Tuotelisäys Salama-shopiin!
11.10.2009 (Uutiset)
Salama-shopin tuotevalikoimaan on lisätty upea uutuus: Klaus Thunder & Ukkosmaine -kangaskassi!
Keikkapäiväkirjaa ja muuta mukavaa
30.09.2009 (Uutiset)
Heinäkuun keikoista löytyy viimein muistikuvia päiväkirjasta.
Kuvagalleriaan on lisätty fanitaidetta! Teokset löytyvät tästä ja tästä. Internetin syövereistä löytyy myös lyhyitä tunnelmapaloja Ukkosmaineen alkuvuoden Goom-risteilyn keikasta sekä lyhyt haastattelu. Video löytyy täältä, Ukkosmaineen osuus alkaa noin neljän minuutin kohdalta.
Klaus Thunder & Ukkosmaine toivottaa rakkaudentäyteistä syksyä, muistakaa pitää itsenne lämpimänä!
Pistokeikka Saksaan
28.08.2009 (Keikkapäiväkirjat)
Lauantai 22.8.
Kultifest Badesaison, Fürth (GER)
Ulkomaan keikoista on kyllä Ukkosmaineen historian aikana ollut puhetta aiemminkin erinäisiä kertoja, mutta hommat ovat aina jääneet harmittavasti puolitiehen.
Kuluneena keväänä meihin otti yhteyttä Saksassa muun muassa Eläkeläisten ja Aavikon levyjen julkaisusta huolehtiva Martti, joka on järjestänyt sinne päin paljon suomalaisbändien keikkoja ja toiminut muutenkin yhden miehen suomalaisen musiikin kannatusyhdistyksenä. Martti kysyi meitä elokuun lopulla järjestettävälle kaksipäiväiselle pikkufestarille esiintymään, ja kun vähän järjestelimme aikataulujamme uusiksi, annoimme epäröimättä myöntävän vastauksen.
Ilmassa oli pienoista urheilujuhlan tuntua, kun saavuimme Klausin kanssa Helsinki-Vantaalle aamuviiden aikoihin. Klausilla oli ollut keikka toisen yhtyeensä kanssa edellisiltana, jota minäkin olin katsomassa. Pääsimme keikan jälkeen nukkumaan kahden aikoihin yöllä, joten kun kello soi aamuneljältä, jäivät yöunet lähinnä kosmeettisiksi.
Väsymyksestä huolimatta fiilikset olivat korkealla: eka ulkomaan keikka! Koska Klaus oli hoitanut lentoliput, päädyin siihen johtopäätökseen että hän on kiertuemanageri. Samalla totesin että minun vastuullani on aiheuttaa kiertuemanagerille harmaita hiuksia. Tästä asetelmasta seurasi paljon hupailua, joka tuntui ainakin väsyneenä kovin hauskalta.
Selvisimme check-inistä lyhyen odottelun jälkeen kunnialla. Kosketinsoittimetkin uskalsi jättää ruumaan kepein mielin, kun ne oli lentokeikkaa silmälläpitäen pakattu koviin caseihin (kiitos Jonelle lainasta).
Pienen odottelun ja lähtöselvityksen jälkeen istuimme koneeseen. Hauska fiilis. Totesimme yhteisesti, että ei sitä kyllä viisi vuotta sitten bändin ekan levyn aikoihin olisi uskonut että päädymme joskus ulkomaille ihan vaan oman, suomenkielisen musiikkimme avulla. Absurdia, mutta mahtavaa.
Innostuksen merkkejä lentokoneessa aamuseitsemältä.
Lento meni mukavasti. Vieressämme samalla penkkirivillä istunut nainen tosin pyysi noin kahden minuutin jälkeen lentoemännältä saisiko siirtyä edempänä olevalle tyhjälle paikalle. Meille hän totesi tyynesti pitävänsä siitä kun on enemmän tilaa, mutta tuntui uskottavammalta että hän ei jaksanut seurata kahden yliväsyneen ja hyperaktiivisen soittomiehen hassuttelua.
Olimme perillä Münchenissä aikataulun mukaisesti. Aamu valkeni Saksassa harmaan ja sateisena. Onneksi Klaus harppoi lentokentällä edelleni ja antoi minulle saapumisaplodit. Turistit katselivat hämillään.
Kiertuemanageri pohtii seuraavaa siirtoa Münchenin lentokentällä.
Otimme kosketinsoittimet matkaan ja lähdimme metrolla kohti Münchenin rautatieasemaa, josta puolestaan jatkoimme junalla kohti Nürnbergiä, josta puolestaan jatkoimme lähijunalla Fürthiin. Matkustaminen oli leppoisaa ja maisemat hienoja, mutta junanvaihdot painavien kosketinlaukkujen kanssa veivät kyllä voimia.
Pääsimme muutamien tuntien matkustamisen jälkeen perille Fürthiin, ja soitimme Martille. Ihmettelimme häntä odotellessamme torin kulmalla pyörinyttä poliisiautoarmadaa, joka yhtäkkiä lähti pillit soiden ajamaan. Myöhemmin selvisi, että torilla oli juuri samoihin aikoihin saapumisemme kanssa ollut paikallisten uusnatsien mielenosoitus tai vastaava. Kovin jännittävää.
Martti saapui ja suuntasimme taksilla kohti keikkapaikkaa. Saapuessamme perille taksikuski auttoi minua nostamaan kosketinlaukut takakontista ja totesi samalla vihaiseen sävyyn “das ist keine traktor”. Martti kuittasi tilanteen toteamalla minulle suomeksi että “tuo homo voisi pitää päänsä kiinni”. Tuli heti kotoisa olo.
Saksalaismediat haltuun!
