Keikkavuoden alkumetrit
14.03.2009 (Keikkapäiväkirjat)
Lauantai 10.1.
Karjalantalon kellari, Joensuun
Keikkavuoden avaus osui viime vuoden tapaan tammikuun alkuun ja Joensuun Karjalantalon Kellarille. Mikäpäs siinä. Samana viikonloppuna keikkamme kanssa vietettiin myös Karjalantalon Kellarin yksivuotissynttäreitä. Oikein mieluisa ja tervetullut lisä tuo paikka on Joensuun musiikkielämälle ollutkin, paljon hyviä keikkoja tuli nähtyä viime vuonna itsekin.
Klaus saapui Helsingistä keikkakumppanimme Karoshi Loversien kyydissä. Itse kulutin lauantaiaamupäivän siivoamalla ja pakkaamalla kamoja seuraavan viikon reissua varten.
Ehdin kuitenkin perinteisesti ennen Joensuun keikkaa pistäytyä myös parturoitavana aiemmatkin kampauksenikin loihtineen Ellin luona. Tällä kertaa emme suunnitelleet mitään uutta mullistavaa, vaan tyydyimme siihen että hiukset ohimoilta ajeltiin siiliksi. Sen verran kuitenkin piti koristautua, että Elli ajeli toiselle puolen päätä salaman ja toiselle sydämen. Näin toimii kauneudenhoito!
Neljän aikoihin Klaus soitteli, että ovat juuri saapumassa Joensuuhun. Koko porukka tuli minun luokseni, sillä olimme sopineet että Karoshit saavat luotani majapaikan. Koska soundcheck oli sovittu vasta viideksi, ehdimme hyvin juoda luonani kahvit ja spekuloida kaikenlaista.
Viideksi Karoshien keikkapakun kyydissä Karjalantalolle. Yhteisroudaus, jonka jälkeen aloin pystyttämään omia kamojani lavalle: koska meillä oli jälkimmäinen soittovuoro, oli check-vuoro ensimmäisenä. Paikalla toimintaamme oli myös seuraamassa Joensuun City-lehden toimittaja, joka pyysi aiemmin viikolla lupaa tehdä keikan etukäteistoiminnoistamme repparin. Ilmoitin, että niissä ei liene mitään kovin jännittävää kerrottavaa, mutta mikäs siinä.
Omassa checkissämme vierähti tovi, hioimme lava- ja salisoundit hartaudella. Miksaajana toimi jälleen Pekka, siis Pavel Kursor. Lisäksi valomieheksi lupautui spontaanikiinnityksellä iloksemme Urski, eli Uli Nabbul. Soitimme useamman biisin läpi, ja tsekkasimme yhdessä <3-biisin, jonka maailman keikkaensi-illan suunnittelimme illaksi. Itse olinkin treenaillut biisejä yksikseni koko viikon, joten tuntuma oli oikein hyvä.
Checkin jälkeen siirryimme takahuoneeseen antamaan haastattelua edellä mainitulle toimittajalle. Mukavan rupattelutuokion jälkeen kello olikin juuri sopivasti ruokailua ajatellen. Siirryimme yläkertaan ruokaileman, ja saimme seuraa oman checkinsä viimeistelleistä Karosheista, Pekasta sekä paitamyyjäksemme lupautuneelta Hannalta. Hyvää ateriaa (kasvisrisottoa) sävyttivät toinen toistaan hauskemmat anekdootit, jotka olivat kuitenkin yllättävän kultivoituneita.
Aterian jälkeen siirryin Karoshien kanssa minun luokseni viettämään lyhyen luppoajan ennen takaisinsiirtymistä. Juttelimme Peten kanssa kirjallisuudesta, Raimo nukkui ja Terhi meikkasi. Hyvä työnjako.
Puoli kymmeneksi takaisin pelipaikalle. Yleisöä oli valunut paikalle jo jonkin verran. Tällä kertaa ei tarvinnut kuitenkaan hermoilla, sillä tiedustelimme baarin työntekijältä ennakkolipputilannetta jo checkissä, ja niitähän oli mennyt enemmän kuin aiemmille keikoillemme samassa baarissa.
Karoshit aloittivat keikkansa vähän kymmenen jälkeen. Tällä kertaa keikkaa pystyi seuraamaan hyvillä mielin kahvikupin kera, sillä oman keikan jännitystä ei yllättäen vielä kovin vahvana tuntunut: koko päivä oli kai mennyt niin toimeliaana, ettei ehtinyt ajatella asiaa.
Karoshien keikka oli hyvä, ja johti lopulta työvoittoon: alussa hieman kylmänkankea yleisö lämpeni keikan edetessä ja taputti vielä encoretkin. Hyvä meininki.
Sitten takahuoneeseen odottelemaan, että kamat on roudattu lavalta pois ja pääsee siirtämään omat kamat asemiin.
Jonkin ajan päästä Pekka tuli ilmoittamaan että kamani ovat valmiudessa lavalla, joten voisin käydä laittamassa virrat päälle ja soundit valmiiksi jonka jälkeen hän ja Urski hoitavat loput. Mahtava meininki, näin toimivat reilut teknikot!
Tein siis työtä käskettyä. Soundit valmiiksi, ja sen jälkeen jäikin ruhtinaallisesti aikaa vaihtaa takahuoneessa vaatteet, tehdä vähän punnerruksia ja valmistautua muutenkin.
Koko päivän poissaolollaan loistanut jännitys saapui sitten noin viisi minuuttia ennen keikkaa, ja täytyy sanoa että se tuli kyllä tiivistyneessä muodossa. Ihan valtava, koko kehon valtaansa ottava tunne, joka veti hetkeksi aivan veteläksi. Ei ole tuollaista tullut koettua ihan aikoihin.
Halaus ja sitten lavalle. Pimeä sali oli ihan täynnä, ja yleisö tajusi ukkosen jyrinää sisältäneen intron aikana alkaa pakkautua lavanedustalle.
Melkoiset suosionosoitukset kohahtivat salista, kun astelin lavalle aloittamaan Ukkosmaineeseen-biisin pitkitetyn intron. Soittaminen tuntui oikein hyvältä, lavasoundi oli juuri niin hyvä kuin soundcheckissäkin, ja soittimenikin olivat Kuopion trapetsitaiteilun jälkeen käyneet serkkumiehellä huollossa.
Loistomeno oli siis tosiasia. Soitto kulki erittäin hyvin, yleisö oli liekeissä ja kaikki muutenkin kohdallaan. Riemuitsin myös siitä, että onnistuin muistamaan muutamat pikku yksityiskohdat joita olin aiemmin viikolla hionut yksikseni. Paljon iloa itselle saa näköjään asioista, johon yleisöstä varmaan noin kaksi ihmistä kiinnittää huomiota. Sekin riittää.
<3-biisin ensiesitys sujui hyvin, ainoastaan omat laulustemmani kertosäkeessä vielä hieman hakivat paikkaansa. Eiköhän tuo biisi lunastanut paikkansa keikkasetissä, sen verran kivalta tuntui soittaa.
Kuva: Matti Karttunen
Uudelta levyltä soitettiinkin sitten kokonaiset seitsemän biisiä. Muista setin uudistuksista voisi ehkä mainita sen, että Riippakivi jätettiin yhteisestä päätöksestä vähäksi aikaa pois setistä. Encoreissa puolestaan soitimme pari viime aikoina harvemmin soitettua biisiä: Suudelmia Suvikadulla sekä Katuvalojen välke.
Mitä siitä keikasta nyt muuta voisi kirjoittaa? Kaikki toimi hienosti, ainoastaan Syysprinsessan ja Ekan kerran väliin tarkoitetun pikavaihdon mokasin hieman, mutta eipä tuo vaakakupissa paljoakaan paina kun suhteuttaa tuon kämmin kaikkeen siihen mikä meni loistavasti. Soitannollisesti yksi parhaita keikkoja koskaan, ja muutenkin menee ehdottomasti omaan Top 5 -listaani parhaista Ukkosmaine-keikoista koskaan. Mukavaa että kotiyleisön edessä pystyi parhaimpaansa. Kiitoksia kaikille paikalla olleille, nähdään taas!
Sunnuntai 8.2.
