastaan kerran. Kyseiseen visiittiin liittyen kaveri kertoi mainion tositarinan, joka liittyi erääseen tunnettuun suomalaiseen poliitikkoon. Tulkaa kysäisemään, niin kerron jutun mielelläni.

Loppuilta hengailtiin sitten tuttujen ja tuntemattomien parissa. Maritta Kuulan keikka oli minusta oivallinen. Erinomaisia biisejä ja hienoja tekstejä on naisella iso liuta, vaikka suurelle yleisölle artisti tuntuu valitettavasti pysyvän sitkeästi tuntemattomana.

Niinivaara Express -kiertue alkoi siis onnellisten tähtien alla. Tästä on hyvä jatkaa kohti uusia seikkailuja. Kiitos kaikille mukana olleille tähänastisesta!

-Wilhelm