Veimme kamat bäkkärille ja tutustuimme keikkapaikkaan. Miellyttävä, punkkihenkinen halli. Ei erillistä esiintymislavaa, mikä sopi meille aivan hyvin. Tapahtuma itsessään puolestaan osoittautui mukavaksi yhdistelmäksi koko perheen puistojuhlaa ja vaihtoehtotapahtumaa.
Aikaa keikan alkuun oli rutkasti. Päiväunet olisivat tehneet terää, mutta pääsisimme majapaikkaamme vasta yöllä. Päädyimme tekemään meidän bändimme kirjoissa harvinaisen ratkaisun ja otimme oluet. Normaalistihan kumpikaan meistä ei nauti ennen keikkaa mitään.
Tapahtuman lentolehtinen. Ukkosmaineen genremäärityksenä “disco-bizarre/electropop”.
Ilma oli kuin morsian, aurinko paistoi ja lämmintä oli noin parisenkymmentä astetta. Elämä ei tuntunut lainkaan hassummalta juodessa mahtavaa lähipanimon olutta ja jutustellessa tapahtumassa myös esiintyvän No Neo! -yhtyeen jäsenten kanssa.
Iltapäivä ja alkuilta meni ihmisiin tutustuessa ja hengaillessa. Teimme myös jotain tehdäksemme lyhyen kävelylenkin lähialueelle. Maininnanarvoista on myös se, että söin ehkä pahinta kasvisruokaa koskaan.
Keikan settilista on valmis.
Keikkaa edeltävät pari tuntia alkoivat oikeasti tuntua vähän vaikeilta. Muutamasta kahvikupista huolimatta väsymys painoi ja mihinkään ei oikein päässyt lepäilemään. Yritimme kuitenkin tsempata.
Kun meitä ennen esiintynyt ryhmä lopetti, siirryin kasailemaan kosketinkioskiani. Olin pyytänyt kamojen roudaamista vähentääkseni järjestämään paikan päälle kosketinsoitintelineen. Joidenkin sekaannuksien vuoksi en kuitenkaan saanut telineeseeni kahta tasoa, joten jouduimme ratkaisemaan ongelman laittamalla toisen koskettimeni leveän pöydän päälle. Soittoasento tuntui hieman kummalta, mutta päätin selviytyä.
Nopea linjacheck ja vaatteiden vaihtoon. Energisen juonnon (josta ymmärsin muutamia sanoja) jälkeen astelimme lavalle aloittamaan keikan 80200:n tahdissa.
Oli jännittävää seurata tällä tavalla neitseellistä yleisöä. Paitsi etteivät he olleet koskaan ennen kuulleet meitä, eivät he myöskään ymmärtäneet sanaakaan teksteistämme. Välispiikeissä tulimme toki vastaan kommunikoimalla englanniksi ja opettamalla hieman suomea.
Aluksi yleisö tarkkaili kohteliaan välimatkan päästä. Ilmeet vaihtelivat epäuskosta leveisiin hymyihin. Kun keikka oli edennyt noin viiden biisin verran, rohkaisimme yleisöä astumaan lähemmäksi. Kieltämättä ainakin itse hämmästyin hieman, kun he tottelivat heti.
Siitä lähtien keikka oli silkkaa juhlaa. Yleisö tanssi innoissaan, ja lauloivatpa he mukana muun muassa Hälytyksen lopun pii-paa -osuuden. Ilmapiiri oli silkkaa positiivisuutta. Tuntui harvinaisen hienolta tajuta, että hyvä meininki ja energia välittyy kielimuurista huolimatta.
Encoreille saapuminen kosketinsoittajan näkökulmasta.
Yleisö taputti meidät encoreille kahdesti, ja olisi vielä ottanut lisää, mutta valitettavasti tapahtuman aikataulussa ei siihen enää ollut aikaa. Uskomattoman hyvä meininki!
Loppuilta meni epäuskoisissa, väsyneissä, mutta onnellisissa tunnelmissa. Jutustelimme paikallisten kanssa, myimme levyjä. Kävimme myös tapahtuman jatkoklubilla piskuisessa Kunstkellerissa, jossa dj yhtäkkiä iski soimaan 80200:n, ja yleisö ryntäsi tanssilattialle. Melkoisen hämmentävä kohtaus.
Loppuyöstä pääsimme viimein Martin luokse nukkumaan jatkoklubilla esiintyneen brittibändin kanssa. Uni tuli heti.
Seuraava päivä meni loistotunnelmissa. Nautimme aamupäivästä Klausin kanssa läheisessä Biergartenissa mahtavan lounaan ennen kuin Martti heitti meidät pakulla Müncheniin. Lentokentältä lähetimme keikkamyyjällemme Hannulle “Now we are big in Germany” -terveisillä varustetun maisemakortin.
Loppusummauksena todettakoon, että ulkomaan keikkailua olisi tuskin voinut paremmin avata. Kiitos Saksa, toivottavasti näemme uudelleen pian!
ps. tästä linkistä löytyy kieltä osaaville saksankielinen keikka-arvio lauantain festivaalista.
-Wilhelm
Juhlapäivä!
13.08.2009 (Sekalaista)
Tajusin juuri pari tuntia sitten aivan sattumalta, että tänään tulee kuluneeksi päivälleen viisi vuotta esikoislevymme Niinivaarantie 19:n julkaisusta. Päivämäärän innoittamana oli pakko kaivella vähän arkistoja, josko juhlapäivän kunniaksi löytyisi jotain nettiin laitettavaksi. Alla muutama skannattu aarre. Muistakaahan juhlia vuosipäivää kukin itselle mieluisimmalla tavallaan!
-Wilhelm
A4-kokoinen keikkajuliste Kerubin kuppilalla soitetusta levynjulkkarikeikasta. Muistan meidän jännittäneen sitä tuleeko paikan päälle ketään. Paikka oli täynnä ja keikka huikea. Sen aikana kuultiin ensimmäisen (ja myös viimeisen) kerran sävellykseni “Takatukkapetturi”.