Goom-risteily, Turku-Tukholma-Turku
Risteilykeikka oli edessä. Edellinen Goom-risteily jätti varsin hyvän kuvan järjestelyjen toimimisesta ja muusta, joten reissu tuntui varsin mieluisalta, vaikka risteily itsessään onkin sellainen että ei kyllä tulisi mieleenkään lähteä ihan vain asiakkaaksi mukaan.
Heräilin kukonlaulun aikaan, ja suuntasin aamujunalla kohti Turkua. Kaikkien soittokamojen kanssa junanvaihto ei ollut mikään hirvittävän kevyt operaatio, mutta selvisin kuitenkin. Itse seitsemän tunnin junamatka meni jotenkin yllättävän nopeasti torkkuessa ja kirjaa lukiessa. Matkalukemiseksi olin varannut Johanna Sinisalon Lasisilmän. Nopealukuinen romaani, Sinisalon tekstissä on hyvä imu.
Kaverini oli juna-asemalla sovitusti vastassa. Ennen laivaan menoa oli pari tuntia joutoaikaa, joten ehdimme käydä mainiosti syömässä ja kahvilla. Sitten neljän jälkeen Klausia vastaan juna-asemalle ja taksilla terminaalille.
Terminaalilla kaikki sujui nopeasti ja pääsimme laivaan joutumatta sen suuremmin odottelemaan muuta kuin hyttien siivousta.
Kamat hyttiin, ja risteilyinfoa keikkakannelle kuuntelemaan. Olennaiset asiat tulivat nopeasti läpikäydyksi, ja sen päälle pääsimmekin tekemään suoraan soundcheckin, koskapa olimme ensimmäinen esiintyjä.
Soundcheckissä esittelin Klausille uuden synani, joka oli kokeva tulevana iltana tulikasteensa. Erittäin hyvä löytö oli kyseinen soitin, sisältää samat ominaisuudet ja käyttöliittymän kuin aiempi Rolandini, mutta on pidemmälle kehittynyt versio. Kertoohan siitä jo sekin, että soittimessa on diskettiasema. Tuosta voi päätellä, että soitinarsenaalin suhteen pysytään edelleen 80-luvun puolella.
Joka tapauksessa, keikkaa edeltävä viikko oli tullut vietettyä synaan tutustuen ja soundeja ohjelmoiden, joten tuntuma oli hyvä.
Soundcheck meni mainiosti ilman sen kummempaa ihmettelyä. Sen päälle hyttiin suihkuun. Vähän olisi tehnyt mieli torkkua hetki, mutta arvelin että se ei ole järkevää, kun keikkaan oli aikaa vain pari tuntia.
Kahdeksan jälkeen siirryimme takahuonetiloihin juomaan kahvia, syömään sipsejä ja viimeistelemään settilistaa. Apulannan miehistö pelasi taustalla Guitar Heroa.
Keikan odottelua.
Sitten yhdeksän aikoihin valmiudessa lavan tuntumassa. Juontaja kävi huudattamassa yleisöä, me teimme punnerruksia. Niiden päälle nopea halaus ja lavalle.
Keikka oli sanalla sanoen omituinen. Soitto kulki hyvin, mutta yleisön keskittymiskyky tuntui olevan sokerihumalaisen lapsen tasolla. Ja ymmärtäähän sen toki, tilaisuuden luonteen huomioon ottaen.
Olimme peranneet setistä jo etukäteen kaikki slovarit Nöpönenää lukuun ottamatta, mutta huomasi että jotkut vähän pohdiskelevammat nopeatkin (kuten Tilkkutäkin alla) tuntuivat jotenkin staattisilta risteily-yleisön edessä. Klaus myös valitteli keikan jälkeen, ettei oikein saanut rakennettua yleisöön kunnollista kontaktia.
Keikka ei kuitenkaan missään nimessä ollut huono, vain vähän repaleiselta tuntuva. Oli jokseenkin hauskaa, kun huomasi että suurin osa yleisöstä tunsi tuotannostamme vain biisit, jotka ovat MySpacessa kuunneltavina. Niiden aikana tanssilattia täyttyi aina hetkeksi, sen jälkeen suuri osa suuntasi baaritiskille. 80200:n aikana aikaiseksi saatiin kuitenkin yhteislauluakin, mikä oli nerokasta. Eturivistä myös bongasin pari tyttöä, jotka näyttivät osaavan kaikki biisit sanasta sanaan.
Yleisö myös tykkäsi siinä määrin, että saimme vielä varsinaisen setin jälkeen encoret. Keikka paketoitiin Yläkerran tytölle -biisin myötä.
Tunnelmat olivat keikan jälkeen aivan hyvät, mutta väsähtäneet. Kävimme messissä syömässä ja hämmästelemässä vasta seuraavalla risteilyllä esiintyvän bändin erään jäsenen moukkamaisen humalaista metelöintiä.
Hetken ajan halusimme kokeilla, millaista olisi riehaantua Goomilla.
Ruoan jälkeen totesin olevani sen verran väsynyt lyhyiden yöunien ja pitkän päivän jälkeen, että en jaksanut lähteä katselemaan laivan meininkiä sen kummemmin. Menin siis nukkumaan kahdentoista maissa, eli siitäpä jälleen rock-uskottavaa käyttäytymistä näille sivuille.
Seuraavana päivänä olikin sitten ihan mukavaa hengailla Klausin kanssa kiireettömästi auringon paistaessa ja kauniiden maisemien lipuessa ohi ennen kuin laiva saapui satamaan alkuillasta. Mukava reissu jälleen, kiitos järjestäjille!
Lauantai 14.3.
Kassan baari, Tikkala
Tohmajärven pienessä Tikkalan kylässä sijaitseva Kassan baari on saavuttanut vajaan vuoden toimintansa aikana kiitettävästi valtakunnallistakin huomiota. Te, jotka ette baarista ole kuulleet, lukekaa tämä artikkeli.
Kun keikalle tuohon paikkaan kutsuttiin, niin eihän sitä kahdesti tarvinnut miettiä. Sitä paitsi vieraskirjamme perusteella meillä on Tikkalassa ainakin yksi kuuntelija, joka tuntee tuotantomme entuudestaan.
Matkaan lähdettiin lauantai-illasta miksaajaksi pestatun Pekan kyydissä. Matkaan lähtivät minun ja Klausin lisäksi hengausvahvistuksiksi ja apumiehiksi Urski ja Miihkali.
Miihkalin kanssa minulla oli ollut edellisenä iltana Pentilän saha -yhtyeen levynjulkistamiskeikka Karjalantalon Kellarilla. Hyvin mennyt keikka katkaisi samalla kyseisen bändin noin viiden vuoden mittaisen hiljaiselon. Fiilis oli siis edellisillan jäljiltä mainio, vaikkakin edellisviikolla sairastamani influenssa tuntui vielä kehossa.
Lyhyen ajomatkan aikana huomasimme jossain vaiheessa keskustelevamme politiikasta. Keskustelun aiheen tiedostaminen oli hämmentävää. Onneksi emme kovin syvällisiksi päätyneet, ja tovin päästä keskustelu jo siirtyikin naamakarvoitusmallien ruotimiseen.
Tikkalaan saavuttiin hyvissä ajoin. Kamat sisälle, paikan oma pieni pa toimintavalmiuteen ja soundcheckiä tekemään.
Oli jotenkin hauska fiilis. Kassan baarissa on niin ehta kyläbaarin tunnelma, että meidän bändimme tuntui sinne hauskalla tavalla vinksahtaneelta esiintyjäratkaisulta. Soundcheckissä oli oikein leppoisa tunnelma ja onnistuin viihdyttämään paikalla olleita asiakkaita improvisoidulla stand up -komiikalla.
Checkin jälkeen siirryimme porukalla lähellä asuvan isäni luokse kahville ja iltapalalle. Aika vierähti niin rattoisasti, että huomasimme jossain vaiheessa keikan alkavan puolen tunnin päästä.
Takaisin baarille, jossa huomasimme että varsinaisesta yleisöryntäyksestä ei nyt päästy nauttimaan. Väkeä oli vajaa parikymmentä, josta yli puolet Joensuusta paikan päälle saapuneita tuttujamme. Joku vakioasiakkaista valitteli, että yleisökato johtuu Kotiteollisuuden Joensuun keikasta, jota moni oli lähtenyt katsomaan. No, Kotiteollisuuden basisti Hongistohan meidät baariin kiinnitti, joten kohtalomme tuntui osuvalta.