Pidimme bänditreenejä joskus kevättalvesta, kun kännykkäni piippasi. Viestin inspiroimana syntyi melko lailla kertalaakista biisi Niin petaa kuin makaa. Ideal-mainostoimiston kirjekuoreen on näemmä luonnosteltu myös tulevaa Yläkerran tytölle -hittiä.
Yli mutakuoppien -biisin teksti. Tarkimmat huomannevat, että äänitettyyn versioon on tehty pari pientä viilausta.
Taitaa olla ensimmäinen meistä tehty lehtijuttu. Tämä ilmestyi Karjalan heilissä keskiviikkona 11.8., jutun kirjoitti Pasi Huttunen.
Viisivuotispäivä!
(Uutiset)
Tänään tulee kuluneeksi päivälleen 5 vuotta Klaus Thunder & Ukkosmaineen Niinivaarantie 19 -esikoislevyn julkaisusta! Juhlapäivän kunniaksi päiväkirjasta löytyy muutama skannattu arkistojen aarre. Hyvää viisivuotispäivää kaikille!
Keikkamuistelmia
30.07.2009 (Uutiset)
Wilhelmin keikkamuistelmia aikaväliltä 26.4.-13.6.2009 löytyy päiväkirjasta. Muistoja heinäkuun keikoilta luvassa myös piakkoin!
Heinäkuun keikkameininkejä
25.07.2009 (Keikkapäiväkirjat)
Lauantai 4.7.
Kihaus Folk, Rääkkylä
Kassan baari, Tikkala
Heinäkuun ensimmäiselle lauantaille osui omalta osaltani yksi kesän täysimmistä päivistä. Ennen Ukkosmaineen keikkoja soitin aamusta toisen yhtyeeni kanssa keikan Nurmeksessa.
Nurmeksesta palaamisen jälkeen ehdin torkkua kotona vajaan tunnin ennen kuin Klaus tuli hakemaan. Kamat autoon ja matka kohti Rääkkylää. Lyhyt ajomatka taittui nopeasti.
Saavuimme festarialueelle noin tuntia ennen keikkaa: aikaa vaihdolle ja lyhyelle soundcheckille oli varattu puoli tuntia. Artistipassit infotiskiltä, auto parkkiin ja kamat lavan taakse. Ilma oli kolea ja harmaa, ja yleisöä oli paikalla aiempienkin vuosien tapaan melko niukasti.
Vähän kahvia lämmikkeeksi, ja toisen bändin lopetettua laittamaan omat kamat pystyyn. Sillä aikaa kun pystytin koskettimiani, laittoi Klaus taustalakanan sekä paitakioskin kuntoon. Nopea linjacheck festarin miksaushommissa olleen Urskin johdolla ja lavan taakse vaatteita vaihtamaan.
Onnekseni sain yhdeltä teknikoista lainaksi kynsikkäät, sillä lähtökohtaisesti tuntui siltä ettei sormia saa lämpimäksi millään. Nahkatakki oli myös pakko vetäistä keikkapaidan päälle lämmikkeeksi.
Sovittuun aikaan Urski laittoi intron pyörimään ja astelimme lavalle aloittamaan keikan Katuvalojen välkkeen johdolla.
Hiljalleen sormet alkoivat lämmetä, ehkä noin neljännen biisin aikana alkoi jo tuntua siltä että hommasta selvitään.
Keikka oli tunnelmaltaan hieman erikoisempi, mutta ei missään nimessä huono. Suurin osa yleisöstä istui koko keikan ajan paikoillaan muutaman penkkirivin päässä, ja joukossa oli paljon lapsia. Kaikki kuitenkin vaikuttivat viihtyvän, ja meininki oli hyvä.
Varsinaisen setin jälkeen soitimme vielä encoreksi 80200:n. Yleisö olisi toivonut vielä lisää, mutta katsoimme kellosta soittoaikamme täyttyneen ja ajattelimme välttää sotkemasta festarin aikatauluja.
Keikan jälkeen hetki hikien pyyhkimistä ja levykaupan tekoa, sämpylä evääksi ja sen jälkeen suunta kohti Tikkalaa.
Kassan baarissa meitä odotti hieman ikävä tilanne. Keikkasopimuksen mukaan paikan päällä piti olla äänikamat sekä teknikko. Ensin mainitut löytyivät, mutta jälkimmäistä ei näkynyt. Kun aikaa sovittuun keikka-aikaan oli reilu tunti, tuntui tilanne hieman kiukuttavalta.
Parin voimasanan jälkeen totesimme Klausin kanssa, että purnataan myöhemmin koska siitä ei juuri nyt ole hyötyä. Niinpä otimme pikaisesti selvää kuinka paikan äänentoistolaitteisto toimii, laitoimme mikrofonit ja koskettimeni pystyyn, kytkimme laitteet ja teimme soundcheckin omin voimin. Onneksi kummallakin on taustallaan edes jonkinlaista kokemusta äänentoiston kytkemisestä.
Hommien ollessa hoidossa totesimme keikkaan olevan aikaa vielä varttitunti. Taustalakana lavan taakse kiinni ja vaatteita vaihtamaan.
Keikan alkaessa olo oli hieman hutera pitkästä päivästä johtuen, mutta saimme itsemme kuitenkin viritettyä oikeaan keikkafiilikseen. Intro pyörimään ja lyhyen halauksen jälkeen lavalle.
Jo alusta asti huomasi, että tästä keikasta on tulossa erinomainen. Soundillisesti olimme epäilemättä hyvin pitkälti “sinne päin”, mutta se ei haitannut varmasti yhtään ketään, ei myöskään meitä. Kompensoimme äänentoiston puutteet kohkaamisella, josta tuli hyvin vahvasti mieleen bändimme alkuaika. Annoin itselleni vapaudet soittaa hieman holtittomammin meiningin kustannuksella. Punkimpi meininki tuntui sopivan keikan tunnelmaan hyvin.
Suurin osa yleisöstä ei varmaankaan ollut kuullut meitä aiemmin, mutta keikan loppupuolella tuntui siltä, että joka pöydässä on äärimmäisen hyvä meininki meneillään. Osalle porukasta biisit olivat tuttuja, ja he viihtyivät tanssilattian puolella koko keikan ajan.
Vaikea sanoa mitään yksittäisiä huippuhetkiä, tuntui siltä että keikka oli yhtä hurmosta alusta loppuun. Paljon huutoa, riehumista ja yllättäviä käänteitä kesken biisin. Täysin estoton fiilis: jos mieleen tuli joku juttu tai temppu, oli se toteutettava saman tien. Ja kun toinen heitti ilmaan jonkun impulssin, oli toinen saman tien mukana. Näin ollen esitimme muun muassa Nöpönenän ensimmäisen säkeistön siten, että istuimme baarin pöydässä vastakkain toisiamme. Kertosäkeessä puolestaan tanssimme pöytien päällä. Mahtava meininki!
Varsinainen keikka oli ohi aivan liian pian. Suuntasimme hetkeksi takahuoneeseen silmät kiiluen. Klaus ehdotti, että soittaisimme encorena Niin petaa kuin makaa -biisin ja innostuin ehdotuksesta aivan täysin. Milloinkahan olemme viimeksi kyseistä biisiä soittaneet? Palasimme lavalle ja esitimme kappaleesta kenties raivokkaimman version koskaan.
Encoreiden jälkeen takahuoneeseen pyyhkimään enimmät hiet, ja sen jälkeen kauppaamaan baarin puolelle levyjä ja paitoja. Aivan loistava keikka, kiitoksia kaikille paikalla olleille!
Perjantai 24.7.
Vantti, Hamina
Ilosaarirockista oli juuri sopivasti ehtinyt palautua, kun matka johti kahden keikan mittaiselle reissulle Etelä-Suomeen.
Ilosaarirockista muuten sen verran, että juontajapesti Klausin kanssa kolmoslavalla oli oikein mieluisa kokemus. Viikonlopun huippuhetkiin kuului muun muassa Damn Seagullsin keikkaa edeltänyt yleisölle pitämämme aamujumppa.
Oli myös hauskaa huomata, että genrestä ja kansallisuudesta huolimatta kannettava kosketinsoittimeni herätti eri bändien miehistöissä huomiota, useimmiten hyväksyvää nyökyttelyä ja hymyilyä. Walls of Jerichon rumpalin kanssa kävin aiheeseen liittyen lyhyen keskustelun, joka päättyi hänen toteamukseensa: “Hey man, with that thing you’re welcome to visit on stage anytime when we play”. En tohtinut testata, että vitsailiko mies.
Ajomatka Haminaan oli sanalla sanottuna tuskainen. Alla oli auto, jossa ei ollut toimivaa ilmastointia, ulkona oli tolkuton helle ja aurinko paistoi koko ajan suoraan päin. Melkoisen hikistä toimintaa siis. Klaus astui kyytiin Kouvolasta, josta jatkoimme matkaa kohti Haminaa.
Perille päästessä yllätys oli melkoinen, kun keikkapaikkamme nimi luki erään venelaiturin päädyssä. Ilmeni että baari sijaitsi pienessä saaressa noin parin- kolmenkymmenen metrin päässä rannasta. Emme tohtineet ylittää vesiväylää uiden kamojen kanssa, vaan soitimme baariin josko meitä tultaisiin hakemaan. Kohta koimmekin lyhyen, mutta miellyttävän venereissun.
Vantti vaikutti oikein miellyttävältä miljööltä. Ehkä hieman aikuiseen ja seilorimaiseen makuun toki. Roudattuamme päätimme syödä ennen soundcheckin tekemistä, koskapa molempia hiukoi melkoisesti. Mainion aterian jälkeen kamat pystyyn ja check alta pois. Äänimiestä ei paikalla ollut, mutta kamat olivat onneksi sikäli hyvin valmiudessa, että saimme hoidettua homman kotiin ilman suurempia vaivoja.
Sitten keikkaa odottelemaan. Jossain vaiheessa ilma pimeni ja alkoi hieman ukkostamaan. Kenties bändimme nimi oli enne.
Sovittuun aikaan keikka käyntiin. Salissa oli keikan alkaessa ehkä reilut parikymmentä ihmistä, suurin osa keski-ikäistä väkeä. Muutamaa ihmistä lukuun ottamatta tuskin kukaan tiesi bändiämme entuudestaan.
Jollain lailla olosuhteet eivät siis tuntuneet kaikkein otollisimmilta. Aloitimme kuitenkin keikan junankuulutusintron saattelemana Katuvalojen välkkeen tahdissa.
Aika vaikea kuvailla mitä sitten tapahtui. Yleisö istui hillitysti paikoillaan, ja tunnelma ja asetelma tuntui aluksi hieman absurdilta. Puskimme kuitenkin päälle, ja jollain kummallisella tavalla saimme maailmamme kohtaamaan.
On valtavan hieno kokemus voittaa yleisö puolelleen noin rajusti. Keikan loppupuolella varttuneemmatkin ihmiset hakkasivat pöytiä nyrkeillä ja olivat selkeästi täysin myytyjä. Encore-numeroiden jälkeen en voinut kuin todeta ääneen Klausille, että olemme kyllä hiton kova bändi.
Hikienpyyhkimisen jälkeen kamat kasaan ja hetken ravintolassa hengailun jälkeen venekyydillä takaisin vastarantaan. Yöksi Helsinkiin odottelemaan seuraavan päivän koitoksia.