Emme kuitenkaan lannistuneet, vaan suuntasimme pikkuruiseen takahuoneeseen vaihtamaan vaatteita. Viilasimme samalla aiemmin tekemäämme biisilistaa hieman tunnelmaan sopivammaksi. Keikka päätettiin myös aloittaa ilman mahtipontista salamaintroamme.
Aloitimme Suudelmia Suvikadulla -biisillä, joka oli kyllä oiva aloitus keikalle. Diskoinfernon sijasta baarissa vallitsi ennemminkin lupsakka lauantai-illan tunnelma, ja rauhallisempi aloitusbiisi sopi niihin fiiliksiin mainiosti.
Suvikadun myötä siirryimme hiljalleen rokkaavampiin numeroihimme. Klaus oli liekeissä alusta asti, itse tunsin olevani muutaman ekan biisin aikana vähän kohmeessa. Influenssan jäljiltä en ollut myöskään aivan terävimmässä taustalaulukunnossa.
Siitä se kuitenkin lähti vyörymään. Jossain vaiheessa uskalsin vilkuilla vähän yleisöön päin, ja huomasin että väkeä oli tullut paikalle jonkun verran lisää. Ei toki paljoa, mutta sen verran kuitenkin että kaikissa pöydissä istui asiakkaita. Kaikki myöskin tuntuivat viihtyvän mainiosti.
Setti oli vähän erilainen, siihen oli palautettu pari vähän aikaa paitsiossa ollutta numeroa. Lisäksi soitimme hieman yllättävänä vetona Talviuni-slovarin, joka jäi uusimmalta levyltä pois. Biisi on mielestäni edelleenkin yksi parhaitamme.
Aika riehakkaaksihan se keikka sitten lopulta yltyi. Nöpönenän aikana päädyin itsekin koittelemaan miten pitkälle kannettavan koskettimeni piuha yltää. En ihan takaseinään yltänyt, pitäisikin itse asiassa hommata pidempi piuha…
Yleisö intoutui taputtamaan encoretkin, ja nehän tarjoiltiin. Keikan päättäneen Katuvalojen välkkeen jälkeen pyyhimme hetken hikiä, hengasimme levymyynnin ja ruokailun merkeissä tovin baarilla ja sitten lähdimme yön selässä takaisin Joensuuhun, allekirjoittanut kuskina. Mukavaa oli, kiitoksia kaikille paikalla olleille!
-Wilhelm
Aamulehden haastattelu
20.01.2009 (Uutiset)
Viime viikonloppuna Aamulehden, Satakunnan kansan ja Etelä-Suomen sanomien perjantailiitteissä julkaistu haastattelu on luettavissa täällä.
Salamoivan hienoa vuotta 2009!
02.01.2009 (Uutiset)
2.1.2009
Vuosi 2009 sai Klaus Thunder & Ukkosmaineen leirissä hienon alun: Salamasiskot, salamaveljet arvioitiin Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä neljän tähden arvoisesti. Voit lukea levyarvostelun täältä.
Päiväkirjasta löytyy Wilhelmin muistelmia viime vuoden viimeisistä keikoista. Uuden keikkavuoden ja samalla rakkauden vuoden 2009 avaus koetaan lauantaina 10.1. Karjalantalon Kellarilla Joensuussa. Onnekasta uutta vuotta kaikille!
Vuoden viimeiset vedot
10.12.2008 (Keikkapäiväkirjat)
Lauantai 22.11.
Semifinal, Helsinki
Helsingin keikalle saattoi lähteä lauantain aamupäivänä hyvissä tunnelmissa. Takana olivat edellisiltaiset kaverin 30-vuotisjuhlat, joissa debytoin kohtalaisen onnistuneesti Sebastian Leino & Kernaat -yhtyeen kosketinsoittajana. Lisäksi onnistuin lähtemään fiksusti juhlista vielä ihmisten aikoihin, ja ehdin nukkumaan hyvät yöunet. Mukavalta tuntui myös perjantain Hesarin Nyt-liitteessä ollut lyhykäinen haastattelu Semifinalin keikkaan liittyen.
Lähdin matkaan pitkästä aikaa junalla, joka onkin kevyesti autoa mukavampi matkustusmuoto. Nykyisin soittovehkeitä vaan alkaa olemaan sen verran paljon, että jos matkalla tulee yhtään junavaihtoja, on tavaroiden kuskaileminen yksinään turhan tuskaista.
Junamatka taittui nopeasti kirjan (Bukowskin Vanhan miehen tarinoita) ja hyvän musiikin parissa. Klaus oli sovitusti asemalla vastassa, ja kannoimme yhdessä kamat asemalta keikkapaikalle.
Keikkakumppanimme Karoshi Loversien ihmiset olivat myös jo roudaamassa, ja koskapa omat kamamme olivat nopeasti kannettu, tarjosimme auttavan käden myös heille. Samalla tuli vaihdettua kuulumiset ja spekuloitua illan yleisömäärää.
Pystytin oman kosketinkioskini rivakasti. Olimme jo aloittelemassa soundcheckiä, kun paikan pomo Roudi saapui alakertaan tiedustelemaan vieraslistamme suuruutta, koskapa ennakosta liput oli myyty loppuun. Vaikka oli etukäteen osannut arvella että paikalle tulee kyllä ihan hyvin porukkaa, tuli ilmoitus yllätyksenä. Positiivisena sellaisena.
Keskinäisten tuuletusten siivittämänä soundcheck loppuun ja syömään Tavastian puolelle. Sen päälle vielä pari kupillista kahvia alakerrassa ja siskon luokse odottelemaan.
Muutaman tunnin hengailun jälkeen lähdin kävelemään keikkapaikalle ennen Karoshien keikan alkua. Laitoimme kimpassa Karoshien kanssa pystyyn yhteisen levy- ja paitakioskin, jonka pyörittämisen ensimmäisen vetovuoron otimme Klausin kanssa itsellemme.
Jossain vaiheessa ennen ekan keikan alkua kännykkään alkoi tulla solkenaan viestiä tutuilta, jotka eivät olleet hoksanneet hankkia ennakkolippua. Ovelle jätetyt liput olivat menneet nopeasti, ja keikka oli ihan oikeasti loppuunmyyty. Harmittavasti piti todeta, ettei voi auttaa. Keikkapaikkojen yleisökapasiteetit kun yleensäkin ovat tarkkaan rajoitettuja. Ja paloturvallisuuksien sun muiden pykälien takia ihan perustellustikin.
Karoshi Lovers soitti hyvän keikan. Siis sen mitä sitä ehti kuuntelemaan omaa keikkaa etukäteen hermoillessa. Karoshien lopetettua siirsimme Klausin kanssa lavan perälle raivatun kosketinkioskini soittoasemiin. Viimeistään siinä vaiheessa tajuntaan iskostui, että paikalla on oikeasti helkatisti porukkaa, joka oli jo valmiiksi fiiliksissä. Saimme nimittäin aikaiseksi melkoiset hurrauksen, kun kannoimme yhdessä koskettimiani lavan etosaan.
Sitten alkoikin hikoilu. Kun sain aseteltua kaikki kamani valmiuteen oli tarkoitus katsoa vielä miksaajan kanssa nopeasti kaikki linjat läpi: siis tarkastaa nopeasti että jokaisesta soittimesta tulee ääntä sekä pa:han että monitoreihin.
Jotain hyvin mystistä oli kuitenkin tapahtunut sitten soundcheckin. Ikiluotettavan PSR-7:ni ääni kuulosti monitoroinnissa siltä kuin siitä olisi leikattu pois kaikki diskanttitaajuudet. Soundi oli niin muhnuinen, että tuntui liki mahdottomalta yrittää saada soitostaan selvää.
Tilanteesta teki entistä tukalamman se, että yleisö tosiaan odotti ihan into piukassa keikan alkamista ja puhkesi aina välissä suosionosoituksiin. Pieneltä ikuisuudelta (varmaankin noin viisi minuuttia) tuntuneen säädön jälkeen oli pakko hyväksyä, että nyt on jostain syystä jaettu vähän paskempi lähtökäsi, näillä mennään. Hermostuksissa vaihtamaan vaatteita takahuoneeseen ja sitten melkein saman tien lavalle.