Lauantai 25.7.
Semifinal, Helsinki
Hyvin nukutun yön jälkeen edessä ei ollut kaupungilla hengailun lisäksi hirveästi ohjelmaa ennen soundcheckiä, ja hyvä niin: rentoilu on mukavaa.
Sovittuun aikaan soundcheckiä tekemään. Semifinalin varsinainen äänimies oli sairastapauksen vuoksi estynyt. Häntä ilmeisesti pikapestillä tuuraamassa ollut kaveri ei saanut oloa ihan täysin vakuuttuneeksi, mutta checkistä selvittiin jotenkuten. Aikaa siinä kyllä meni tavallista pidempään.
Checkin jälkeen yläkerran puolelle nauttimaan totutun herkullisesta ruoasta: tällä kertaa erinomaista kasvislasagnea. Syödessämme teimme illan biisilistan ja seurustelimme tovin illalla Tavastian puolella soittavan Don Johnson Big Bandin miehistön kanssa.
Ruokailun jälkeen siirryimme kukin lepäilemään hetkeksi omille tahoillemme. Palasimme Semifinalille kymmenen maissa laittamaan Salama-shopin pystyyn.
Laittauduimme takahuoneessa ja odottelimme sovitun soittoajan alkamista. Oli mukava fiilis, kun tiesi kaiken olevan jo lavalla valmiina. Useastihan Semifinalin keikoilla on joutunut siirtämään kamat valmiuteen vasta juuri ennen keikkaa, kun paikalla on ollut toinenkin bändi.
Hyvä fiilis sai vähän kolhuja, kun baarin työntekijä tuli toteamaan takahuoneeseen noin paria minuuttia ennen h-hetkeä, ettei miksaaja ole vielä saapunut paikalle. Mahtava homma. Tuntui todella tukalalta kuunnella yleisön aloittamaa rytmikästä Ukkosmaine-huudatusta ja tuskailla miksaajan saapumista. Onneksi hän saapui paikalle vain vähän myöhässä, ja iski intron soimaan.
Astelin intron loppupuolella lavalle. Semifinal näytti taas kerran aivan juhlavan täydeltä, väkeä oli baaritiskille asti. Iskin Ukkosmaineeseen-biisin ensimmäisen soinnun koskettimestani, ja havaitsin ettei mistään kuulu mitään. Nopea, ärtynyt vilkaisu miksaustiskille päin, ja miksaaja tajusi avata linjat.
Keikan käyntiin lähtiessä oli vielä jotain muutakin hampaidenkiristelyä äänentoiston suhteen, mutta noin muutaman biisin jälkeen homma alkoi luistaa ja pääsi keskittymään soittamiseen.
Loistokashan tästäkin Semifinalin keikasta tuli. Yleisö oli liekeissä, ja niin mekin. Tarjoilimme muutamia harvinaisempiakin numeroita, kuten pitkään sivussa olleen Mä olen just 4 U -biisin.
Erityisen hienolta itsestäni tuntui se, että tällä keikalla tuli ensimmäistä kertaa todenteolla sellainen olo, että Tilkkutäkin alla -biisi alkoi toimia täysillä livenä. Olin kehitellyt aiemmin kuluneella viikolla biisiin vähän uusia soitto-osuuksia, jotka tuntuivat tukevoittavan kappaletta. Yleisökin vaikutti tykkäävän.
Varsinainen keikka päättyi taas aivan liian pian. Astelimme takaisin lavalle ja aloitimme encore-putken Hälytyksen merkeissä. Päätimme myös soittaa uudelleen Tikkalassakin riemastuttaneen Niin petaa kuin makaa -kappaleen. Kyseisen kappaleen aikana repesimme Klausin kanssa molemmat melko lailla, kun huomasimme osan yleisöstä laulavan mukana kappaleen lopun osuuksia, joissa minä imitoin tyttöä.
Encoreita tuli kaiken kaikkiaan soitettua kai viisi tai kuusi kappaletta, mikä nosti illan kokonaiskappalemäärän lähemmäksi kahtakymmentä. Ja siitä huolimatta yleisö taputti vielä viimeisenkin encoren jälkeen lisää. Hullu meininki.
Aivan loistavaa, jälleen kerran. Kiitoksia kaikille paikalla olleille: nostitte meidän tunnelmamme teknisten vastoinkäymisten yli euforisiin tunnelmiin. Nähdään taas, toivottavasti pian!
-Wilhelm
Klaus Thunder & Ukkosmaine juontotehtävissä
17.07.2009 (Uutiset)
Klaus ja Wilhelm juontavat tulevan viikonlopun Ilosaarirockissa kolmoslavan ohjelman. Tervetuloa moikkaamaan!
Salama-shopissa on kaupan uusi hieno, keltainen t-paitamalli. Paitoja on myynnissä myös viikonlopun Ilosaarirockissa sekä muilla tulevilla keikoilla.
Klaus Thunder & Ukkosmaine toivottaa parhautta rakkauden kesään 2009!
Muistikuvia keväältä ja alkukesältä
13.06.2009 (Keikkapäiväkirjat)
Sunnuntai 26.4.
Onnela, Oulu
Oulun keikalle lähtiessä päätin, että tällä kertaa teen päiväkirjan kuvareportaasin muodossa siten että otan kuvan kerran tunnissa missä ikinä silloin sattuu olemaankaan ja kirjoitan niihin myöhemmin kuvatekstit. Ohessa lopputulos, josta ehkä ilmenee sitten sekin tosiasia että joskus keikkareissujen yhteydessä päivä venähtää kohtalaisen pitkäksi.
Klo 8:45: Kosketinsoittaja nauttii aamiaistaan keväisessä aamuauringossa.
Klo 9:55: Suihkussa on käyty ja kamat pakattu.