Keikka alkoi Ukkosmaineeseen-biisillä. Yleisö oli ihan täysillä mukana, eikä varmaankaan aistinut että mitään olisi edes vialla, mutta täytyy sanoa että oma tontti tuntui muutaman ekan biisin ajan täysin mahdottomalta. Kuuntelut olivat aivan hakusessa, ja yritin viittilöidä miksaajalle biisien välissä miksaajalle toiveita omaan monitoriin.
Loppujen lopuksi paletti saatiin kuin saatiinkin tuntumaan välttävältä. Siitä eteenpäin soittaminen tuntuikin lähinnä juhlalta. Täysi sali lauloi biisit mukana järkyttävän kovaäänisesti, ja kaikki olivat yhtä hymyä. Erityisen hienolta lavalta katsottuna näyttivät biisien alut: koko sali hyppi kuin yhteisestä sopimuksesta tasajalkaa kaikkien biisien ensimmäisten tahtien aikana.
Soitimme setissä läpi yli puolet uuden levyn biiseistä. Setin loppuvaiheessa saimme vahvistusta uudella levyllä vierailleesta Miihkalista. Miihkali tuli soittamaan synakitaraansa kahteen biisiin: Tilkkutäkin alla sekä Hiustesi tuoksu.
Varsinaisen setin jälkeen palasimme vielä lavalle pariin otteeseen. Toinen encore-setti sisälsi Klausin vaatimuksesta harvemmin soitetun Beibi, nyt on jouluyö -biisin. Itse yritin vedota siihen, ettei kyseistä biisiä ole pahemmin treenattu, mutta Klaus piti kantansa. Kun sitten soitimme kyseisen biisin, tajusin olevani totaalisen blackoutin vallassa. Sanat ja rakenteet kyllä muistin, mutta ei hajuakaan että mitähän sointuja missäkin osassa on… No, “näitähän toksahtelee”, kuten eräällä ystävälläni on tapana sanoa.
Keikka päätettiin kuitenkin kunniakkaasti erityisen energisellä Yli mutakuoppien -vedolla. Annoimme yleisön hoidettavaksi sekä biisin alun että lopun kertosäkeiden laulamisen, ja täytyy sanoa että aika huikealla meiningillä vetivät!
Keikan jälkeen nopea hikien pyyhkiminen, vaatteiden vaihto ja salin puolelle juttelemaan tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Loppuyöksi päädyimme vielä Karoshien porukan kanssa hengailemaan kaupungin kuumaan sykkeeseen.
Loppukaneettina hienolle keikalle on vielä kerrottava seuraavasta päivästä. Menimme sovittuun aikaan roudaamaan kamat pois Klausin ja Miihkalin kanssa ja päätimme käydä porukassa syömässä ennen minun junani lähtöä. Pizzapaikan jonossa sitten mietimme Klausin kanssa äveriäinä levy-yhtiön jätkinä, että riittävätkö levy-yhtiön tilillä sillä hetkellä olevat rahat siihen, että maksamme kaikkien kolmen ruoat.
Kun saimme pizzat maksettua, huomautti Miihkali tekstistä kuitin takana. Siellähän oli nimittäin kyseisen pizzaketjun rekrytointi-ilmoitus, jossa luki kookkaalla tekstikoolla “Vaihda alaa”. Nauratti aika paljon.
Keskiviikko 10.12.
Henry’s Pub, Kuopio
Vuoden viimeinen keikka sijoittui Kuopioon, jossa on jo tänä vuonna pari kertaa aiemmin ehditty poiketakin. Klaus saapui paikalle junalla, itse taitoin vuoden viimeisen keikkareissun lainaksi saadulla autolla.
Pimeää oli ajella, mutta onneksi matkakaan ei ollut pitkä. Sen verran huolellisesti olin laskenut matkaan kestävän ajan, että kaarroin Kuopion Kauppakadulta Henry’s Pubin eteen juuri kun auton kello naksahti sovittuun tapaamisaikaan.
Klaus olikin jo baarin edessä odottelemassa. Kamat alas ja kasaan, auto parkkiin ja soundcheckiä tekemään. Puikoissa oli vanha tuttumme Dyny, jonka johdolla soundit saatiin kasaan rivakasti. Semifinalin keikalla PSR-7:ssa ilmennyttä vikaa ei nyt kuulunut missään, ilmeisesti kyse oli paikan omista kamoista tai jostain muusta mystisestä.
Checkin jälkeen ruokailu Introssa ja kaupungille katselemaan vähän joululahjoja kavereille. Mukaan tarttui muun muassa Pate Mustajärven tuplakokoelma sekä Fredin Soittaja (kyseisen levyn nimibiisi on muuten oikein liikuttava tiivistys kyseisen ammattikunnan edustajista).
Kaupungin humusta lepuuttamaan hetkeksi hotellille, jossa sain Klausilta synttärilahjaksi huivin johon oli kirjailtu salama. Klausillahan oli nimittäin Kuopion keikalla ensimmäistä kertaa päällään Elli Maanpään tekemä keikka-asu, ja minun lahjahuivini oli tehty siis puvun ylijäämäkappaleista.
Pienen huilailun ja suihkun jälkeen takaisin keikkapaikalle. Ilmenikin että alun perin sovituista aikatauluista oltiin hieman edellä, sillä ennen meitä esiintynyt Tero-Petri olikin esittänyt hieman lyhyemmän setin. Kiirettä ei kuulemma kuitenkaan olisi, joten kävin vielä rauhassa tsekkaamassa koskettimieni asetukset ja viemässä biisilistan koskettimien ääreen. Sitten nopea vaatteidenvaihto ja keikkaa odottelemaan.
Pieni mukava jännitys oli päällä. Paikkahan oli liki täynnä, mutta se ei ollut varsinaisesti meidän ansiotamme, vaan aiemmin illalla järjestetyn kantaväen pikkujoulujen. Tosin yleisöstä oli bongattavissa muutamia salamapaitoja, mutta oletusarvoisesti suurelle osalle me tulisimme olemaan etukäteen tuntematon tapaus.
Sovittuun aikaan lavalle aloittamaan keikka Ukkosmaineeseen-biisillä. Pieni jännitys ilmeni ekan biisin aikana hieman holtittomina soittosuorituksina, mutta ei kuitenkaan mitään kardinaalimokia.
Keikka alkoi käynnistyä jo ihan lupaavasti, kunnes saavuimme kolmanteen biisiin. Biisin lopussa huomasin, että Roland-koskettimen äänet jäivät soimaan. Siis kun painoi yhtä kosketinta, ääni ei sammunutkaan kun päästi irti vaan jäi soimaan. Yritin käynnistää kosketinta uudestaan, mutta ei auttanut.
Biisin väli venyi pitkäksi ja armollisena solistina Klaus tietenkin käänsi yleisön huomion minuun kyselemällä, että mikäs hätänä. Kun en kosketinta saanut toimimaan, niin päätin aloittaa seuraavan biisin ja hoitaa sen pelkän PSR-7:n voimin miettimällä korvaavat soundit. Asiaa hieman vaikeutti se, ettei tuossa koskettimessa ole niin kutsuttua bend-toimintoa, joka oli juuri seuraavassa biisissä (80200) hyödyksi monessakin paikassa.
Samalla kun soitimme biisiä yritin vilkuilla biisilistaa ja tunsin hien nousevan pintaan. En tulisi mitenkään selviämään edessä olevista biiseistä ilman toista kosketinta vaikka miten paikkailisin.
Soitettuamme kappaleen siirryin vian pariin. Onneksi tajusin kokeilla sustain-pedaalin irrottamista sillä silloin kosketin toimi normaalisti. Ainoa miinus siinä oli se, että jouduin soittamaan ilman pedaalia, jota olen tottunut käyttämään hyödykseni miltei koko ajan. No, pienempi paha kuitenkin.
Jatkokeikka olikin sitten omalta osaltani lähinnä haahuilua. Pedaalin puute sotki kuvioita, ja olo tuntui selkeästi vajaalta. Huomasin ajatusten harhailevan meneillään olevan keikan sijaan siihen, kuinka koskettimen saisi korjattua.
Pääsin jollain tavalla juoneen sisälle loppusetin aikana. Päätin vielä kerran kokeilla josko pedaali toimisi. Kun se ei toiminut, ilmoitin yleisölle että köyhemmät bändit heittelevät yleisöön plektroja, mutta meillä on varaa kalliimpiin lahjoihin. Sitten heitin pedaalin yleisöön, josta riemastuneen oloinen kaveri sen nappasikin kiinni.
Tuon tempauksen jälkeen oli jokseenkin vapautunut olo. Loppukeikasta tuntui jo siltä että oli tilanteen päällä. Soitto oli vähän punkimpaa, mutta meininki parani huomattavasti. Yleisöönhän nämä kommellukset eivät tuntuneet vaikuttavan, sillä meininki oli koko ajan tasaisen nousujohteinen. Loppukeikka olikin siten oikein juhlavaa.
Päätettyämme setin Nöpönenään saimme kuin saimmekin vielä encoret ja kiitimme yleisöämme sekä joulubiisillä (meni tällä kertaa lähes täydellisesti) sekä Yli mutakuoppien -vedolla. Sen päälle olikin hyvä piirtää piste keikkavuoden perään.
Takahuoneessa hengähtäessämme totesimme keikan ilmeiset kommellukset, ja päädyimme johtopäätökseen että kokonaisuus jäi kuitenkin vahvasti plussan puolelle. Vaatteidenvaihdon jälkeen kamat kasaan, vähän levyjen kauppaamista ja hengailua ja sitten nukkumaan.
Tämän vuoden keikat olivat sitten tässä. Viettäkää rauhallinen vuodenvaihde, palataan asiaan heti tammikuussa, silloin onkin luvassa vuoden avaus kotikaupungin keikan merkeissä.
ps. se Klausilta lahjaksi saatu huivi (kiiltävää tummaa kangasta, pinkillä salamalla koristeltu) jäi ilmeisesti keikkapaikalle, eikä löytynyt enää seuraavana päivänä löytötavaroista. Jos joku sattui löytämään sen, niin lähettäisitkö levy-yhtiön osoitteeseen, löytöpalkkioksi lähtee vapaavalintainen Ukkosmaine-levy. Kiitos!
-Wilhelm
Päiväkirjaa ja uusia levyarvioita
21.11.2008 (Uutiset)
Raporttia levynjulkistamistunnelmista ja Jyväskylän viimeviikkoisesta keikasta löytyy päiväkirjasta. Lisäksi lehtijuttuarkistoon on päivitetty muutamia tuoreita levyarvioita.
Uusimmasta Rumbasta (21/2008) löytyy Klaus Thunder & Ukkosmaine -haastattelu sekä uuden levyn arvio. Lyhyt Ukkosmaine-juttu on myös tämän viikonlopun Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä.
Klaus Thunder & Ukkosmaine toivottaa ystävilleen rakkaudentäyteistä alkutalvea!
Levynjulkistamishommissa
14.11.2008 (Keikkapäiväkirjat)
Keskiviikko 29.10.
Kerubin kuppila, Joensuu
Jännityksellä ja innostuksella odotettu levynjulkistamispäivä valkeni syksyisenä. Lähtökohdat vaikuttivat hyvältä: levy oli noteerattu mukavasti jo ennakkoon ja ensimmäiset arviot vaikuttivat positiivisilta. Lisäksi olimme ehtineet hoitamaan jo alkuviikosta kaiken maailman pikkujuttuja levynjulkkarijuhliin liittyen.
Edellispäivänä olimme treenanneet erikoiskokoonpanomme ohjelmiston keskiviikkoa varten. Halusimme soittaa levynjulkistamisjuhlan yhteydessä lyhyen keikan, mutta tuntui luontevalta keksiä jotain spesiaalia. Päädyimme akustiseen trioon: Klaus laulussa ja minä sekä levyn äänittänyt Heikki kitaroissa. Treeneissä päädyimme siihen, että sekä minulle että Heikille lankesi myös yksi biisi mandoliinilla soitettavaksi. Itse olen ehtinyt ottaa soitinta haltuun vasta reilun kuukauden ajan, joten keikkadebyytti jännitti kovasti.
Suuntasimme Kerubin kuppilalle yhden paikkeilla. Pystytimme äänentoiston, ja totesimme oikeanlaisten kaiutinpiuhojen puuttuvan. Onneksi aikaa checkin tekemiseen oli varattu reilusti. Vajaan tunnin piuhasekoilun ja kaupungin ympäriajamisen jälkeen selvisi, että kaiuttimet toimivatkin paikalla olevilla piuhoilla. Tällaista se on.
Checkissä katsoimme vielä lyhyttä ohjelmistoamme läpi. Kun balanssit olivat osapuilleen kunnossa siirryimme spekuloimaan kuppilan tarjoamien lounassalaattien ääreen.
Olimme buukanneet itsellemme kuppilan bileiden lisäksi kahvi- ja piparikeikan Levy-Eskoille, ja pysyimme sovituissa aikatauluissa juuri oivallisesti. Siirryimme kuppilalta Eskoille neljän paikkeilla.
Klaus oli tehnyt edellisenä iltana miehen työn ja leiponut reilut sata salamapiparia ihmisille tarjoiltavaksi. Niitä napostellessa, kaupassa vierailijoita jututtaessa ja uutta levyä kuunnellessa Eskojen kahvikeikka meni oikein mukavasti.
Promootiohommia Levy-Eskoilla.
Heikki tuli myös hengailemaan levykaupalle hieman ennen kuutta. Kävimme vielä ennen kuppilalle siirtymistä noutamassa kahvila Houkutuksesta sieltä tilaamani Ukkosmaine-kakun. Toisin sanottuna annoin maanantaina liikkeessä vieraillessani kahvilan tädille levynkannen ja kysyin että voitteko tehdä tällaisen. Ja hienoltahan se näytti.
Maailman ensimmäinen Ukkosmaine-kakku!
Kuppilaan astellessa vähän jännitti, että onko väki löytänyt tiensä paikalle näinkin aikaisin alkavaan tilaisuuteen. Sisälle astellessa huoli osoittautui turhaksi, sillä väkeä riitti. Hyvä niin. Baari myös näytti sopivan juhlavalta himmennettyine valoineen ja eri puolille ripustettuine Ukkosmaine-julisteineen.
Aloitimme illan ohjelman tietokilpailulla, jonka kysymykset olin viimeistellyt edellisiltana. Musiikkitrivian ystävänä tein kisasta sen verran haastavan, että todelliset tietäjät erottuisivat joukosta. Kisassa soitettiin myös otteita biiseistämme, jotka piti tunnistaa.
Ryhmissä kysymyksiin vastailleet ihmiset tunsivat historiamme kuitenkin hämmentävän hyvin. Itse asiassa vastauksia tarkastaessa huomasi, että ihmiset tiesivät jopa asioita jotka oli itse unohtanut. Esimerkkinä vaikkapa kysymys, jossa haettiin Niinivaara Express -levyn vierailijoita. Enpä muistanut kysymystä tehdessäni, että Heikin koira Onni vieraili myös levyllä (se unohtui jopa levynkannesta), mutta niinpä vaan se oli monessa vastauksessa muistettu mainita.
Tietokilpailun jälkeen tarkastimme läpi vastaukset ja hengailimme hetken ennen seitsemältä alkanutta keikkaa.
Erikoiskeikka meni erittäin hyvin. Tunnelma oli normaaleihin keikkoihimme verrattuna mukavalla tavalla hartaampi, joskin Klaus sai kyllä lietsottua yleisöä ihan kiitettävästi lyhyen setin loppupuolella.
Biisit toimivat myöskin hyvin riisuttuina versioina, mikä on aina hyvä merkki. Neljän biisin setissä soitettiin uudelta levyltä Mansikkakausi, Sydämeni jäi sovituskoppiin, Hiustesi tuoksu ja Tilkkutäkin alla.
Lyhyen setin loputtua yleisö taputti lisää, ja tajusimme naureskellen että emme tosiaankaan olleet ottaneet tällaista mahdollisuutta huomioon. Hätä ei ollut kuitenkaan tämän näköinen. Palasimme Klausin kanssa lavalle ja esitimme vielä Suudelmia Suvikadulla -biisin.
Keikan jälkeen julkistimme tietokilpailun voittajat. Voittajajoukkue otti hyvin selkeän pistevoiton kakkoseen ja kolmoseen verrattuna.
Loppuilta meni ihmisten kanssa jutustellessa ja uutta levyä juhliessa. Mukava ilta oli, kiitoksia kaikille paikalla olleille!
Perjantai 14.11.
Redneck, Jyväskylä
Vaikka keikkoja huomaa aina jännittävänsä vähintään hieman, oli Jyväskylän keikan etukäteisjännittäminen ihan omaa luokkaansa.