Klo 10:33: Kyyti saapuu etuovelle.Oulun keikan sopimuksessa lukee “esiintyjillä tarvittavat laitteet mukanaan”, joka tarkoittaa sitä että Joensuusta otetaan mukaan vuokra-pa sekä teknikko.
Klo 11:40: Tie. Keikkareissuja tehdessä sitä näkee paljon. Tämä tie johtaa Kuopioon.
Klo 12:46: Kuopion juna-asemalta otetaan kyytiin Helsingistä tullut Klaus.
Klo 13:57: Lounastauko ABC:lla. Normaalisti tuota ketjua pyritään välttämään, mutta sen noutopöytä on välillä kätevin ja terveellisin ruokavaihtoehto.
Klo 14:59: Tien päällä taas. Ratin takana teknikkomme Pekka, jolla on ainoana sopiva kortti ison auton ajamiseen.
Klo 16:16: Kello 15-16 välillä unohdin ottaa kuvan, koska pelasimme niin hektisesti bändipeliä, joka huipentui siihen että Popedan keikkabussi ajoi vastaan ja kaikki saivat siitä hyvästä ekstrapisteen. Tässä kuitenkin lisää tietä.
Klo 17:15: Perillä Oulun Onnelan edessä. Kamat sisälle apukantajien avustuksella.
Klo 18:17: Sillä aikaa kun Pekka pystyttää pa:ta, virittää Klaus taustalakanan valomies-Markuksen avustuksella.
Klo 19:27: Kamat ovat pystyssä ja kaikki valmista soundcheckin tekemiseen.
Klo 20:53: Soundcheck tehty ja on aika bändiruokailun. Menu: fetasalaatti ja soodavesi.
Klo 21:44: Silloin kun sopimuksessa lukee “ei majoitusta”, yövymme viiden tähden hotellien sijaan useimmiten kavereiden luona. Oulun majoituksen tarjosi Jenni, kiitos!
Klo 22:52: Keikkaan on vielä aikaa tapettavana, joten päätämme poiketa Jennin luota Juhan ja Leenan luokse kahville.
Klo 23:55: Takahuone. Artistit ovat valmiita tulevaan koitokseen.
Klo 00:20: Keikka käynnissä. Humalaista yleisöä ja akustisesti huonon tilan takia kammottava lavasoundi. Loppukeikasta päälleni kaatuu lavan edessä olevan aidan päältä täyskännissä oleva teekkari, joka miltei kaataa kosketinkioskini. Muutenkin levotonta, ei hyvä tunnelma.
Klo 02:05: Keikka on takana. Artistit eivät ole aivan tyytyväisiä, mutta päättävät kuitenkin juhlistaa alkanutta kevättä mansikkaisella kuohujuomalla.
Klo 03:50: Artistit ja teknikko käyvät kauneusunille. Seuraavana aamuna herätyskello soi yhdeksältä ja vuorossa on roudaus sekä ajomatka takaisin. Mutta se onkin jo toinen tarina.
Torstai 30.4.
Hoviraitti, Jyväskylä
Jyväskylän keikka pitkästä aikaa. Laskujeni mukaan kymmenes keikkamme kaupungissa. Laina-pa mukana, Pekka teknikkona. Keikkapaikkana eksoottisesti kauppa- ja liikekeskuksen aula. Turhan myöhäinen soittoaika, huono lavasoundi, ja jotenkin nahkeantuntuinen keikka. Keikan jälkeen hotellihuoneessa lasit kuohuviiniä ja unille.
Saapuminen:
Minä: Päivää, täälläköhän meillä on keikka?
Ravintoloitsija: Oletko sinä se toinen noista?
Minä: Anteeksi?
Ravintoloitsija (osoittaa promokuvasta tehtyä keikkajulistetta): Oletko sinä tuo toinen?
Minä: Joo.
Soundcheck:
Keski-ikäinen, parkkiintunut juoppo: Mikäs bändi te oikein ootte?
Minä: Klaus Thunder & Ukkosmaine.
Juoppo: Mikä? Millaista musaa te soitatte?
Minä: Diskopoppia.
Juoppo: Mitä? Onko se vähän niinku Hurriganesia?
Minä: No ei ihan.
Juoppo: Ettekö te oo kuunnellu Hurriganesia? Eikö teidän musa oo samanlaista?
Minä: Joo, on se.
Keikan odotus:
Turkkilainen trubaduuri, joka esiintyy ennen meitä: What kind of music do you play?
Minä: Sort of discopop.
Trubaduuri: Really!? That’s great! Who’s songs do you play?
Minä: We write our own songs.
Trubaduuri: Really!? That’s fantastic! And which one of you plays the guitar?
Minä: We don’t have a guitar player in our band.
Trubaduuri: Really!? That’s amazing!
Keikan jälkeinen roudaus:
Juopunut nuori mies: Hei anna mä vähän autan sua kantamaan.
Minä: Ei kiitos, tämä sujuu kyllä.
Nuori mies: Ei kun ihan totta! Mä voin kantaa!
Minä: Kiitos vaan, mutta älä nyt kanna mitään.
Nuori mies: Häh! Kyllä mä osaan!
Minä: Sinä autat nyt parhaiten sillä tavalla että pysyt poissa tieltä.
Nuori mies (osoittaa paitakioskia): Voinko mä saada tuolta yhden teidän paidan ilmaiseksi?
Kamojen pystytystä Jyväskylässä.
Lauantai 16.5.
Gloria, Helsinki
Sekä Oulun että Jyväskylän keikat jättivät itselleni sellaisen olon, että jos seuraavakin keikka tuntuu yhtä tahmealta niin jotain pitää tehdä.