Ensimmäinen varsinainen keikka uuden levyn tiimoilta, paljon uusia ennen livenä esittämättömiä kappaleita setissä, uusia laitteita kosketinkioskissa, ihan liikaa kaikkia pieniä yksityiskohtia muistettavana…
Käytännössä koko keikan alusviikon vapaat hetket tuli siis kulutettua koskettimien ääressä. Toki biisejä oli treenattu Klausin kanssa jo aiemmin keikkakuntoon, mutta itselläni oli vielä muistamista. Varsinkin kun hankin käyttööni uuden delaymasiinan vasta päivää ennen keikkaa, ja sen käytön opettelemisessa oli omat niksinsä.
Torstaiyön ja perjantaiaamun kenraaliharjoitusten jälkeen olo alkoi kuitenkin olla jo melko luottavainen. Lounaan ja kamojen pakkaamisen jälkeen lähdin ajelemaan kohti Jyväskylää.
Yhytin Klausin hotellin aulasta. Jätimme kamamme huoneeseen ja suuntasimme kivenheiton päässä sijaitsevaan Redneckiin. Matkalla naureskelimme samaisena päivänä ilmestyneen Rumban jutulle. Toimittaja oli hieman ottanut vapauksia Klausin antamien lausuntojen suhteen. Mikä ihmeen roskisprojekti?
Keikkapaikkana toiminut Redneck oli pieni, mutta mukavan tuntuinen ja henkilökunta oikein ystävällistä. Pystytin kamani, jonka jälkeen miksaaja ehdotti meille ruokailua sillä välin kun hän laittaa äänentoiston valmiuteen.
Suuntasimme läheiseen Soppa-baariin syömään pastaa, ja törmäsimme samalla pariin Jyväskylän tuttuun. Hyvän aterian jälkeen takaisin keikkapaikalle ja checkin kimppuun.
Check venähti tavallista pidemmäksi, koska soitimme vielä läpi setissä olevat uudet biisit sekä muutaman muun harvemmin soitetun. Lavasoundi tuntui hieman mössöiseltä, vaikka sitä hinkattiin kohdalleen kaikin mahdollisin keinoin. Fiilikset olivat kuitenkin aivan hyvät.
Paluu hotellille ja nopea suihku. Keskinäisen kommunikaatiomme tasosta pystyi päättelemään, että molemmilla oli melkoisen hermostunut olo. Toisin sanottuna jutut olivat erittäin levotonta höpötystä, eivätkä sisältäneet juuri yhtään järkevää informaatiota.
Takaisin keikkapaikalle yhdentoista maissa. Paikalla oli väkeä ehkä muutamia kymmeniä, mikä näytti tilassa hivenen vähältä. Siirryimme takahuoneeseen vaatteidenvaihtoon, settilistan olimme tajunneet onneksi tehdä jo aiemmin.
Keikan aloitusaika oli sovittu puoli kahdeksitoista, mutta vähän ennen puolta henkilökunta ilmoitti että sisään lappaa porukkaa sen verran tasaiseen tahtiin, että aloitusta voitaisiin viivästyttää hieman.
Hermostunutta edestakaisin kulkemista, äänenavausta ja venyttelemistä, kunnes miksaaja ilmoitti että seuraavana tulevan Movetronin kappaleen jälkeen päästään aloittamaan. Biisin loputtua nopea halaus, toteamus “tästä se lähtee” ja lavalle.
Olo tuntui melkoisen latautuneelta, kun astelin pimeälle lavalle. Yleisö puhkesi valtaisiin suosionosoituksiin. Nopea vilkaisu yleisöön päin osoitti, että paikka oli kuin olikin täynnä.
Aloitin ekan biisin (Ukkosmaineeseen) kiusoittelevan pitkällä introlla, kunnes siirryin soittamaan kappaleen introriffiä. Tuntui melkoisen hienolta, kun Klaus aloitti biisin ekan rivin “Salamasiskot, salamaveljet”. Oli hienoa hahmottaa, että nyt oltiin tässä, esittämässä biisiä ensimmäistä kertaa livenä kaiken levyyn liittyneen työnteon jälkeen. Tunnelmaa nosti melkoisen paljon se, että yleisö lauloi biisiä mukana alusta asti aivan hiton lujaa.
Muutama ensimmäinen biisi meni läpi melkoisessa hurmoksessa. Alkusetistä soitettu Mansikkakausi sai myös ensikasteensa (jos akustista keikkaa ei lasketa), ja hyvin meni sekin. Hiljalleen oma meininki alkoi myös vapautua, sillä alitajuisestikin uusia biisejä tuli skarpattua aika lailla.
Meininki oli poikkeuksellisen lämminhenkinen, tosin niinhän Jyväskylässä aina. Lavasoundi oli myöskin kohdallaan, sillä runsas yleisö vähensi takaseinästä kimpoilevaa ääntä. Miksaajaa piti tosin pyytää laittamaan kaikkea kovemmalle, koskapa yleisö eli juhlavan kovaäänisesti mukana.
Settimme oli sekoitus uutta ja vanhaa. Vanhoista biiseistä mukaan kaivettiin pitkästä aikaa Rakkauden vallankumous, joka tuntui oikein mukavalta soittaa. Tilkkutäkin alla -kappaleeseen päättynyt keikka oli ohi jälleen kerran aivan liian nopeasti.
Oli hauskaa seurata yleisöä, kun palasin lavalle. Ensin encoretaputus muuttui suosionosoituksiksi, jonka jälkeen aplodit hiljenivät ja ihmiset jäivät odottamaan mitä tapahtuu. Ripustin kaulaani kannettavan koskettimeni ja katselin edelleen hiljaa odottavaa yleisöä. Pienen hiljaisuuden jälkeen yleisöstä kuului “80-luku meni jo!”, jota seurasi välittömästi “Leinikkitie!”. Sen jälkeen absurdeja huutoja alkoi kimpoilla joka suunnasta. Aivan nerokasta.
Encoret olivat muutenkin riehakkaat. Kannettavan koskettimeni patterit loppuivat Nöpönenän aikana kahteen otteeseen - ja juuri ennen kertsejä. Sain kuitenkin paikattua tilanteen ja pääsin aina lennosta kiinni kertsin jälkimmäiseen osaan.
Palasimme lopulta encoreille noin kolmeen kertaan. Yhteensä tuli soitettua lähemmäs parikymmentä biisiä, joten hiki oli melkoinen.
Mutta kylläpä oli mahtava fiilis keikan jälkeen! Vaatteidenvaihdon ja salamannopean kamojen kasaamisen jälkeen oli mukavaa siirtyä juttelemaan tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Kerrassaan loistava avaus Salamasiskot, salamaveljet -levyn keikoille. Kiitoksia Jyväskylä, jälleen kerran!
-Wilhelm
Salamasiskot, salamaveljet kaupoissa nyt!
29.10.2008 (Uutiset)
Klaus Thunder & Ukkosmaineen kolmas pitkäsoitto Salamasiskot, salamaveljet julkaistaan tänään! Levyä löytyy hyvinvarustelluista levykaupoista ympäri Suomen, ja sen voi tilata netin kautta esimerkiksi Levykauppa X:n sivuilta. Hiljalleen ilmestyviä levyarvioita päivitetään lehtijuttuarkistoon.
Uutta levyä juhlistetaan 29.10. Joensuussa. Kello 16 alkaen yhtye tarjoilee kahvia ja salamapipareita levykauppa Levy-Eskoilla. Kello 18 puolestaan alkaa levynjulkistamisjuhla Kerubin kuppilassa. Luvassa on muun muassa Ukkosmaine-aiheinen tietokilpailu, sekä lyhyt spesiaalikeikka erikoismiehityksellä. Tarkemmat tiedot illan ohjelmasta löytyvät Kerubin kuppilan sivuilta. Tervetuloa!
Salamasiskot, salamaveljet ennakkokuuntelussa nyt!
22.10.2008 (Uutiset)
Klaus Thunder & Ukkosmaineen keskiviikkona 29.10. ilmestyvä Salamasiskot, salamaveljet -levy on viikon ajan kokonaisuudessaan ennakkokuunneltavana yhtyeen MySpace-sivulla.
Uutta levyä juhlistetaan levynjulkaisupäivänä 29.10. Joensuussa. Kello 16 alkaen yhtye tarjoilee kahvia ja salamapipareita levykauppa Levy-Eskoilla. Kello 18 puolestaan alkaa levynjulkistamisjuhla Kerubin kuppilassa. Luvassa on muun muassa Ukkosmaine-aiheinen tietokilpailu, sekä lyhyt spesiaalikeikka erikoismiehityksellä. Tarkemmat tiedot illan ohjelmasta löytyvät Kerubin kuppilan sivuilta. Tervetuloa!
Mietteitä levynjulkaisun alla
06.10.2008 (Levypäiväkirjat, Salamasiskot, salamaveljet)
Kylläpä aika on taas tuntunut rientävän kuin siivillä. Kylmästä kesästä on siirrytty pitkälle edenneeseen syksyyn, ja uusi Ukkosmaine-levy on julkaisemista vaille valmis. Tunnelmat ovat vajaata kuukautta ennen julkaisua melkoisen mukavat ja odottavat. Nyt kun on ehtinyt vähän kulua aikaa siitä kun viimeisiä äänityksiä ja miksauksia tehtiin, on saanut tervettä välimatkaa menneeseen prosessiin.
On kivaa päästä soittamaan uusia kappaleita keikoille, vaikka monen kappaleen kohdalla tunnenkin lievää kauhua siitä kuinka osaan kappaleista tuli sovitettua tällaiselle teknisesti rajoittuneelle kosketinsoittajalle suht haastavia juttuja. Vielä on treenattavaa. Studiossa tuollaiset jutut ovat helpompia, kun voi keskittyä siihen yhteen juttuun kerrallaan. Keikoilla olosuhteet ovat hieman erilaiset…
Levynteon suhteen pysyttiin aikatauluissa kohtalaisen hyvin. Ensimmäiset äänitykset tehtiin toukokuun lopulla ja viimeiset elokuun puolessa välissä. Koko aikaa ei tietenkään studiossa vietetty, vaan hommat hoituivat lyhyissä, muutaman päivän pätkissä, ja toisinaan taukoa oli viikko tai parikin. Omat kiireensä kaikilla: Heikki kierteli viikonloppuisin keikoilla Stellan matkassa, ja minulla ja Klausilla oli yhteisten keikkojemme lisäksi kohtalaisesti muutakin puuhaa kesän aikana. Tavallaan se, että hommia ei tehty pötköön helpotti osaltaan myös siinä että ehti antaa asioiden hautua. Se, mikä oli tuntunut edellisviikolla maailman huonoimmalta idealta, saattoikin viikon kypsyttelyn jälkeen vaikuttaa mahtavalta. Ja aika useasti myös päinvastoin.
Kuuntelin levyn läpi ihan taannoin palatessa keikkareissulta, pidettyä hetken aikaa välimatkaa koko projektiin. Olin positiivisesti yllättynyt siitä, kun tajusin kuinka paljon homma on oikeasti uudistunut uudella levyllä. Muutosta ei levyä työstäessä varsinaisesti tajunnut. Paitsi soundillisesti, on biiseihin tullut muutenkin uusia sävyjä. Levyn punainen lanka myös kantaa mielestäni vahvasti alusta loppuun. Yksinkertaisen tehokas kansi puolestaan tukee tematiikkaa, samaten kuin kansivihkon hienot, Tomi Palsan ottamat valokuvat.
Mutta jep, pian levy on kaupoissa, ja pääsette itse muodostamaan siitä oman mielipiteenne. Odotamme sitä oikeastaan aika innoissamme. Vaan siirtykäämme nyt tämän pidemmittä puheitta levyn yhteenvedon pariin. Onnellista ja lämmintä syksyä kaikille!
-Wilhelm
Miehistö:
Klaus Thunder: laulu
Wilhelm Meister: koskettimet, laulu
Heikki Marttila: äänitys ja miksaus
Vierailevat tähdet:
Rauno Paananen: masterointi ja studion isännöinti
Miihkali Jaatinen: kitarasyntetisaattorisoolo
Guru Entertainment & Securityn henkilökunta: taukoviihdytys
Kappaleet:
Ukkosmaineeseen
Levyn vahva avausraita, joka kiteyttää monin osin levyn punaisen (tai ehkä pikemminkin vaaleanpunaisen) langan, ja toimii samalla eräänlaisena Ukkosmaine-anthemina. Levyn nimi tuli kuin luonnostaan kappaleen avausriveistä. Klausin tekemä teksti on pitkälti inspiroitunut viime vuoden vapun alla soittamamme Outokummun keikan jälkimainingeista, jolloin yksi paikalla olleiden nuorten äideistä asteli lavalle kesken keikan ja totesi että meininkimme on rauhoituttava tai keikka lopetetaan kesken. Myöhemmin kuulimme, että kyseisen naisen mielipiteet perustuivat muun muassa siihen, että kappaleissamme lauletaan tykkäämisestä, ja että näytämme homoilta.
Mansikkakausi
Tämä kappale nousi jo äänitysvaiheessa yhteiseksi suosikiksi. Simppeli, mutta toimiva tarina hetkeen tarttumisen tärkeydestä. Kappaleen viimeistä kertosäettä edeltävä vaarallista tunnelmaa tihkuva kosketinväliosa on (luonnollisestikin) yksi suosikkikohtiani koko levyllä. Kappaleen sovitus on muutenkin onnistunut, biisi kasvaa luonnollisen tuntuisesti alun a cappella -osuuksista myrskyisään kertosäkeeseen.
<3
Tämä kappale syntyi kirjaimellisesti tien päällä. Ajoin yksikseni toukokuussa Jyväskylän Vakiopaineen keikalle. Graduni ja sen myötä valmistumiseni yliopistosta oli tuossa vaiheessa aivan loppusuoralla, ja kevään tuntua rinnassa muutenkin. Vähän ennen Vaajakoskea valtatie 9 oli ihan tukossa. Matelin ruuhkassa malttamattomana ja päässä alkoi pyöriä aiemmin johonkin muistivihkoon kirjoittamani fraasi, johon alkoi kehittyä hiljalleen melodiaa ja jatkoa. Lauleskelin menemään ja huomasin kirjoittaneeni ensimmäisen säkeistön uuteen lauluun.
Hiustesi tuoksu
Tämän kappaleen runko on ollut olemassa jo pitkään, mutta vasta nyt tälle löytyi kunnollinen sovitus. Syksynmakuinen kappale, jonka kertosäkeen poljennossa on tiettyä 90-lukuhenkeä tai jotain sen kaltaista. Tässä kappaleessa kuullaan myös sankarihevi-henkinen vuorottelusoolo minun ja kyseisessä biisissä vierailevan kitarasyntetisaatoritaituri Miihkali Jaatisen välillä.
On/off
Klaus lähetti tämän biisin demon alkuvuodesta, ja ihastuin biisiin välittömästi. Herkkä, vereslihalla oleva balladi aiheesta, josta monet tunnistanevat itsensä. Traagisen otteen vastapainona toimii hyvin se, että tämän biisin loppuhuipennus sisältää bändimme henkilökohtaisen modulaatioennätyksen.
Turpa kiinni, Mozart!
Tämähän julkaistiin tosiaan jo kesän alussa nettisinglenä, ja otettiin hyvin vastaan keikoillakin. Kappaleen aloitusfraasi on lainattu todellisesta elämästä: kesän 2007 alussa teimme soundcheckiä yllätyskeikallamme Joensuussa, kun arvokkaasti pukeutunut, pienessä laitamyötäisessä ollut viisikymppinen herra ilmoitti baaritiskiltä käsin “Mozart sävelsi, te voitte vain soittaa”. Totta puhui.
Pussailumetsä
Omalla tavallaan levyn riemukkain raita. Jossain vaiheessa tähän suhtautui vähän kaksijakoisesti, mutta kun levykokonaisuus lopulta jäsentyi, pystyi toteamaan että tämä on erottamaton osa kokonaisuutta. Hengästyttävä kappale, jota kuunnellessa ei voi olla hymyilemättä.
Suvituulinen
Tämä on ehkä levyn oldschool-henkisin Ukkosmaine-biisi. Toimiva ja tehokas biisi, jonka loppuratkaisusta pidän erityisesti. Hauskana yksityiskohtana mainittakoon, että en saanut taustalauluja äänitettäessä taittumaan millään kertosäkeen korkeinta stemmaa, joten levyn äänittänyt ja miksannut Heikki Marttila patistettiin laulamaan osuus. Heikki lauloi osuutensa nauhalle kahdella otolla, ja palasi laulukopista tietokoneen ääreen ihailemaan aikaansaannostaan.