Toisaalta päättelin myös tahmeuden johtuvan osin siitä. että molemmat keikat olivat sellaisia jonne piti lähteä oman tekniikan kasaamisen takia normaalia aikaisemmin. Kun herää aikaisin aamulla, on koko päivän liikkeessä ja kantaa tavallista enemmän kamoja, ei välttämättä enää jaksa puolenyön jälkeen olla lavalla parhaimmillaan.
Glorian keikalla moisia ongelmia ei ollut. Olin tullut Helsinkiin jo torstai-iltana toisen bändini keikkojen johdosta. Ukkosmaineen soundcheckiä odottelin jo valmiiksi paikan päällä, koskapa lastenbändini oli esiintynyt samaisessa paikassa jo iltapäivästä.
Check meni ripeästi, Pekka oli jälleen puikoissa. Checkin jälkeen kamat lavan sivuun odottamaan iltaa ja pikkusiskon luokse torkkumaan. Ehkä tunnin mittaisten nokosten jälkeen siirryin kaverini kanssa Gloriaan katsomaan Eläimen keikkaa. Mainio bändi, josta tullaan vielä kuulemaan.
Eläimen keikan jälkeen jännäystä ja hengailua takahuoneessa Houserockersien keikan ajan. Sen jälkeen kamat lavansivustasta valmiuteen lavalle ja takaisin takahuoneeseen vaatteita vaihtamaan.
Keikkamme aloitus pitkittyi reilun varttitunnin arpajaisten takia. Ei siinä muuten mitään, mutta olisihan se kiva ollut jos joku olisi asiasta maininnut etukäteen.
No, arpajaisten ja hemmetin pitkän alkujuonnon jälkeen nopea halaus ja lavalle aloittamaan keikka Ukkosmaineeseen-biisillä.
Jo alusta asti tuntui siltä, että nyt muuten lähtee. Soitto kulki mainiosti, lavasoundi oli kohdallaan ja yleisö hienosti mukana.
Miihkali tuli jälleen vierailemaan synakitaransa kanssa Hiustesi tuoksu -biisiin. Tarkoitus oli, että Miihkali olisi jättänyt vierailunsa jälkeen minulle langattoman lähettimensä, jotta voisin käyttää sitä Nöpönenän aikana kannettavassa koskettimessani. Kun asia sitten unohtui, niin kompensoin tapahtunutta juoksentelemalla Nöpönenän aikana piuhan äärirajoille asti.
(Kuva: Tomi Forsblom)
(Kuva: Tomi Forsblom)
Setti oli oikeastaan alusta loppuun asti mainiota meininkiä. Soitannollisesti yksi vuoden parhaista keikasta. Yleisöäkin oli paikalla varsin mukavasti.
Keikan jälkeen hetki hikien pyyhkimistä ja tuulettelua siitä, että juuri tällainen keikka pitikin saada soittaa kahden vähän nihkeämmän jälkeen. Kiitoksia paikalla olleille!
Perjantai 29.5.
Coikkis, Joensuu
Joensuun keikkapäivämme aamuna teimme Klausin kanssa erikoislaatuisen vierailun Niinivaaran lukiolle. Meidät oli kutsuttu haastateltaviksi koulun kevätjuhlaan. Niinpä puhuimme lukiolaisille varttitunnin verran siitä kuinka elämämme ovat lukion jälkeen edenneet ja kuinka omat tiet ovat kantaneet. Erittäin mukava kokemus, josta toivottavasti syntyi joillekin opiskelijoille rohkeutta luottaa itseensä tai muuten hyviä fiiliksiä.
Lukiokeikan jälkeen kävimme hengailemassa kaupungilla ja siirryimme sen jälkeen minun luokseni. Katsoimme läpi pari viime aikoina paitsiossa ollutta biisiä (muun muassa Tyttöni Rosmariini) soittaaksemme ne illan keikalla.
Sovittuun aikaan soundcheckiin, jossa Pekka oli jälleen miksauspöydän takana. Nopea ja ytimekäs check, jonka jälkeen suuntasin itse ensin kuuntelemaan Suomen suven avausta laulurinteelle ja sen jälkeen saunomaan.
Saavuimme keikkapaikalle noin tuntia ennen sovittua soittoaikaa. Paitakioski pystyyn ja takahuoneeseen odottelemaan.
Takahuoneessa ei ollutkaan sitten kovin mukavaa valmistautua keikkaan, kun joka paikassa pyöri illan muita esiintyjiä sekä alkuillasta soittaneita dj:itä. Tuli jokseenkin liian levoton olo, ja kun kolmekerroksinen keikkapaikkakin vielä oli niin kompleksinen niin päätin vaihtaa suosiolla vaatteet taustalakanamme suojissa lavan takana.
Vaatteiden vaihtaminen lavan takana oli kieltämättä hauska hetki. Coikkishan sijaitsee kauppakeskus Ison myyn yhteydessä ja lavamme sijaitsi portin edessä josta pääsi kauppakeskuksen sisälle. Jostain syystä tilanteessa oli jotain huvittavaa, kun seisoin aution ja pimeän kauppakeskuksen keskellä housut kintuissa.
Keikan aluksi ryömin lastausportin alta lavalle ukkosintron pauhatessa. Avausbiisinä toimi vaihteeksi Katuvalojen välke.
Porukkaa oli paikalla varsin mainiosti, vaikka myöhemmin meille ilmeni että aikataulullisten sekaannuksien takia esiinnyimme osin päällekkäin toisen pääesiintyjän Puppa J:n kanssa.
Tyttöni Rosmariini toimi pitkästä aikaa oikein mainiosti. Muutenkin keikka oli oikein hyvä, vaikkei ehkä ihan edellisen Joensuun keikan hurmostasoon päästykään.