Sydämeni jäi sovituskoppiin
Tämänkin kappaleen demoon ihastuin ensi kuulemalta. Erittäin toimivaa symboliikkaa. Teksti naurattaa ja itkettää samanaikaisesti. Aluksi tämän sovituksesta yritettiin väen vängällä tehdä liian monimutkaista, mutta lopulta päädyttiin r’n'b-henkiseen ratkaisuun, joka toimiikin hyvin. Kappaleen lopussa valtuutin itseni leikkimään Richard Claydermania. Valkoinen flyygeli vain puuttui.
Tilkkutäkin alla
Biisin ensimmäinen säkeistö on ollut olemassa Ukkosmaineen ensimmäisestä keväästä alkaen, mutta sille ei ole löytynyt toimivaa kertosäettä, vaikka useita vaihtoehtoja onkin pyöritelty. Tänä kesänä asiat loksahtivat viimein paikalleen, ja saimme levyllemme päätöskappaleen, jonka tunnelma on erittäin onnistunut ja tiivis.
Laitteisto:
Yamaha PSR-7
Ukkosmaine-soinnin kulmakivi, myös tällä levyllä. Jostain syystä tämän komppiosasto vaan kuulostaa paljon paremmalta kuin uudempien, samantyyppistenkin koskettimien. PSR-7:aa on siis käytetty oikeastaan yksinomaan kompeissa, mutta muutamassa kappaleessa myös sen kosketinpuolen hölmöimpiä soundeja on hyödynnetty: esimerkiksi Pussailumetsässä. Komppeja on myös tukevoitettu midinä toteutetuilla rumpu- ja bassosampleilla. Välillä kyllä hymyilyttää, kun miettii että sain tämän samaisen soitinyksilön yhdeksänvuotislahjaksi ja nyt sillä on äänitetty kolme levyä, yksi ep, ja soitettu liki sata keikkaa ympäri Suomen. Ehkä joku voisi sanoa, että en ole osannut lopettaa lahjallani leikkimistä ajoissa.
Roland D-10
Ostin tämän syntetisaattorin äänittäjä-Heikiltä Niinivaara Express -levyn sessioiden jälkeen, ja se on siitä lähtien palvellut PSR-7:n ohella keikkakalustossa. Merkittävässä osassa myös tällä levyllä: monet riffit, välikemelodiat ja sointumatot on soitettu tällä. Monet hyvät soundit löytyivät myös Miihkalilta lainatusta soundikortista. Roland toimi myös kontrollerina useimmissa midijutuissa.
Yamaha PSR-47
Tämä kosketin oli päätynyt jostain puolikuntoisena Karjalan musiikille. Liikkeessä välillä töissä oleva Heikki vinkkasi asiasta, ja lunastin soittimen itselleni parillakympillä. Tämä on osoittautunutkin varsin mainioksi peliksi, jota kuullaan uudellakin levyllä. Serkkuni sai vielä toimimattomat koskettimetkin korjattua ennen levyntekoa, joka helpotti operoimista. Erityisiä suosikkejani tässä ovat Solo styleplay -ominaisuus, josta löytyy mahtavia erikoisjuttuja, joita voi käyttää myös itsenäisinä kompeista: muun muassa Ukkosmaineeseen-biisin kertsin rytmikäs tikutus on peräisin siitä. Mansikkakauden eka säkeistö on puolestaan tehty soittimen Custom drummer -toimintoa hyödyntäen. PSR-47:stä on myös peräisin koko Pussailumetsän komppiosasto.
Yamaha PSR-79
Tämä on Klausin omistama kosketinsoitin. Tutustuttuani soittimeen noin varttitunnin ajan olin jo löytänyt parhaat kompit. Alun perin tätä oli tarkoitus käyttää useammassakin kappaleessa, mutta äänitettäessä tämän soundi osoittautui paikoin turhan muhnuiseksi. Loppujen lopuksi tätä kuullaan ainoastaan Hiustesi tuoksu -biisissä, jonka kompit ovat peräisi tästä instrumentista.
Casio VL-Tone
Riemuni oli suuri, kun löysin tämän eräänä aurinkoisena päivänä jostain studion laitelaatikosta. Tämä innovaatiohan siis on kosketinsoittimen lisäksi myös taskulaskin. Soittotuntuma onkin itse asiassa aika paljon enemmän jälkimmäisen peruja. Pakkohan tätä oli päästä käyttämään levylle. Loppujen lopuksi käyttökelpoisia soundeja oli kovin vähän, mutta tätä kuullaan kuitenkin <3-biisin bridgessä ja c-osassa.
Roland Juno-6
Yhtenä päivänä studiolle saapuessamme tämä kosketin oli jäänyt soittotilaan jonkun toisen session jäljiltä. Päätimme käyttää tilaisuuden hyödyksemme. Vanhalla kunnon “vääntelen kaikkia nappeja ja katson mitä tapahtuu” -tekniikalla sain aikaiseksi kivoja soundeja, joiden myötä <3-biisi sai lihat luidensa päälle. Muissa biiseissä tätä ei kuulla. Voisivatkohan Nikke Knatterton -sarjan ääniefektit ja musiikit muuten olla tällä soittimella tehtyjä? Soundimaailma on hyvin samankaltainen.
Korg MS-10
Tähän soittimeen ihastuin palavasti sessioiden aikana. Tätä kosketinta kuullaan hyvin suuressa osassa kappaleista, ja muun muassa kaikki soolot on soitettu tällä. Monofoninen analogisyna, jonka toiminnan periaatteista minulla ei ole hajuakaan (vaikka studioisäntä Rane eräänä päivänä asiat seikkaperäisesti selittikin), mutta hyvää soundia tuntui löytyvän ilman tarkempia tietojakin. Välillä tästä kaivettiin esiin avaruusääniä kytkemällä soitin Rolandin Space Echo -nauhakaikuun, jonka nappeja Heikki väänteli. Mahtava soitin, jollaisen lisäisin mieluusti kosketinarsenaaliini. Synttärinihän ovat joulukuussa…
Levyn teon menu:
Kahvi
Karjalanpiirakat (kaupungin parhaat sellaiset löytyvät Kanervalan Eväskontista)
Toinen toistaan huonommat mikroateriat (inhokkilistan kärkeen päätyi kevyesti Saarioisten kasviskiusaus)
Keskustaan suunnatessa valikoituja lounaspaikkoja olivat muun muassa Jecika, Dolly ja Kerubin kuppila.
Erikoista:
Alkuperäissuunnitelmien mukaan levylle työstettiin myös kappaleita nimeltä Talviuni ja Luotathan? Molempia on ehditty myös soittamaan alkuvuoden ja kesän keikoilla, jälkimmäinen tunnetaan paremmin työnimellään Viuh viuh. Keikoilla mukavasti toimineet kappaleet eivät kuitenkaan lähteneet toimimaan studio-olosuhteissa, joten ne päädyttiin jättämään pois levyltä. Jälkikäteen ajateltuna kappaleiden jättäminen pois jäntevöitti levykokonaisuutta huomattavasti.
Taukotuokioiden ajanvietteet:
Kahvin juominen (Heikin lanseeraman sloganin mukaan “kahvia ei tarvitse tehdä mieli, kyllä sitä voi silti juoda”)
Uusi levy kaupoissa 29. lokakuuta!
(Uutiset)
Klaus Thunder & Ukkosmaineen kolmas pitkäsoitto Salamasiskot, salamaveljet ilmestyy keskiviikkona 29.10.! Levyn julkaisutiedot löytyvät Musiikki-sivulta, jossa on ladattavissa myös tuore nettisingle kappaleesta Mansikkakausi. Kappale on kuunneltavissa myös Ukkosmaineen MySpace-sivulla.
Tuleva levy on kokonaisuudessaan ennakkokuuntelussa MySpacessa 22.10. alkaen. Levyn voi tilata itselleen julkaisupäiväksi Levykauppa X:n kautta, tilauslinkki löytyy tästä.
Päiväkirjasta löytyy Wilhelmin yhteenvetoa ja mietteitä tulevan levyn kappaleista ja syntyprosessista. Klaus Thunder & Ukkosmaine toivottaa ystävilleen rakkaudentäyteistä syksyä!