Ehdimme juuri soittaa viimeiseksi encoreksi jätetyn 80200:n ennen kuin baarissa tuli valomerkki. Sen myötä kamat kasaan ja hetkeksi hengähtämään takahuoneeseen, joka tyhjeni onneksi muista ihmisistä melko pian. Sitä ennen ehdimme jo todeta, että rytmimusiikkiympyröistä löytyy näköjään todellisia urpoja. Joku alkuillan dj:istä yritti muun muassa viedä Klausin salaattilautasen tämän nenän edestä ja sen jälkeen siirtyi tonkimaan muiden reppuja.
Rauhattomista olosuhteista huolimatta keikka todettiin hyväksi. Hetken hengähtämisen ja takahuonehengailun jälkeen oli hyvä siirtyä kotiin lyhyille yöunille ennen seuraavan päivän lakkiaisjuhlia.
Lauantai 13.6.
Provinssirocki, Seinäjoki
Olin onnistunut virittämään itselleni toimeliaan lauantaipäivän: ennen Provinssirockiin siirtymistä soitin toisen yhtyeeni kanssa aamupäivästä keikan Lohjalla järjestetyillä lastenfestareilla. Hyvin sujuneen keikan jälkeen autolla Helsinkiin ja sieltä junalla kohti Seinäjokea.
Junamatka vierähti musiikkia kuunnellen. Juna-asemalla oli sovitusti festarin työntekijä vastassa. Hänen kyydissään pääsin ripeästi passin hakemisen jälkeen festarialueelle. Katsoin hetken aikaa Stam1nan keikkaa ja siirryin sitten yhyttämään jo aiemmin paikan päälle saapuneen Klausin.
Olin onnistunut järjestämään asiani niin hyvin, että kamani pääsivät kulkemaan Joensuun Popmuusikoiden festaribussin kyydissä Seinäjoelle, ja ystävällinen avustaja vieläpä kantoi ne lavan sivustalle asti odottamaan. Kiitokset vaan vielä Antille.
Treffasin Klausin lavamme edustalla, ja varmistin että kaikki kamani olivat paikalla. Ilmeni myös että vaihtoaika on ennen edellistä esitystä melko lyhyt, mutta toivoimme kaiken sujuvan hyvin.
Keikkaan oli aikaa vielä reilu tunti, eikä mitään tehtävää, joten siirryimme bäkkärialueellemme juomaan kahvia ja syömään sämpylää. Hetken hengähdystauon jälkeen suuntasimme takaisin lavalle tekemään etukäteisvalmisteluja. Kieltämättä tuli hieman häveliäs olo kosketinkioskia pystyttäessä, kun meitä ennen samaisella lavalla esiintyi burleski-show ja lavan sivusta oli siis täynnä vähäpukeisia naisia.
Lyhyt linjacheck Pekan johdolla ja sitten vaihtamaan vaatteet. Aikaa keikan alkuun oli tässä vaiheessa noin kolme minuuttia. Onneksi lavan taakse oli saapunut riemukkaissa fiiliksissä ollut Stella-orkesterin Turbo, joka otti oma-aloitteisesti asiakseen psyykata meidät oikeaan keikkafiilikseen. Harvoin sitä saa vaatteita vaihtaessaan osaksi niskahierontaa ja kannustavia huudahduksia (”keikkamyyjäkin on katsomassa, vetäkäähän tunteella!”).
Sovittuun aikaan aloittamaan keikka Katuvalojen välkkeellä. Lavanedusta oli tupaten täynnä väkeä. Harmillista kyllä, Provinssin sideshow-lava on maan tasalla ja vieläpä pienessä alamäessä, eli todennäköisesti vain murto-osa paikalla olleesta yleisöstä näki yhtään mitään. Mutta mitäpä näistä, tunnelma oli alusta asti mahtava.
Yleisö oli liekeissä ja niin olimme mekin. Soitto kulki hyvin ja kaikki kuului lavalle selkeästi. Klaus lietsoi yleisöä. Keikka painottui festariolosuhteisiin sopivasti nopeisiin numeroihin, mutta herkistelimme sentään On/off-biisin ajan.
(Kuva: Meemu Haveri)
(Kuva: Meemu Haveri)
Kolmen vartin soittoaika tuntui aivan liian lyhyeltä, ja keikka oli ohi liian pian. Encoreihin ei ollut aikaa, mutta kiitimme vielä yleisöämme käymällä kumartamassa ja paiskaamassa kättä eturivin kanssa.
Keikan jälkeen fiilis oli kesäinen ja hyvä. Nopea roudaus ja sen jälkeen syömään ja nauttimaan festivaalitunnelmasta. Loppuilta menikin sitten aikalailla omalla painollaan Manowarin keikan ja mukavien ihmisten parissa. Kiitos Provinssi!
-Wilhelm
Päivityksiä!
10.04.2009 (Uutiset)
Päiväkirjasta löytyy nyt muistelmia alkuvuoden keikoista. Kuvat-sivulle on puolestaan lisätty uusia otoksia: mukana on uudempien kuvien lisäksi historiallisia otoksia Niinivaaran vanhan vesitornin katolla soitetulta yllätyskeikalta keväältä 2007.
Pääsiäisen kunniaksi sivustolle on lisätty myös todellinen erikoispäivitys, jossa Wilhelm avaa Ukkosmaineen ystäville kosketinsoitinkioskinsa salat. Pääset Wilhelmin soitinesittelysivulle klikkaamalla tästä.
Salamasiskot, salamaveljet on osoittautunut Ukkosmaineen uran kehutuimmaksi levyksi lehtiarvioiden suhteen. Nyt-liitteen lisäksi neljän tähden arvioita on tullut muun muassa Aamulehdeltä ja Keskisuomalaiselta. Levyarvioita on koottu lehtijuttuarkistoon.
Klaus Thunder & Ukkosmaine toivottaa ystävilleen mahtavaa ja rakkaudentäyteistä kesän odotusta! Nähdään keikoilla